tiistai 21. helmikuuta 2012

Uusi pipo vanhasta langasta

Viime talvena tein itselleni kaulaliinan ja huovutetut lapaset Puro-luumupuu -langasta, jota ei enää kaupoista löydy. Viime viikolla löysin kuitenkin kolmea vanhaa Puro-sävyä neljä kerää vitosella, ja sain ostettua samaa väriä. Aloitin heti pipon Novitan ohjeella, ja nyt on valmista!





Viime talvena tehdyt huovutetut lapaset ennen ja jälkeen pesukonekäsittelyn ja settiin kuuluva kaulaliina näyttävät tällaisilta:











sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Laskiaispullia ja blogin muokkausta!

Eilen leivoin pullia 10-vuotiaan innokkaalla avustuksella - oikein voilla leivottuja! Tänään sitten ajateltiin herkutella laskiaispullilla jälkiruuaksi, mutta se mantelimassa/vadelmahilloväittelyhän siitä taas tuli...

Päätimme sitten tehdä laskiaispullapuffetin. Leikattiin pullat valmiiksi kahteen osaan, ja pöytään katettiin kermavaahtoa, vadelmahilloa ja mantelimassaa - jokainen sai säveltää itse haluamansalaisia pullia niin monta kuin haluaa. Lapset olivat ensin kovin innoissaan, mutta loppujen lopuksi jaksoivat vain kaksi pullaa per nenä. Nam!

Laskiaispullamässäilyn jälkeen ei sitten juuri muuta ole jaksanutkaan kuin istua tässä koneen ääressä ja muokata (taas) hieman blogin ulkonäköä selkeämpään suuntaan.

Villasukat salaiselle ystävälle

Viime viikolla työpaikallani oli kaikilla salaiset ystävät. Edellisenä perjantaina arvottiin jokaiselle ystävä, jota piti jollain tavalla ilahduttaa salaisesti maanantaista keskiviikkoon. Kun ystävät arvottiin perjantaina, sain kotiin ajellessani älynväläyksen kutoa villasukat omalle salaiselle ystävälleni, miespuoliselle kollegalleni. Mutta ehtisinkö?

Aloitin perjantai-iltana varastostani löytyneestä 7 veljestä-raitalangasta, ja sain kuin sainkin sukkaparin valmiiksi tiistaina - ja piilotin sen sopivalla tavalla ystävälleni löydettäväksi keskiviikkona.

Muutama teksti alempaa löytyy kuva hienosta virkatusta sydämestä, jonka sain omalta salaiselta ystävältäni. ♡


torstai 16. helmikuuta 2012

Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, käsityö Suomessa: TAITO-ARVONTA

09.02.2012

TAITO-ARVONTA

Bloggaajille ja facebookkaajille arvonta!



Nyt ei luvata tilpehöörejä, eikä Ruattin risteilyitä vaan aitoa asiaa.

Taito-lehti järjestää bloggaajille ja facebookkaajille arvonnan, josta voi voittaa vain järkeviä asioita:
- lahjakortit Ilun Handuun (100 euroa) Opens external link in new windowhttp://www.handu.fi/shop/
- Titityyhyn (50 euroa) Opens external link in new windowhttp://www.titityy.fi/
- Villavyyhtiin (50 euroa) Opens external link in new windowhttp://villavyyhti.fi/
- sekä kaksi Taito-lehden vuosikertaa.

NÄIN OSALLISTUT ARVONTAAN: 
jaa tämän tapahtumailmoitus blogissasi tai Facebook-sivuillasi ja ilmoita siitä sitten sähköpostilla osoitteeseen: Opens window for sending emailtoimitus(at)taito.fi.
Yhdestä julkaisusta saat yhden arpalipun ja jos joku mainitsee tilauksen tehdessään lukeneensa tästä kampanjasta blogistasi, saat peräti 10 arpalipuketta! Arvonta on voimassa 2.3.2012 asti.

Samaan syssyyn huipputarjous Sinulle: 
tutustumisjakso (6kk/3kpl) supersome-hintaan 20 euroa! (Norm. 27 €)
Opens external link in new windowhttp://www.taito.fi/some

Suomalaisen käsityötaidon puolestapuhuja, 105-vuotias klassikko elää tätä päivää jalat tukevasti juurissa ja tukka tuulessa tuivertaen. Kuusi kertaa vuodessa asiaa käsityön ilmiöistä, tekijöistä ja tekniikoista. Tule mukaan värikkäiden tekijöiden matkaan!
Opens internal link in current windowhttp://www.taito.fi/

Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, käsityö Suomessa: TAITO-ARVONTA

Mistä lisää aikaa?

Miksi on koko ajan kiire? Miksi tuntuu, ettei kaikelle mieluisalle tekemiselle riitä millään aikaa?

Työt on hoidettava ajallaan, ja opettajan työssä iltahommiakin riittää. Siitä ei siis voi vähentää.

