perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kovettamista

Viime vuoden keväällä virkkasin kakkukuvun, joka sitten jäi siihen vaiheesen, että se pitäisi kovettaa. Kauanpa sai kakkukupu odottaa valmistumista. Olin jo viime vuoden kesällä ostanut Sinooperista purkin Paverpol tekstiililakkaakin varastoon. Mutta NYT se on tehty!

Pingotin ensin kuvun sopivan kokoisen kulhon päälle. Alle laitoin talouskelmua, jotta saisin sen irti helpommin. Tässä pari kuvaa lakan ollessa vielä märkää.






Tadaa - se on irti ja pysyy pystyssä!




Keksin sitten samalla kokeilla trikookuteesta virkkaamani kaukosäädinkorin kovettamista. Minua alkoi ärsyttää, ku se on niin lötsö. Löysin kynälaatikostani sopivan muovisen "monitoimikorin", joka oli sopivasti samankokoinen ja sain korin pysymään muodossaan paremmin. Sitten vaan aloittamaan.



Tässä lakkaus valmis kuivumista odotellessa.




Ja tällainen siitä tuli. Mukavan napakat reunat, mutta koska en lakannut sisäpuolta, on kori kuitenkin mukavan pehmeä. Muutenkin pinta on kyllä kovaa, mutta ei sellaista, ettikö sitä voisi hiaman muotoilla.




Eli lopputuloksena voidaan pitää, että lakka toimi kuten pitikin. Saatanpa kokeilla vielä kovettaa isomman virkatun korinkin reunoja, jos keksin sopivan kehikon pitämään sen muodossaan lakkauksen ajan.