lauantai 24. elokuuta 2013

Kolmen Nallen sukat

Saimme kutsun viisikymppisille, joten laitoin sukat työn alle jo ajoissa. 




Päädyin valitsemaan lankavarastostani kolme erilaista Nalle-jämäkerää. Yksi oli vanha kirjava marjaretki-sarjan sävy mustikka, toinen vaalea farkku, ja kolmanneksi valitsin tumman grafiitinharmaan. 

Tein harmaalla varren yläosan, kantapään ja kärjen. Muuten raidoitin sukat mustikalla ja vaaleansinisellä. Värit sointuvat hyvin yhteen, ja sukista tuli minusta todella kauniit. En katsonut toista sukkaa aloittaessani, missä kohtaa mustikka-lanka oli menossa, mutta kuin ihmeen kaupalla raidat osuivat melko samoin kohdallee, taitaa olla n. yhden kerroksen heitto. 


Kuvasin sukkia jo keskiviikkoisen postaukseni retkellä, mutta päätin kuitenkin julkaista vasta nyt, kun sukat ovat onnellisesti lahjan saajalla.





Perussukat, koko 42
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3mm