keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Lindan tossut

Lindan tossut ovat olleet to-do -listallani jo jonkin aikaa. Nyt sain tarpeekseni sukkien kutomisesta, ja päätin välillä kokeilla jotakin uutta.



Näitä tossuja olen nähnyt syksyn aikana useammat, mutta alunperin bongasin mallin Mielityn blogista. Minusta oli ihana lukea tarinaa Mielityn isänäidin vanhoista tossuista ja siitä, kuinka hän sitten alkoi tutkia, kuinka ne on tehty. Tossujen ohje löytyy täältä sekä myös Ravelrystä sekä suomeksi että englanniksi.

Tossut oli aika helppo tehdä, ja ne tuntuvat mukavilta jaloissa ja istuvat hyvin. Tossut neulotaan yhtenä kappaleena, ja lopuksi ommellaan kärki- ja kantasaumat.

Lopputulos näyttää jokseenkin hassulta ja tylsältä litteänä maassa.



Mutta kun tossut vetää jalkaan, ne näyttävätkin ihan kivoilta, ja tuntuvat varsin mukavilta!





Hepsi on kehittänyt mallia vielä niin, ettei tossuihin tule saumoja ollenkaan. Tätä tapaa taidan kokeilla seuraavaksi, kunhan vaan muistelen tuon tavan luoda silmukat.

Minun ensimmäinen parini on melko suuri, vaikka tein seiskaveikasta pienemmän koon. Tossut mahtuvat minulle helposti, vaikka jalkani on kokoa 40. Ensi kerralla teen joko ohuemmasta langasta tai numeroa pienemmillä puikoilla, jotta saan niistä hieman napakammat. Ensi kerralla keskityn myös poimimaan varren silmukat nätimmin, siihen en ole ihan tyytyväinen. Toisen tossun kärkisauman ompelu meni myös hieman vinksalleen, mutta mitäpä pienistä :-)


Malli: Lindan tossut, ohje täällä.
Lanka: 7 veljestä tweed ja yksivärinen
Puikot: 3,5mm pyöröpuikot ja varteen 3,5mm sukkapuikot