perjantai 10. tammikuuta 2014

Uuden vuoden Olgat

Ensimmäistä kertaa saan laittaa postaukseen tunnisteen "valmistuneet 2014".
Sain laittaa myös tunnisteen "Lankalaihis 2014" ensimmäistä kertaa, ja sain miinustaa kokonaiset 110g.
Tein muuten lankalaihikselle oman sivun tuonne yläpalkkiin.
Ajattelin, että sieltä olisi helppo seurata tilannetta, kun on tilastot yhdessä paikassa.


Minulla on jo alkusyksystä saakka ollut ostettuna Roosa-nauha sukkalankaa, josta kerroin täällä
Päätin tehdä näistä langoista sukat ihan itselleni. 
Viime vuoden sukkasaaliista kun jäi itselle vain yksi pari.

Mallia miettiessäni päädyin Olga-sukkiin, joita on näkynyt todella paljon muidenkin tekeminä.
Erityisesti Facebookin "Voihan villasukka"-ryhmässä on tehty näitä vaikka kuinka paljon.
Pakkohan minunkin oli kokeilla.


Jo Lindan tossuja tehdessäni minusta oli mukava ajatella tarinaa tossujen takana, ja Olga-sukissa on myös tarina oikeasta Olgasta, joka tällaisia sukkia neuloi.
Olga oli ohjeen kirjoittajan isoisoäiti.
Kuvassa hän poseeraa neulomiensa sukkien kanssa.

Kuva: http://teeitse.punomo.fi/home/savonlinna/jambeck/Image3.jpg

Koko kertomuksen Olgasta ja sukkien ohjeen voit lukea täältä.
Tästä linkistä puolestaan aukenee ohje pdf-muodossa.


Näitä sukkia kutoessa vaihtui vuosi uudeksi. 
Sukkien raidoissa on myös pala presidentin uudenvuoden puhetta 
ja Wienin filharmoonikkojen uudenvuoden konserttia. 
Monta jaksoa Sydämen asiaa, Frasieria, Downtonia ja paljon musiikkia.
Monta ajatusta ja kulkemista sinne ja tänne: 
sik-sak vähän niin kuin sukkien kuviokin.


Alkuperäisessä ohjeessa sukan teräosa on sileää neuletta.
Minä tein kuitenkin nilkkaan resorin ja jatkoin kuviota sukan päällysosassakin.


Ohjeessa oli 64 silmukkaa, ja 16 silmukan mallikerta toistui neljä kertaa.
Minun lankani oli ohuempaa, joten laitoin 80 silmukkaa ja tein mallikerran viidesti, koska en halunnut siksak-kuviosta kovin suurta. Silmukkamääräähän saa helposti säädettyä lisäämällä tai vähentämällä kavennysten ja langankiertohen välissä tehtäsiä oikeita silmukoita.


Jälkiviisaana vähän kadun, että tein kuviota loppuun saakka.
Näyttääkö tämä kärki jotenkin hölmöltä?


Kantapään tein tälle kerralla ristiin vahvistettuna.


Ihan hyvät näistä tuli, mutta oli se aikamoista taistelua kutoa pitkästä aikaa näin ohutta lankaa 2,5 numeron puikoilla. Yleensä kun tapaan tehdä seiskaveikan tai nallen vanhvuisista langoista.
Tässähän piti itse asiassa kutoa ainakin puolitoista kertaa enemmän kuin paksusta langasta!

Mutta on nämä ihanan ohuet, sopii kenkien sisään niin mainiosti. 
Lanka oli oikein mukavaa työstää.

Ei muuta kuin uusissa sukissa uusia kujeita miettimään!


Sukat itselle, koko 40
Lanka: Roosa nauha -sukkalanka
Puikot: 2,5 mm
Langanmenekki: 110g