torstai 13. maaliskuuta 2014

Terveiset Lontoosta, osa 2

Edellisessä postauksessa saittekin jo lukea lankakerän matkakertomuksen Lontoosta.
Zauberball tietenkin keskittyi noihin käsityöasioihin, joten pitää kai minun sitten kirjoittaa vielä vähän kertomusta muista aiheista. Tokihan siellä matkalla tehtiin paljon muutakin kuin kierrettiin lankakauppoja.


Olen koko ajan ajatellut vuorotteluvapaallani tehdä jonkinlaisen matkan. 
Koska perheellä ei ole yhtä paljon vapaata, ja ystävätkin ovat töissä,
oli lähdettävä matkaan yksin. 
Toisaalta vuorotteluvapaalla tulot ovat aika pienet, joten matkustelun ja vapaan yhdistämisessä on pieniä haittaavia tekijöitä, kuten raha.

Mietin sitten myös mahdollisia kohteita, ja Lontoo tuli heti mieleen. 
Siellä viihtyisin taatusti yksinkin. 
Suuressa kaupungissa riittää nähtävää ja koettavaa.

Towerin silta iltavalaistuksessaan

Se, että olen käynyt siellä jo neljä kertaa aikaisemmin, ei myöskään haitannut,
ehkä vain helpotti päätöstä. 
Tiesin osaavani kulkea, koska tunsin kaupunkia jo jonkin verran.

Kiitos näiden tekstien, en jäänyt autojen alle.
Se, että ne tulevat väärästä suunnasta on NIIN vaikea sisäistää,
kun on selkäytimessä tämä suomalainen tapa

Tiesin heti, mitä haluan nähdä jälleen kerran.
Toisaalta oli myös paljon kohteita, joihin ei enää tarvinnut mennä uudestaan.
Paljon paikkoja, joissa en vielä ollu käynyt - ja sellaisia jäi vielä paljon monelle reissulle!

Buckinghamin palatsi

Englanninopettajan näkökulmastakin kohde on tietenkin paras mahdollinen, 
joskin esimerkiksi kirjakaupoissa tuli väkisinkin työasiat mieleen. 
Pakko oli taas hankkia kaikenlaista työtäkin silmällä pitäen, ja valokuvata paljon.

Big Ben ja kuu
Ryanairin lento Lontooseen maksoi 25,99 ja paluumatka 29,99. 
Toki ruumaan menevästä laukusta piti maksaa erikseen, mutta englanninopettaja Lontoossa ei selviä ilman suurta laukkua, ainakaan paluumatkalla!
Kirjat painavat paljon.

Lisäksi tuli tietenkin kuluja hotellista, mutta niitäkin löytyy monesta hintaluokasta noin suuressa kaupungissa maaliskuussa.
Tämä Ritz-hotellin auto ja punainen matto eivät valitettavasti odottaneet minua.



Pääsin kuitenkin asumaan kohtuullisella hinnalla oikein mukavasti pieneen huoneeseeni,
josta lankakerän kertomuksessa jo olikin kuva.
Aamupalassakaan ei ollut muuta valittamista kuin se, että melko epäterveellistähän se oli.
Tarjolla oli nimittäin perinteistä englantilaista aamupalaa: 

- paistettua makkaroita,
- pekonia,
- munia paistettuna, keitettynä ja kokkelina,
- keitettyjä papuja tomaattikastikkeessa.
- valkoista paahtoleipää, sen päälle voita ja erimakuisia marmeladeja.

Verisuonet tukkoon heti aamusta!



Olihan siellä toki tarjolla myös mannermaista aamupalaa, mutta se sisäsi samat valkoiset leivät marmeladeineen. Tarjolla olisi ollut myös neljänlaisia muroja, mutta ei tietenkään laktoosi-intolerantikolle sopivaa maitoa palan painikkeeksi. Joten englantilaisittain mentiin, paljon appelsiinimehua ja kahvia lisäksi.

Kävin Victoria & Albert -museossa, V&A:ssa.


