lauantai 4. helmikuuta 2012

Pakkasta, sämpylöitä ja aloitetut lapaset

Kylmää mutta mukavaa viikonloppua!

Minusta tuntuu, että tulen kohta hulluksi, ellen pian pääse kunnolla liikkumaan! Kuluneella viikolla on ollut kolme ylimääräistä pakollista iltamenoa ja mies oli pari päivää toisella paikkakunnalla, joten kaksi normaalisti viikko-ohjelmassani olevaa jumppatuntia on jäänyt väliin. Yritin mennä yhdelle toiselle Zumbatunnille, mutta  - kas kummaa -  pitikin kuskata poikaa harjoituksiin.  Normikeleillä voisi aina lähteä sauvakävelylle, mutta tämän viikon pakkasissa ei ole yhtään huvittanut ulkoilla.

Eilen aloitin pitkästä aikaa lapasia. Sain varren tehtyä ja totesin, että täytyy purkaa. Liian pienet. Aamulla aloitin uudelleen kokoa suuremmilla puikoilla, ja nýt näyttää paljon paremmalta. Päätin tehdä päällysosan salmiakkikuviota ja alaosan pystyraitaa. Pohjaksi valitsin vaalean farkkusinisen ja kuvio tulee varastostani löytyneellä vanhalla Nalle Marjaretki Mustikka-langalla - eli kuvio tulee kirjavaa. Katsotaas, millainen lopputulos mahtaa olla!



Lämmittelin myös osan lauantaipäivästä uunin edessä ja  leivoin sämpylöitä - pakkasella leipominen on aika paljon mukavampaa kuin kuumalla säällä! Nyt sitten vielä saunaan ja loppuilta television ääressä lapaskutimen kanssa.