keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Syyslomalla lakeuksilla (ja Tuurissa...)

Pieni tauko töistä on aina paikallaan, vaikka se olisikin vain kolme arkipäivää + viikonloppu. Tällä kerralla lähdimme lapsuuden maisemiin Pohjanmaalle. Tuuri on kätevästi puolen tunnin automatkan päässä ensimmäisestä tukikohdastamme, joten tälläkin kertaa ajelimme sinne.

Minullahan ei ollut tarvetta ostaa yhtään mitään, varsinkaan lankaa. Mutta ainahan se lankaosasto pitää kiertää joka tapauksessa. Tälläkään kerralla en päässyt ohi ostamatta mitään. Tyypillistä.

Ensimmäiseksi silmiini osui saksalaisen Gruendl-Wollen monivärinen Flower Color -lanka. Siitä oli kaupassa tehty mallitilkku, ja siinä on sellaisia nyppyjä, joista valmiiseen pintaan tulee kohokuvioita, pieniä "kukkia". Siitä kai nimikin. Yksi värisävy oli ihanan syksyinen. Siinä on keltaista, oranssia, vihreää, violettia ja mukana kulkeva ohut musta lanka. Kolmesta kerästä saisi huivin. Pakkohan sitä oli sitten ostaa... Mulla on yksi talvitakki, johon nuo värit sopivat hyvin. Niin ja se viimeksi ostettu Drops Alpaca... Jos siitä tekisi baskerin, sävyt sointuisivat yhteen.

Lankakerät


Valmis neulepinta


Lankaosastolta tuli mukaan myös yksi kerä seiskaveikkaa. Mukava tummanpunainen sävy oli tarjouksessa, ja sitähän tarvitsee aina vaikkapa raitalangaksi.

Sitten piti tietenkin kiertää kaupan muut osastot. Shampoota ja hoitoainetta, lapselle hanskoja, karkkia... Kirjaosastolla tuli eteen monta hyvää neulekirjaa. Pipo on pääasia -kirjaa harkitsin - taas - mutta nyt ei pipottanut tarpeeksi. Olen aina halunnut opetella tekemään pyöröpuikolla kaksi sukkaa kerralla, ja nyt vaan oli loman kunniaksi niin kukkaronnyörit löysällä, että ostin kirjan siitä aiheesta. Siinä on 17 ohjetta.



Surullista on tietenkin se, että koko ajan tekisi mieli tehdä jotakin uutta, vaikka villatakkiprojekti on edelleen kesken. 

Viime talviset lapaset ovat kesken. 
Yksi paita on kesken. 
Patalappukirja odottaa kokeilua.
Neulottua jouluseimeä piti aloittaa täksi jouluksi. 

Mistä sitä aikaa taas taiotaan?

tiistai 9. lokakuuta 2012

Uusimpia hankintoja

Tänään poikkesin lankakauppaan tarkoituksenani ostaa katkaisemani KnitPron tilalle uudet "vaihtopäät". No sen toki teinkin, mutta jostain kumman syystä kassiini pujahti myös kaksi pikkuista kerää Drops Alpacaa. Ihan vaan varastoon, kun oli niin kiva syksyinen sävy. Siitä voisi tulla vaikka baskeri. Tai pieni huivi. Tai sitten jotakin muuta.



Samalla reissulla poikkesin myös kirjakaupassa, kun tarvitsin muovitaskuja. Mutta siellä oli ale! 
Yhdestä pöydästä löysin aivan hassun kirjan, eikä maksanut kun 1,95.


Kirjassa on neuleohjeet 25 julkkiksen neulomiseen. Jospa Beatles-fani saakin joululahjaksi neulotun bändin :-)

Ostin myös hiljattain aivan ihanan kirjan patalapuista. Tämä on varmaan monelle jo tuttu kirja, ja suosittelen lämpimästi jos ei ole. Aivan ihania ohjeita ja kuvia!





sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tilannekatsaus

Pitkästä aikaa on ollut sellainen päivä, ettei ole ollut yhtään mitään ohjelmaa. Ei suunnitelman suunnitelmaa. Ei edes keskeneräistä kirjaa. On siis ollut aikaa neuloa ja saada villatakin takakappale valmiiksi. Mutta kommelluksiahan siinäkin sitten tuli. Sohvalta noustessani painoin toisella kädelläni vahingossa KnitPron poikki. Voi harmituksen harmitus ja muutama risuaita, huutomerkki, prosenttimerkki, dollarimerkki ja loppuun ukkospilvi.

Katkennut KnitPro

No ei auttanut, pakko mennä puikkolaatikolle penkomaan. Onneksi löysin varastostani samankokoisen alumiinisen pyöröpuikon, ja sain sentään jatkettua neulomista joutumatta lähtemään kauppaan. Mieheni on kyllä sitä mieltä, että hän saa puikon korjattua, mutta saapa nähdä onnistuuko.

Sitten kun olin toipunut järkytyksestä ja aloin rauhoittua, huomasin pudottaneeni yhden silmukan ja neuloneeni sen jälkeen n. 10 cm. Arvaa harmittiko taas? Pääton, että nyt ei pureta, vaan lähdin poimimaan silmukoita. Se onnistuikin melko hyvin, mutta tuli aika kireän näköinen silmukkarivistö. Kai se siitä asettuu silittämällä tai hieman höyryttämällä tai venyttelemällä.

Olisi niin mukava saada villatakki valmiiksi, mutta nyt on ollut jotenkin erityisen rankka ja kiireinen syksy, hyvä jos iltaisin pari senttiä on jaksanut neuloa. No toisaalta, onhan se omasta priorisoinnista kiinni. Olen nyt kuitenkin päättänyt mieluummin  nousta sohvalta kuin jäädä joka illaksi paikoilleen neulomaan. On tullut käytyä jumpissa kolmella-neljällä tunnilla viikossa, kun ulkoilusää on ollut mitä on. Lisäksi viikonloppuisin on ollut synttärivieraita ja muuta menoa koko syyskuun ajan. Kolmesta lapsesta kahdella kun osuu synttärit syyskuulle. Eilen oli vielä yhdet vieraan, mutta nyt oli ihan vapaa päivä. E ole mennyt edes lenkille, enkä pihaa raivaamaan, vaikka sielläkin riittäisi puuhaa muutamaksi päiväksi.

Eilisille synttärivieraille tein suklaisen täytekakun, jonka täytteeksi tuli kermavaahtoon sekoitettua ranskanpastilli- ja mariannerouhetta. Päälle suklaakermaa ja ranskanpastilleja. Aivan taivaallisen ihanaa. Kyllä nyt taas saakin jumppailla, että saa edes murto-osan kertyneestä turhasta energiasta käytettyä.




Tänään siis sohvalla. Sydämen asialla pyörii taustalla digiboksilta, ja kaksi rakasta koriani esillä. Käsityö- ja kaukosäädinkorit.