Se on hyvin monipuolinen museo, joka esittelee paljon kädentaitoja: tekstiilejä, keramiikkaa, lasitaidetta, metalleja, koruja, maalauksia, veistoksia,...
Paljon ehdin kiertää, mutta kaikkea ei millään jaksanut.

Kiertelin vaatteiden historiasta kertovan näyttelyn melko tarkkaan, ja totesin jälleen kerran syntyneeni ihan väärälle aikakaudelle. Minun olisi pitänyt elää sellaisena aikana, jolloin arvostettiin hoikkaa vyötäröä ja leveitä lanteita! Esimerkiksi 50-luvun tämä asu sopisi mainiosti minun vartalolleni.


Lankakerän keromuksessa olikin kuva huikean hauskasta neule-uimapuvusta, joka oli tässä samaisessa näyttelyssä. Tässä oli hieman vanhempaa vaatetusta, ja minäkin siellä taidan vilahtaa peilissä :-)
Kuvassa näkyvän sinisen takin ostin Marks & Spenceriltä. Minulta on puuttunut sopiva "välikausitakki", ja tavoitteeni oli löytää sellainen Lontoosta. Tämä pitää tuulta ja vettä, ja siinä on ohut fleecevuori - eli juuri passeli kevääseen ja syksyyn, kun ei vielä ihan pelkällä ohuella kesätakilla pärjää.


Museossa oli paljon koululaisia ja taideopiskelijoita jäljentämässä esineitä ja veistoksia. 
Tässä eräs taiteilijanalku istuskelee keskellä salia keskittyneenä piirtämiseen.


Toinen mielenkiintoinen museo on Kensingtonin palatsissa.
Täällä olen käynyt aikaisemminkin, mutta sen jälkeen näyttely on muuttunut täysin.


Kensingtonin palatsi muistetaan varmasti parhaiten siitä, että se Walesin prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan koti. Pariskunnan eron jälkeenkin Diana asui palatsissa kuolemaansa saakka. Juuri tämän palatsin porteilta on monen muistissa ne kuvat valtavasta kukkamerestä Dianan kuoleman jälkeen.
Tässä kuvassa Diana Madame Tussaudin vahakabinetissa, taustalla kuva Kensingtonin palatsista.


Nykyisinkin  palatsi on kuninkaallisen perheen toimisto- ja asuinkäytössä.
Siellä asuu Dianan poika, prinssi William ja Kate-puolisonsa sekä pikkuprinssi Georgen kanssa.

William & Kate -vahanuket Madame Tussaudilla
Yksityispuolen lisäksi osa palatsista on museona, ja sinne on sisustettu mm. kuninkaan ja kuningattaren edustushuoneistot, joissa on monenlaisia tarinoita niistä kuningashuoneen jäsenistä, jotka tässä palatsissa ovat asuneet. Tässä kuninkaan kruunajaisasu laahuksineen. Sitä kantamaan tarvitaan kuvatekstin mukaan kuusi poikaa.



Välillä näkyi ovia, joista ei saanut kulkea.



Suuri erillinen osasto esittelee kuningatar Victorian elämää. Hän on myös aikanaan varttunut tässä talossa. Näyttely oli erittäin mielenkiintoisesti rakennettu ja kertoi Victorian elämäntarinan nuoresta tytöstä pitkäaikaiseksi hallitsijaksi.

Kuningatar Victorian hääpuku

Palatsissa oli lisäksi näyttely kuninkaallisten muodista. Näyttelyssä oli Kuningatar Elizabeth II:n, prinsessa Margaretin ja prinsessa Dianan asuja eri aikakausilta. Olivat erittäin kauniita katsella!

Kuningatar Elizabeth II:n asuja
Prinsessa Margaretin asuja
Prinsessa Dianan mekko

Kaiken kaikkiaan Knesingtonin palatsi oli kyllä vierailun arvoinen kohde!
Lopuksi vielä yksityikohta eräästä välikäytävästä. Siellä oli penkki ja kirjailtuja tyynyjä, joissa oli Britannian hallitsijoiden kuvia. Seinässä oli aikajana, ja näitä tyynyjä sai järjestellä oikeaan järjestykseen. Varmastikin lapsille sopivaa puuhaa!




