maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!


Neljäskin adventtikynttilä on syttynyt.
Joulu on tullut.

Seimi on laitettu esille.


Myös se omatekoinen.
Viime vuonna neuloin siihen Marian ja Jeesus-lapsen.


Tässä kerroin, kuinka projekti alkoi.
Maria oli ensimmäinen hahmoni, ja sitten tein Jeesuksen.
Tänä vuonna oli tarkoitus tehdä Joosef ja ehkä joitakin eläimiä, mutta aikomukseksi se jäi.
Ei vaan huvittanut väkertää mitään pikkuruisia hahmoja tällä kertaa.
Ehkäpä sitten ensi vuonna taas.

Oikein ihanaa joulua teille jokaiselle.