sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kesäkissa

Vielä täällä Sohvaneulomossa
ollaan hengissä,
vaikka hiljaista onkin ollut.


Kesälomalla oli niin paljon kaikenlaista muuta,
että käsitöitä ei tullut tehtyä,
blogia ei tullut päivitettyä,
eikä edes teidän muiden blogeja tullut oikein seurailtua.
Mutta nyt alkaa taas uusi into kaikkeen tähän
nousta esiin.

Loman aikana luin paljon kirjoja.
Sateisesta kesästä huolimatta
ehdin nauttia myös kauniista kesäilloista
järven rannalla.


Auringonlaskuista,


ja luonnon ihmeistä.


Kesän lopulla sitten oli taas pieni
leipomis- ja siivoamispaniikki,
kun meillä vietettiin tyttären rippijuhlaa.


Tällä kertaa sain kakkuun idean
rippirististä ketjuineen.


Onnittelukukkasten loistosta saimme nauttia seuraavan viikon.


Eppu Normaalin 40-vuotispäivät 
olivat täydellinen päätös kesälomalle.


Nyt ovat sitten arjen kiireet käsillä,
ja kesä on kääntynyt syyspuolelle.


Kesälomalaisia muistutellaan aina,
ettei saa hylätä kesäkissoja.
Minun kesäkissani on tällainen.


Virkkasin sen tässä kesän aikana,
mutta vasta elokussa sain koottua palaset yhteen.

Tämä on virkattu samalla Amineko-ohjeella,
kuin aikaisemmin virkkaamani 


Tällä kertaa käytin paksumpaa lankaa,
Ragg-strömpegarnia ja nelosen koukkua.
Uuden kissan kasvot tein myös 
vähän erilaisiksi.


Eilen tutkimme kissan kanssa,
mitä puutarhasta vielä löytyy.

Äitienpäiväruusuni on innostunut
kukkimaan nyt loppukesällä uudestaan,
ja on edelleen täynnä ruusuja.


Pikkusydämet jaksavat kukkia edelleen.


Ja omenapuussa on muutama punainen herkku.


Tätä kesäkissaa ei hylätä,
vaan se saa hyvän kodin sisätiloista.
Mutta sään salliessa,
kisu voi vielä loikoilla 
ulkona omenapuussa.


Oikein mukavaa syyskesää
teille kaikille.





sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Terveisiä Tallinnasta

Tänä kesänä emme ole tehneet
mitään pidempää matkaa
(Pohjanmaata ei lasketa, se on toinen koti).
Kävimme kuitenkin päivän pyrähdyksellä Tallinnassa.


Olen käynyt viimeksi Tallinnassa
kaksi vuotta sitten.
Siitä kerroin tällä tavalla.


Tälläkin kerralla kierreltiin ja katseltiin kaupunkia.
Kiipesimme myös vanhalle kaupungin muurille,
jota viimeksi ihailimme vaan maasta käsin.


Sieltä olikin mielenkiintoiset näkymät.


Välillä piti myös vähän tankata,
jotta jaksoi olla jalkojen päällä.


Tällä reissulla päätin kuitenkin vierailla myös
niin monen käsityöihmisen kehumassa Karnaluksissa.
Muu perhe suunnatasi sillä aikaa
televisiotornille maisemia ihailemaan.


Onhan se melkoinen kauppa!
Valikoimaa olisi tutkittavaksi
vaikka kuinka kauaksi aikaa.


Minä en jaksanut penkoa läheskään kaikkea,
mutta sukkalankaosastolla
viihdyin oikein hyvin.


Kun viimein pääsin ulos,
oli minulla tietenkin muovikassi mukanani.


Mutta mitäpäs siellä sitten mahtoi olla?
Yhteensä 650 grammaa lankaa.
Hups.


Ensinnäkin ostin lankoja Viron lipun väreissä.



No älkää peljätkö,
kyllä minä suomalaisena pysyn.
Tämä väriyhdistelmä oli aivan puhdas vahinko.

