lauantai 25. tammikuuta 2014

Viikonloppulukemisia

Ostin eilisellä kauppareissulla kaksi uutta lehteä.


Kotilieden Neuleet-käsityöextrassa on ohjeita vanhoihin klassikoihin Kotilieden ja Modan sivuilta, mutta myös uusia ohjeita. Ei nyt mitään niin järisyttävää, mutta kivahan uusia lehtiä on aina selailla. 


Toinen uutuus on Novitan Lapaslehti, joka onkin mainio lisä Novitan erikoislehti-sarjaan. 


Ihan ensimmäisenä on Ruusulapasten ohje. Kyseinen ohje on peräisin Kardemumman talo-blogista, jota olen jo pitkään seurannut. Kardemumma taitaa lapasten teon, joten ei ihme, että hänen ohjeensa on päässyt lehteen saakka.


Paljon muitakin kivoja ohjeita löytyy, esimerkiksi piirakkasukkien tapainen piirakkalapanen. Löytyypä ohjeet myös onteloneulelapasiin ja poikittain neulottuihin lapasiin. Kuvat kaikista malleista löytyy täältä. Tuolla Novitan sivulla voi myös äänestää suosikkiaan maaliskuun loppuun saakka.

Minusta on mukavaa, että yksiin kansiin on koottu näin monta mallia, ja ennen kaikkea monta perusohjetta lapasten neulomiseen. Lehdestä löytyy niin kaikki erilaiset peukalontekotavat kuin erilaiset kavennuksetkin, ja niiden lisäksi vielä mittataulukko Novitan yleisimmille langoille.


Minulle aivan uusi tuttavuus oli intialainen peukalo.


Kaiken kaikkiaan hinta-laatusuhteeltaan aivan mainio ostos, hinta kun oli vain 4,90.
Jospa sitä sitten vaikka lapasia seuraavaksi?

Mutta ensin nauttimaan pakkaspäivän kotipuuhista.
Eilen sain sulatettua pakastimen ja siivottua sieltä paljon vanhaa pois. 
Tänään sitten saavat petivaatteet viettää koko päivän ulkosalla.