tiistai 11. maaliskuuta 2014

Lankakerän seikkailu maailmalla

Olipa kerran lankakerä.
Se oli Schoppelwollen Zauberball - taikapallo - kotoisin Saksasta. 
Sieltä se kulkeutui kauas pohjoiseen, suomalaisen lankakaupan hyllylle.
Eräänä elokuisena päivänä vuonna 2013 se lähti Anniinan kassissa Sohvaneulomon lankavarastoon yhdessä uusien sukkapuikkojen kanssa.



Anniinan kotona se joutui odottelemaan vuoroaan muiden lankojen joukossa. 
Se laitettiin samaan koriin suomalaisten Nalle-lankojen kanssa. 
Se oli aluksi vaikeaa, sillä eiväthän suomalaiset langat edes osanneet puhua saksaa. 
Mutta langat tulivat kuitenkin toimeen keskenään, ystävystyivät, ja odottelivat neulojan inspiraatiota. 

Eräänä maaliskuun alun päivänä vuonna 2014 alkoi vihdoin tapahtua. 
Zauberball otettiin esiin koristaan yhdessä grafiitinharmaan Nallekerän kanssa. 
Nalle pääsi ensin bambupuikoille, ja muutaman sentin joustinneuleen jälkeen oli vihdoinkin Zauberballin vuoro. Se sai jatkaa joustinta uutta sukkaparia varten. 
Se oli pääosassa, Nalle oli vain aloittajana ja kantapäälankana. 
Pian molemmat langat kuitenkin laitettiin pimeään käsityöpussiin yhdessä bambupuikkojen ja puikottimen kanssa.

Onneksi pimeässä pussissa ei jouduttu olemaan kovin kauan, sillä taikapallo pääsi pian esiin, mutta melko oudossa paikassa. 
Se oli jonkinlainen odotushuone. 
Siellä kuului outoja ääniä, ja ympärillä vilisi paljon ihmisiä.
Anniinan käsissä oli kuitenkin turvallista.
Kaksi oikein, kaksi nurin.


Jonkin aikaa kudottuaan Anniina pakkasi kerän taas pimeään kassiin. 
Kuului outoja ääniä, tuntui outoja tuntemuksia. 
Esiin päästyään taikapallo huomasi olevansa lentokoneessa, joka oli ilmassa. 
Hui kauhistus, onneksi oli vierellä tuttuja eväitä kotoa.


Lentomatka kului mukavasti. 
Lanka sai muuttaa muotoaan sukanvarreksi, kunnes joutui taas pussiin laskeutumisen aikaan. 
Seuraava näkymä oli junan ikkunasta ulos, siellä näkyi englantilaiseta maaseutua. 
Lehmiä ja hevosia, jalkapalloa pelaavia ihmisiä, niittyjä ja puita, taloja. 
Yhä enemmän taloja.
Oltiin matkalla lentokentältä Lontoon keskustaan.



Seuraavaksi ajeltin metrolla. 
Hotellihuone ei ollut kovien hieno, eikä suuren suuri, mutta siisti ja kelpo majapaikka kuitenkin. 
Kyllä siellä neljä yötä kului aivan mukavasti. 


Noiden paikallisten hanojen kanssa kuitenkin joutui vähän temppuilemaan.
Hotellihuoneessa oli sentään altaassa tulppa. 
Joissakin paikoissa joutui kyllä pohtimaan, että miten ihmeessä saisi pestyä kädet sopivalla vedellä, kun kylmä ja kuuma hana oli usein erikseen, eikä altaassa ollut edes mitään tulppaa. 
On ne Britit kovin kohteliaita, mutta vähän kai yksinkertaisia joissakin asioissa.


Kaupunki oli suuri, ja tietenkin sieltä löytyi myös muutama lankakauppa.
John Lewisin tavaratalossa oli oikein mainio lankaosasto. 
Siellä oli paljon englantilaisia lankoja, Rowania eniten.


Löytyi myös paljon Debbie Blissiä ja Louisa Hardingia.



Olipa siellä joitakin kaupan omia John Lewis Heritage-lankojakin. 
Tämä Aran-lanka oli muhkeissa 400 gramman kerissä.
Langanostolakossa olisi kätevää ostaa "vain yksi kerä".



Ihan kelpo lankaosasto tavaratalossa, 
varsinkin kun muista suurista tavarataloista ei lankoja löytynyt.
Taikapallo sai tutustua moneen uuteen ystävään!




Mutta olihan kaupungissa tietenkin oikeita lankakauppojakin. 
Ensimmäiseen niistä mentiin metrolla asemalle nimeltä Angel.
Ei siellä näkynyt enkeleitä, mutta kaunis nimi asemalla oli.


