keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Huopikkaat

Minä pidän joululahjoista. 
Varsinkin niiden antamisesta - ainakin silloin, kun olen keksinyt jonkun todella hyvän idean ja tiedän lahjan saajan pitävän lahjasta kovasti. 
Valitettavasti vaan joskus on niin vaikea keksiä niitä nerokkaita ideoita, eikä tämän vuoden ideoista voi vielä edes hiiskua, koska ainakin tyttäreni lukee blogiani. 
Niin että turha odottaa mitään paljastuksia!

Itselle sen sijaan on oikein helppo keksiä lahjoja. 
Niinpä ostinkin itselleni huopatossut!

Olen käynyt muutamia kertoja kenkäkaupassa sovittamassa tällaisia huopatossuja, ja melkein ne jo ostinkin. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin.


Perinteiset huopatossut minulla oli aina lapsena, ja vielä yläasteikäisenäkin kovilla pakkasilla. 
Ne oli ihanan lämpimät. 
Nyt kun tallustelin sellaisilla kenkäkaupassa, ne tuntuivat kovin tönköiltä. 
Oli ne edelleen ihanat, mutta ei kovin mukavat kävellä. 
Näillä olisi ollut enemmän ulkonäköarvoa kuin oikeaa käyttöarvoa.

Minä kuitenkin tykkään liikkua ulkosalla, eikä enää tarvitse hengailla paikoillaan leikkipuistossakaan, joten päätin hankkia hieman mukavammat. Sellaiset, joilla olisi myös mukava ja helppo kävellä.

Arctipsin huopalapikkaat olisivat olleet ihanat.
Mutta koska hinta oli vähemmän mukava minun kukkarolleni (yli 200 euroa), päädyin ostamaan hieman edullisemmat 79 eurolla.

Arctips huopalapikkaat, Kuva: Arctips

Nämä hankkimani Kuoman huopasaappaat ovat oikein mukavat jalassa, ja niillä on myös mukava kävellä. Niissä kun on kunnon iskuvaimennetut pohjatkin. 
Ja ne ovat aitoa lampaanvillaa, päällisessä on hieman koristetta ja vahviketta nahasta.



Näitä olisi ollut myös kirkkaan punaisina ja valkoisina, mutta päädyin harmaaseen tuon varren porokuvion takia. Ilman sitä olisin ostanut tietenkin punaiset, mutta jotenkin tuo poro hyppi liikaa silmille minun makuuni siinä punaisessa taustassa.

Näitä piti sitten heti testailla maalla potkukelkan kanssa. 
Tuntui aika nostalgiselta potkukelkkailla huopikkaat jalassa, se kun oli minun menopelini ala-asteikäisenä. Kouluun potkuteltiin aina talvikeleillä, jos ei hiihdetty. Jos sukset piti viedä kouluun, minä siis ihan oikeasti hiihdin kouluun. Yläasteelle ja lukioon oli sen verran matkaa, että mentiin bussilla ja sukset kainalossa. Mutta en sentään hiihtänyt kesät talvet :-)



Kuvassa vilahtava vaalea menopeli on äitini uusin potkukelkka 90-luvulta. 
Mutta löysinpä vielä oman lapsuuteni kelkkanikin.


Vietin muutaman päivän Pohjanmaalla, ja sain nauttia aivan upeista talvikeleistä.
Ajelin Kyrönjoen vartta ja poikkesin katsomaan, miltä Isonkyrön vanha kirkko näyttää talvikeleillä - ei hassummalta! Tästä paikasta kerroin kesällä täällä.


Automatkalla piti välillä pysähyä ihan vaan nauttimaan ja valokuvaamaan ihania maisemia.
Nauttikaahan tekin!






Alla olevassa kuvassa menee juna, näetkö?