Ensi vuoden Suomen itsenäisyyden juhlavuosi mielessäni
hankin tätä sinivalkoista väriyhdistelmää.
Sininen on Regian nelisäikeistä sukkalankaa, 
valkoinen samanvahvuista Alizea.


Musta lanka on Austermannin Step kutosta.
Minulla on tuosta lankaa kirjavina keränloppuina,
ja musta avulla ajattelin saavani kerän loput joskus käytettyä.
Minä en ole bongannut Suomesta
tuota lankaa yksivärisenä.


Sitten ostin vielä yhden kerän 
värikästä Alizen sukkalankaa.


Ja neljä erilaista 50 gramman kerää 6-säikeistä Regian lankaa.


Näistä muodostuu kuviota,
ja ajattelin kokeilla yhdistellä näitä
sekalaisiksi räsymattosukiksi
joko keskenään tai jollakin yksivärisellä maustettuna.


Kyllä Tallinnassa kannatti piipahtaa.















torstai 14. heinäkuuta 2016

Violettia työn alla

Kesä on mennyt vauhdilla.
Paljon on tapahtunut,
vaikkei oikein mitään ole saanut aikaan.
Monenlaista käsityötäkin on työn alla,
mutta mikään ei oikein
 meinaa tulla valmiiksi.


Näistä Baby merinoista on kyllä tulollaan neuletakki,
mutta vaihe on vasta tällainen.


Tätä on neulottu niin kovasti,
että välillä oli sormikin rikki.
Onneksi minulla on tämä kumisormi,
jonka avulla työ sujui mainiosti.


On kuljettu maalla
ja istuttu neulomassa äidin luonakin.


Olen tehnyt välillä kolmea muuta projektia,
joten nyt on tämä tuleva neuletakki
odottamassa jatkoa korin pohjalla.

Violetti kausi on minulla meneillään,
sillä neuletakin lisäksi
olen neulonut valmiiksi yhdet violetit sukat,
mutta niistä en voi vielä kertoa sen enempää.

Tässä virkkuukokoelmassakin 
on violetteja sävyjä.


Näihin olen virkannut automatkoilla
ja vähän kotonakin
kaikkiin samanväristä reunusta,
ja eiköhän tästäkin joskus valmista tule!

Mukavaa kesänjatkoa itse kullekin!
Pysähtykää välillä katsomaan aikaa
kurjenkellosta,
harakankellosta
peurankellosta,
vuohenkellosta
ja ukonkellosta.


Minä tarvitsen pihaani vielä kissankellon,
ja kissankellon aikaan otetaan rauhassa!

Violetit työt saavat odottaa,
nyt onkin puikoilla sinapinkeltaista!





tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kupit pöytään

Tässä taannoin kerroin lapsuudenkotini
keltaisista astioista.

Samoihin aikoihin pakkailin taas kaappeihin
ylioppilasjuhlissa käyttämiäni kahvikuppeja
ja matkailin muistoissani
moniin menneisiin kahvihetkiin.


Suomalaiset juovat paljon kahvia.
Siitä varmaan johtuu,
että vanhoihin kahvikuppeihin
liittyy niin paljon lämpimiä tunteita.


Ne ovat muistoja lapsuuden ajoilta.
Niistä päivistä,
kun kylään poikettiin kutsumattakin.
Aina keitettiin kahvit.
Istuttiin keittiönpöydän ääressä
ja kuunneltiin aikuisten juttuja.

Muistoihin liittyvät monet sedät ja tädit,
sukulaiset ja kyläläiset
joita ei enää ole.


Leikit serkkujen 
ja vanhempien ystävien lasten kanssa.
Pullat ja kakut,
itse tehdyt pikkuleivät.


Metsäretkellekin pakattiin koriin
oikeat kupit,
ei mitään pahvisia tai muovisia.


Näistä lapsuuden kahvimuistoista
Myrna on varmaankin sellainen astiasto,
jonka kaikki suomalaiset tunnistavat.
Se ei ole ainakaan tällä hetkellä mitenkään trendikäs,
enkä siitä nyt niin erityisemmin pidä.