Ihan metroaseman lähellä oli pieni katu nimeltä Camden Passage, 
jonka varrella oli monenlaisia kiintoisia puoteja. 
Erityisesti antiikki- ja vintagekauppoja.
Englantilaisen Anniinan kauppa?



Yhden kaupan ikkunassa oli matkalaukullinen kivoja virkattuja nalleja. 
Lankakerä kurkki Anniinan laukusta ja vilkutti nalleille.


Ja sitten heti sen nalleikkunakaupan vieressä olikin lankakauppa Loop.



Loopin ovelle asteli samaan aikaan eräs vanhempi pariskunta.
Vaimo huudahti iloisena, että täällä se Loop on. Löydettiin!
Mies lähti toiseen suuntaan omille asioilleen, ja vaimo huuteli perään: 
"nähdään sitten joskus, kun olen katsellut tarpeeksi lankoja. Ehkä sunnuntaina." 
Silloin oli perjantai. 
Anniina totesi naiselle, että kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, 
ja he menivät sisälle kauppaan samalla ovenavauksella.


Loop on kaksikerroksinen kauppa, jossa oli todella paljon kiintoisia lankoja. 
Olisi siellä varmasti aika kulunut vaikka sunnuntaihin saakka.
Heidän valikoimansa on aivan huikea. 
Jos et usko, katsopas vaikka tästä linkistä, kuinka monenlaisia lankamerkkejä heillä myydään. 

Mutta hip hei, siellä oli myös yksi kori täynnä Zauberballeja. 
Siinä päällä oli ihan samanvärinen kerä kuin Anniinan kerä. 
Taikapallo hyrisi tyytyväisenä kassissa - kavereita ja maanmiehiä on aina mukava tavata. 
Huudeltiin saksaksi tervehdyksiä ja vaihdettiin kuulumisia.
Kaikki samanlaiset kerät olivat päätyneet lontoolaiseen lankakauppaan, mutta niin erilaisia reittejä. 
Toiset myytäväksi ja yksi vierailulle.

Vaikka Anniinalla olikin oma lankakerä mukana, ei hän voinut olla ostamatta hieman lisää lankaa. 
Taikapallo oli aluksi hieman mustasukkainen, mutta se meni nopeasti ohi. 
Se nimittäin huomasi, kuinka kivoja uudet vyyhdit olivat. 
Niin pehmoisia ja kauniita - eikä mitään sukkalankoja, joten niiden kanssa ei tarvitsisi kilpailla. Liikuttiin aivan eri sarjoissa. 
Ne olivat amerikkalaisia Shalimar Yarnsin Breathless-lankoja.


Lanka oli niin ihanaa, että se olikin nimensä veroisesti aivan henkeäsalpaavaa. 
Langassa on 75% merinovillaa, 15% kashmiria ja 10%silkkiä. 
Eikö kuulostakin ihanalta? 

Lankakaupan portaikkoon oli ripustettu henkareille valmiita käsitöitä, ja niiden joukosta Anniina bongasi aivan ihastuttavan pehmeän ja kauniin huivin, joka oli neulottu tästä langasta.
Hän oli jo kotona päättänyt ostaa jotain ihanaa huivilankaa, jos sellaista löytäisi. 
Tässä se oli!
Lankaa lähti mukaamme kaksi vyyhtiä, samoin kuin ohje kaupassa olevaan huiviin. 
Maksoi paljon, mutta matkoilla ei pihistellä, Anniina totesi.
Kaupassa ostokset pakattiin hienoon puuvillakassiin, 
josta tulee varmastikin kotona uusi keskeneräisten töiden pussi.


Anniina oli niin huikean ihastunut kauppaan, ettei edes muistanut, että olisi voinut ottaa kuvia. 
No onneksi niitä löytyy lankakaupan kotisivulta, klik.

Toinen lankakauppa, jossa poikkesimme, oli nimeltään I knit (minä neulon).


Tämä kauppa oli lähellä Waterloon asemaa, ja tämä oli paljon pienempi kuin Loop. 
Oli silti paljon kiintoisia lankoja, ja aika kauan kului aikaa tässäkin kaupassa. 
Täällä näytti olevan painopiste englantilaisilla langoilla, vaikka oli muualtakin maailmalta esim. Malabrigoa ja Manos del Uruguayta. Englantilaisista langoista oli mukana myös joidenkin hyvin pienten tuottajien lankoja, ja I Knitin omaa itse värjättyä I Knit or dye -lankaa. 
Erityisesti täytyy mainita, että tässä kaupassa oli aivan huikean suuri valikoima kirjoja! 

