sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Historiallinen löytö

Löysin lapsuudenkodistani edellisen postauksen lapasten lisäksi myös äidin vanhoja neulelehtiä.

Lähinnä äidillä oli tallella 80- ja 90-lukujen lehtiä, mutta yhtäkkiä 80-luvun lehtien seasta tupsahti esiin todellinen aarre, "Virkkaus ja neuletyöt"-niminen lehti vuodelta 1945. Äitini oli silloin 14-vuotias, joten todennäköisesti lehti on hänen äitinsä (jota en koskaan tuntenut) ostama. Lehden kannet ovat valitettavasti irronneet, mutta jäljellä on sivut 3-34. Tässä hieman maistiaisia 40-luvulta. Tällaisia neuleita esiteltiin siihen aikaan.


Ensimmäisen sivun kuvassa pariisitar käsinneulotussa kävelypuvussa pääkirjoituksen vierellä. Koska lehti on mustavalkoinen, siihen on pitänyt erikseen kertoa, että pohjaneule on taivaansinistä ja raidat kastanjanruskeita. Huomaa alareunassa oleva tilauslipuke, jolla lehden voisi tilata hintaa 10 markkaa/puoli vuotta. Tilaajan nimen kohdalla on vaihtoehtoina rouva tai neiti - miehet eivät todellakaan tehneet neuleita siihen aikaan!

Mutta miehille tietenkin neulottiin, ja voisiko tosiaankaan komeampaa villatakkia nuorelle miehelle neuloa?


Kävelypuku oli 40-luvulla varmaankin yleinen naisilla. Ja kävelypuvun seuraksi tietenkin piti olla kaunis pusero, vaikkapa tällainen.



Lukunutun ohje.



Kaksi seuraavaa kuvaa liittyvät yhteen aukeamaan, jossa on otsikkona Kauneuskuningattaren esikoisen asusteet. Siinä ensimmäinen suomalainen kansainvälisesti menestynyt missi Ester Toivonen poseeraa esikoisensa kanssa neulemallina.



Nuoren isännän neuleissa hienot prässihousut.



Hieno ja reipas



Samasta kasasta löysin myös pehmeäkantisen kirjan "Neuleita pojille". Isoveljeni on syntynyt vuonna 1961, olisiko äiti hankkinut tämän silloin? Tästäkin on kannet kateissa, eikä painovuosi käy ilmi mistään. Kirjassa on kuitenkin paljon ohjeita ja sivuja 128.






Lapaslöytöjä

Kävin viikonloppuna lapsuudenkodissani ja pengoin tapani mukaan taas kaappeja ja laatikoita. Tällä kerralla löysin omat vanhat lapaseni, jotka ostettiin kerran Rovaniemeltä. Pidin näistä kovasti, ja nyt ovat juuri sopivat tyttärelle. Lapaset on käsin neulottu, ja hieman jo huopuneet paljosta käytöstä, mutta edelleen hyvät. Voi kun itse saisin joskus aikaiseksi tarttua kirjoneuleisiin ja kokeilla jotakin vastaavaa.





Sitten avasin yhden laatikon, joka oli täynnä äidin vanhoja huiveja. Siellä oli myös sellofaaniin pakattu lahjapaketti, jossa oli ihanat lapaset. Äiti ei enää muistanut varmasti, mistä ne ovat peräisin, mutta arveli ostaneensa ne lähetysmyyjäisistä ja ajatelleensa antaa jollekin joululahjaksi. Kauan ne ovat olleet paketissa, sillä ainakaan viimeiseen kuuteen vuoteen hän ei ole missään liikkunut itsekseen. Paketti oli sitten jäänyt antamatta kenellekään. Minä tietenkin kysyin, saanko minä ne nyt, ja äiti toivotteli hyvää joulua hieman myöhässä :-D



tiistai 22. tammikuuta 2013

Isoäidin keittiössä

Patalappuja a la Carte -kirjan lumoissa ollaan sohvallani edelleen. Näitä on niin kiva tehdä, kun saa työn aika nopeasti valmiiksi. Tällä kerralla tein mallin nimeltä isoäidin keittiössä, joka virkattiin tekemällä ensin päällispuoli yhdeksästä pienestä isoäidinneliöstä. Sen jälkeen virkattiin tausta yksivärisellä, ja lopuksi osat virkattiin yhteen reunoista.



Lanka: Hjertegarn Primavera Cotton
Virkkuukoukku 2,5 mm

maanantai 14. tammikuuta 2013

Salonkien salat

Taas valmistui yksi patalappu "Patalappuja à la Carte"-kirjan ohjeilla.
Tällä kertaa virkkasin vähän fiinimmän patalapun mallia "salonkien salat".





Tästä tuli sen verran hieno, että sopii vaikka juhlavampaankin kattaukseen, vaikka reunus ei ensimmäisellä kerralla mielestäni aivan onnistunutkaan. 
Näitä voisi tehdä lisää vaikkapa pikkutuliaisiksi.