Juhlissa tuo kuppi on kuitenkin tavattoman sopivan kokoinen.
Olen oikein iloinen,
että äitini on niitä sen kymmenkunta kerännyt.
Oli mukava kattaa nämä lakkiaispöytään.


Nämä Myrnat olivat käytössä jo ristiäisissäni,
ja monissa juhlissa sen jälkeenkin.
Ristiäisiin oli lainattu
sinisiä kuppeja sukulaisilta.


Omat astiani ovat lähinnä hää-
ja kihlajaislahjoiksi saatuja.
Siis noin 25 vuoden takaa.
Pentikin Hallaa ja Arabian Lagunaa.


Jotakin ulkolaisia ruusukuppeja
olen myös saanut lahjaksi.


Arkikahvit juomme lähinnä Muumimukeista
tai yksivärisistä Teema-mukeista.
Ehkä ne ovat sitten aikanaan nostalgisia
lasteni mielestä.

Ehdottomasti rakkaimmat kuppini ovat
nämä kaksi vanhaa kahvikuppia.


Nämä ovat Arabian kuppeja,
mutta en ole saanut selville kupin nimeä.
Kuviota ei löydy Arabian sivuilla
olevista kuvista.
Kupin mallin olen kuitenkin saanut selville,
se on malli RD, ja sen on suunnitellut Reinhard Richter.


Näissä on jotakin vanhojen aikojen nostalgiaa,
enkä näitä juurikaan ole raaskinut käyttää.
Kunhan ovat silmänilona vitriinikaapissa.

Näitä oli näköjään pöydässä lapsuuden 
synttäreillänikin,
tuossa ihan vasemmassa reunassa.


Sitten on näitä kukkakuppeja,
jotka ovat olleet lapsuudenkotonani kauan.
Alkuperästä minulla ei ole tietoa,
eikä äitikään enää muista.


Nämä ovat erittäin ohuita ja hauraita.
Sellaisia, joista kahvi maistuu paremmalta.
Miksiköhän silti juomme enimmäkseen mukeista?

Viime kesänä 1700-luvun markkinoilla
lapseni voitti seurakunnan arpajaisissa
tällaisia söpöjä kahvikuppeja.



Äitini varastoista löytyy myös pari tällaista kuppia.


Nämä ovat 60-luvun Arabiaa,
kuvion nimi on Jouni.
Kuppeja on vain kaksi jäljellä,
asetteja koko kuuden setti.

Näitäkin oli pöydässä lapsuuteni juhlissa,
tuolla Myrna-kuppien vieressä näkyy.


Sitten on yksi yksinäinen asetti.
Tähän kuuluvan kupin tahtoisin.
Toivottavasti se vielä jonain päivänä löytty
jonkun kaapin tai laatikon uumenista
tai vanhojen tavaroiden kaupasta.

Meillä tosiaan sattui suuri astiakaappionnettomuus,
Silloin hyllyjen pettäessä meni paljon astioita rikki,
olisiko se syynä noihin moniin yksinäisiin astioihin.
Mökillä tai jonkun kaapin perälläkin taitaa olla vielä joitakin
yksittäisiä eriparikuppeja. 

Tämän yhden punaisen Arabian kupin 
pelastin muistoksi työpaikaltani.


Työpaikan muistoja ovat nämäkin kupit - äidilleni.
Hän teki elämäntyönsä säästöpankissa,
ja niitä peruja meillä on myös tällainen kahviastiasto.


Tähän teemaan minulla on myös
ystäväni tekemät korvakorut.
Nämä on tehty hopealusikoista.


Juhannuksen aikaan saamme
taas nauttia monia kahveja
mieheni suvun kuppivanhuksista,
joita anopillani riittää.


Sitä ennen pääsen vielä poikkeamaan
tuolla ihanassa kesäparatiisissa,
jossa tyttäreni viettää aikaa hevosten parissa.
Siellä kuvasin aikanaan nämä ihanat kahvikupit.


Nyt taitaakin olla aika 
laittaa kahvit tulelle!


Neulekuulumisia sitten taas 
ensi kerralla.


Oikein ihanaa juhannusta,
ellei sitä ennen tavata!