Tämän kaupan erikoisuus on se, että sen on perustanut kaksi neulovaa miestä, Craig ja Gerard
He kokoontuivat aluksi neulomaan porukalla pubeissa ja kahviloissa. Sitten he innostuivat etsimään harvinaisempia lankoja ja myymään niitä aluksi toreilla - kunnes perustivat oman lankakaupan. 

Kaupassa kokoontuu kahdesti viikossa neulontakerho. Siellä järjestetään myös kursseja ja monenlaisia tilaisuuksia, ja sinne voi mennä vaan istuskelemaan ja neulomaan ja tapaamaan muita neulojia.
Se on muuten Iso-Britannian ainoa lankakauppa, jossa on anniskeluoikeudet! 
Siellä voidaan siis tarjota myös lasillinen viiniä, olutta tai siideriä neulojille.

Erityisen hauskalta näytti kaupan nettisivuilla kuvat kaupan järjestämästä aarteenetsinnästä, jossa mentiin ympäri Lontoota metsästämässä neulottuja vihjeitä.
I knitistä ei kuitenkaan ostettu mitään, koska Anniina muisti lankalaihiksensa, ja ne Loopista jo ostetut Breathless-kerät. Mutta ainahan on kiva katsella.

Matkalla lankakaupasta metroasemalle huomasimme tarjouskirjakaupan, jonne tietenkin poikkesimme. Siellä oli alennuksessa kaikenlaisia jäännöseriä kirjoista, ja myös paljon käsityöaiheisia. 
Ostimme matkamuistoksi Lontoosta tällaisen kirjan hintaan 3,99 (1 punta = n. 1,2 euroa).


Kirjassa on neuleohjeita muutamiin Lontoon nähtävyyksiin, mutta myös ihmisiin, eläimiin ja esimerkiksi kirjankansiin, jotta voi lukea metrossa paljastamatta kirjansa nimeä. 
Englantilaiset lukevat paljon metromatkoilla.

Tässä muutama esimerkki kirjan ohjeista.

Kuningatar koirineen
Towerin silta
Puhelinkoppi
Kirjankansia metromatkustajien käsissä
Kirjan mukana tuli myös tarvikkeet pulun neulomiseen: lankaa, silmät ja neljä lyhyttä sukkapuikkoa.

Pulu ja tarvikkeet
Kävimme tietenkin katsomassa monia nähtävyyksiä, mutta neuleita bongasimme ainoastaan Victoria and Albert Museumissa. Mitenkäs olisi tällainen neulottu uimapuku vuodelta 1937? 
Koneella neulottua villaa. Hmm... Ei tainnut tulla Anniinan to-do -listalle.



Kensingtonin puistoon mennessämme satuimme tällaisen koiraparivaljakon perään.
Niillä oli hienot neuletakit.


Iltaisin Anniina neuloi vähäsen, ja välillä kaupungillakin jalkojaan lepuuttaessaan.
Taikapallokin siis pääsi näkemään joitakin nähtävyyksiä oikein kunnolla.
Tässä ollaan istuskelemassa British Museumin edustalla.




Sitten Thames-joen rannalla.
Vieressä oli parlamenttitalo ja Big Ben, joen toisella puolella london Eye-maailmanpyörä.





Kuningattaren palatsillakin kävimme, mutta emme nähneet kuningatarta.
Anniina on kuulemma nähnyt kolme kertaa, kun on sattunut paikalle sopivaan aikaan.
Kerran oli ollut kuningattaren syntymäpäivän kunniaksi koko kuninkaallinen perhe paikalla vilkuttelemassa. Tämä kuva on Anniinan matkalta vuodelta 2008.



Tällä kertaa neuloimme vähän aikaa kuningatar Victorian patsaan juurella Buckinghamin palatsin edustalla ja nautimme kauniista päivästä.



Matkalukemiseksi ostimme vielä yhden neulelehden, jossa tuli kaupan päälle toinen lehti.
Olisikohan siellä taikapallolle sopivia malleja?


Onneksi Anniina tajusi avata paketin jo hotellilla, sillä kaupan päälle tuli myös neuloja.
Niiden kanssa olisimme olleet pulassa lentokentän turvatarkastuksessa, jos ne eivät olisi ehtineet mennä ruumaan menevään laukkuun!

Lankakerä oli oikein iloinen päätyään vihdoin käyttöön ja mukaan näin mukavalle matkalle.
Nyt Anniina ja Zauberball ovat turvallisesti kotona,
ja he elävät toivottavasti elämänsä onnellisina loppuun saakka.


Sen pituinen se lakakerän matkakertomus.

p.s. Anniina on luvannut kirjoittaa vielä toisen postauksen omasta matkastaan