Lanka oli tällä kerralla puuvillaa, Hjertegarnin Primavera Cotton. Lanka oli tarjouksessa Lankamaailmassa, ja ostin muutaman kerän varastoon tässä taannoin siellä käydessäni. 
Tämä olikin oikein sopivaa patalappulankaa.






lauantai 12. tammikuuta 2013

Kevättä kohti

Joka vuosi se iskee yllättävän äkkiä: jouluisten värien inho. Tänään sain aikaiseksi ottaa keittiöstä pois punapohjaiset verhot ja vahakankaan, ja vaihdoin tilalle vaaleampaa. Tulipas taas raikkaampi ilme.
Syksyllä pidän tummista ja maanläheisistä väreistä sekä ylläni että käsitöissä. Lankakoriini olikin kerääntynyt aika tummia värejä. Nyt siivosin myös siellä. Lankakoriin on otettu esille valkoista, vaaleanpunaista ja oikein kirkasta punaista. Niistä on nyt puikoilla jotain hyshys-juttua ystävänpäiväksi. Kevättä kohti ollaan menossa hurjaa vauhtia!


torstai 10. tammikuuta 2013

Patalappua pukkaa

En ole vieläkään keksinyt, mitä alkaisin seuraavaksi kutoa. Mikään ei oikein kiinnosta. Silläkin taitaa olla osuutta asiaan, että olen aivan tavattoman väsynyt.

Flunssan jäljiltä ei vieläkään ole aivan normaali olo, ja päätä on särkenyt lähes päivittäin. En ole voinut harrastaa juuri liikuntaakaan, mitä nyt vähän kävellyt, ja eilen olin Pilates-tunnilla. Se teki hyvää. Yleensä olen jäänyt sen jälkeen vielä zumbaan, mutta en uskaltanut kokeilla vielä sellaista rankkaa aerobista rääkkiä. Nyt huomaan, kuinka kehoni kaipaa liikuntaa! Voi kun jo pian olisi tämä piina ohi.
No olen sentään lueskellut blogeja ja selaillut ohjeita. Ja sitten tein taas patalapun. Virkkasin toisen samanlaisen tähtimallin kuin viimeksi, mutta nyt laitoin värit toisin päin. Vaikka lanka oli samaa, tuli tästä lapusta suurempi. Joko ekassa tuli virhe tai sitten virkkasin vaan löysempää tällä kerralla.





maanantai 7. tammikuuta 2013

Uusin asustein uuteen lukuvuoteen

Tänään se sitten alkoi, koulu meinaan. Flunssakin hellitti otettaan sen verran, että olin työkunnossa. Loma oli mukava ja rentouttava, joskin viime päivien flunssa vei voimat ja kunnon sen verran lahjakkaasti, että aamuinen herätys oli aika ankea. Uusi lukukausi lähti heti vauhdilla käyntiin.

Onneksi töihinlähtöä piristi edes se, että sain eilen illalla uuden kaulurin valmiiksi aikaisemmin tekemäni myssyn pariksi.








Alennusmyynnistä löytämäni laukku sopi asun kanssa kuin nenä päähän! Väri on aika lailla sama, vaikka kuvassa laukku näyttää ruskeammalta kuin oikeasti on. 





Näillä mennään, mutta nyt iski ongelma. Mitä ihmettä alan seuraavaksi tehdä?

lauantai 5. tammikuuta 2013

Ensimmäinen patalappu "a la Carte"

Flunssa on ollut kova, enkä ole jaksanut oikein tehdä mitään paitsi loikoilla sohvalla tai sängyllä ja nukahdella välillä. Nuhan lisäksi on ollut riesana todella kova päänsärky, joten lukemiseenkaan ei ole jaksanut keskittyä kunnolla.

Tänään keksin, että virkkaaminen onnistuu makuulla kutomista paremmin ja kaivoin esille lokakuussa ostamani "Patalappuja a la Carte"-kirjan ja pari kerää seitsemää veljestä. Päätin kokeilla ensin kirjovirkattua, kaksiväristä tähtipatalappua. Se olikin aika kiva malli, ja tulos oli nätti, joskin jokunen tähtisakara meni vähän sinne päin... Mutta näitähän voisi tehdä vaikka lisää. On meinaan vähän noloa, kun minulla on aivan kamalan rumia ja kuluneita vanhoja patalappuja käytössä, vaikka helppohan niitä olisi tehdä. Taidan tehdä vielä pariksi toisen, jossa on sama sininen ja ruskea toisinpäin.

Kuvatessa päätin minäkin kokeilla puhelimella Instagramia, kun olen niin monessa blogissa nähnyt niin kivoja kuvia. Enkä suoraan sanoen myös jaksanut raahustaa yläkertaan hakemaan kunnon kameraa. Toivotaan, että olo kohenee pian, jotta jaksaa maanantaina aloittaa taas uuden lukukauden pirteänä.


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen valmistunut työ

Vuoden vaihtuessa oli puikoillani myssy. Ostin käsityömessuilta tarvikepaketin, jossa oli Wetterhoffin Sofia-lankaa ja ohjeet myssyyn ja kauluriin. Myssystä tuli aika hauska, mutta tekeminen oli hidasta, sillä alkuosan pelmikko oli todella hidasta neuloa, kun en ole vähään aikaan tehnyt palmikkoa.

Tällainen siitä tuli. Ensin litteänä lattialla sivusta päin...





Sitten yläosa litistettynä. Päältäpäin myssy muistuttaa baskeria, mutta koska reunus on niin leveä, on se kuitenkin kokonaisuutena enemmän myssymäinen. 





Sitten se piti tietenkin laittaa päähän ja kuvailla itseään peilin kautta.








Seuraavaksi sitten saman langan ja myssyyn kuuluvan kaulurin kimppuun. Valitettavasti minulle on iskemässä flunssa, ja joka välissä täytyy niistää. Neulominen taitaa olla hidasta.