Kotityöt on hoidettava. Kolme lasta tuottaa paljon pyykkiä, ruuanlaittoa ja kaikkea muuta harrastuksiin kuljettamisesta jälkien siivoamiseen. Nekin on hoidettava, ja luultavasti hoidan ne jo nyt aivan liian huolettomasti. Meillä lapset siivoavat omat huoneensa ja mies osallistuu kotitöihin ahkerasti. Silti aika ei tunnu riittävän. Koti on aina jotenkuten kunnossa, mutta ei kaukana räjähdyspisteestä.

Entä se vapaa-aika, oma aika? Sen haluaisin käyttää neulomiseen, lukemiseen, liikuntaan, television katseluun, leipomiseen - vain tärkeimmät mainitakseni. Lankoja on kaapit täynnä, ja koko ajan on joku työ tekeillä. Kirjoja on vinot pinot lukemattomien kasassa. Digiboksi täyttyy katsomattomista ohjelmista.

Päivä kerrallaan, yksi asia kerrallaan. Joka päivä vähän liikuntaa, hieman television ääressä neulomista ja sängyssä lukemista ennen nukahtamista. Kaikkea ehtii vähän.




Lankavaraston täydennystä

"Minulla on lankaa, minulla on lankaa, minulla on lankaa.... "

Tätä ajatusta yritin taas toistella itsekseni kaupassa, huonolla menestyksellä kuten aina. Kaupassa oli Puron kolmea vanhaa väriä, neljä kerää vitosella. Oli ihan pakko ostaa!

Puro on yksi lempilangoistani, ja vihreät sävyt sopinevat hyvin vaikkapa keskimmäiselleni.


tiistai 14. helmikuuta 2012

Ihanaa ystävänpäivää!

Oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille blogini vierailijoille! 



Työpaikallamme on tällä viikolla kaikille arvottu salainen ystävä - omani on aivan ihana! Eilen minulle oli ilmestynyt virkattu sydän, jonka mukana olevassa kortissa oli myös virkkausohje ja seurana suklaata. Tänään oli jääkaapissa odottamassa ihana suklaaleivos!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Lapasten kanssa tuskailua

Lapasista ensimmäinen on peukaloa vaille valmis. Totesin, ettei minua ehkä ole luotu kirjoneuleita kutomaan... Meinaa tulla koko ajan liian kireää, langat kiertyy koko ajan toisiinsa ikävästi ja työ etenee hyvin hitaasti. Mutta kyllä minä sen toisenkin teen, peukaloineen päivineen. Mutta nyt on pakko pitää ainakin lankakerän mittainen tauko... Akuutti sukkatarve iski :-D

lauantai 4. helmikuuta 2012

Pakkasta, sämpylöitä ja aloitetut lapaset

Kylmää mutta mukavaa viikonloppua!

Minusta tuntuu, että tulen kohta hulluksi, ellen pian pääse kunnolla liikkumaan! Kuluneella viikolla on ollut kolme ylimääräistä pakollista iltamenoa ja mies oli pari päivää toisella paikkakunnalla, joten kaksi normaalisti viikko-ohjelmassani olevaa jumppatuntia on jäänyt väliin. Yritin mennä yhdelle toiselle Zumbatunnille, mutta  - kas kummaa -  pitikin kuskata poikaa harjoituksiin.  Normikeleillä voisi aina lähteä sauvakävelylle, mutta tämän viikon pakkasissa ei ole yhtään huvittanut ulkoilla.

Eilen aloitin pitkästä aikaa lapasia. Sain varren tehtyä ja totesin, että täytyy purkaa. Liian pienet. Aamulla aloitin uudelleen kokoa suuremmilla puikoilla, ja nýt näyttää paljon paremmalta. Päätin tehdä päällysosan salmiakkikuviota ja alaosan pystyraitaa. Pohjaksi valitsin vaalean farkkusinisen ja kuvio tulee varastostani löytyneellä vanhalla Nalle Marjaretki Mustikka-langalla - eli kuvio tulee kirjavaa. Katsotaas, millainen lopputulos mahtaa olla!



Lämmittelin myös osan lauantaipäivästä uunin edessä ja  leivoin sämpylöitä - pakkasella leipominen on aika paljon mukavampaa kuin kuumalla säällä! Nyt sitten vielä saunaan ja loppuilta television ääressä lapaskutimen kanssa.

Kirpparilöytö

Tytärtä soittotunnilta odotellessani kävin läheisessä Pelastusarmeijassa. 
Viimeksi löysin samasta paikasta hyviä neulepuikkoja, tällä kertaa löytyi neule tyttärelle.




Joku on joskus jossain nähnyt paljon vaivaa tämän palmikkoneuleen kanssa! Se on todella hyvin tehty, tasaista jälkeä - taatusti kokenut neuloja ollut asialla. Isoöiti kenties? Lopulta takki päätyi kirpputorille ja sieltä meille seitsemällä eurolla. Lupaan pitää neuleen hyvänä ja lahjoitan sen aikanaan jollekin toisellle pikkutytölle.