Kaupoissakin tuli tietenkin kierrettyä. Katselin paljon kirjakauppoja, mutta myös vaatekauppoja ja tavarataloja. Sellaisiin liikkeisiin en edes poikennut, joita Suomestakin löytyy. H&M näytti olevan melkein joka kadunkulmassa.

Kävin myös yhdessä suuressa ostoskeskuksessa, Westfieldissä.
Siellä oli ainakin miljoona kauppaa. Huh!
Siellä silmiini osui yhden miesten vaateliikkeen julkisivu, joka oli täytetty kokonaan vanhoilla Dingerin ompelukoineilla. Oli aika hieno! Vastakkaisen liikkeen vihreä valo vain heijastuu kuvassa ikävästi.




Yksi suosikeistani oli Cath Kidston, ja kävinkin kahdessa eri CK-kaupassa.
Sieltä olisi voinut ostaa melkein vaikka mitä, mutta enpä ostanut yhtään mitään.
Järki voitti.



Tavarataloja Lontoossa on paljon.
Kuuluisin lienee Harrods, joka on perustettu vuonna 1834, ja on jo rakennuksena tutustumisen arvoinen. Sisustus on kaunis, myyjät ovat siististi pukeutuneita ja tavaroiden esillepano on kaunista.
Kaupassa vaaditaan myös asiakkailta siistiä ja asiallista pukeutumista, eikä reppuja saa pitää selässä.


Harrodsin egyptiläinen portaikko.


Yhdellä portaikon parvekkeella ei ollutkaan mallinukke, vaan aivan oikea oopperalaulajatar laulamassa aarioita ihmisten iloksi.


Toinen vanha ja perinteinen tavaratalo on Liberty.
Se on perustettu vuonna 1875.
Sen julkisivu on rakennettu Tudor-tyyliseksi, vaikka rakennus ei ole oikeasti siltä aikakaudelta.
Kauppa on sisältäkin erittäin kaunis.




Sohvaneulomon tiistai-illoissa on ollut viime aikoina ohjelmistona Mr. Selfridge.
Se kertoo tositarinaan perustuen lontoolaisen Selfridges-tavaratalon perustajasta ja tavaratalon alkuajoista. Tavaratalo perustettiin vuonna 1909.



Tavarataloon edelleen yksi Oxford Streetin suurista tavarataloista, taitaa olla yhden korttelin kokoinen.
Komea on julkisivukin.




Englannissa pidetään yllä perinteitä. Minusta on hienoa, että on tuollaisia vanhoja liikkeitä, jotka ovat olleet paikallaan iät ja ajat. Todella monen liikkeen kylteissä oli perustamisvuosilukuja, ja ne olivat usein 1700- ja 1800-luvuilta.
Esimerkiksi Hamleys-lelukauppa on ollut paikallaan vuodesta 1790.


Myös uudemmissa liikkeissä pisti silmään asiakaspalvelu, joka on Britanniassa aivan omaa luokkaansa.
Jo se, että myyjät ovat todella kauniisti puettuja, tuo minusta esiin jotakin hienoa asiakkaiden arvostamista. Miesmyyjät ovat yleensä tummassa puvussa, samoin vartijat kauppojen ovilla.
Muutenkin miehiä näkyy paljon enemmän myyjinä kuin Suomessa, jopa esimerkiksi hajuvesiosastoila ja naisten vaateosastoilla.

Sovituskoppiin mennessäkin oli pukumies vastassa ja katsoi montako vaatetta olit sinne viemässä, antoi numerolapun ja ohjasi vapaalle kopille. Myyjät eivät ole kuitenkaan liian päällekäypiä, saattavat kysyä pärjäättekö tai tarvitsetteko apua, mutta antavat katsella rauhassa.
Sitten, jos jotakin kysyy, ovat todella avuliaita ja ystävällisiä.

Lontoossa on edelleen paljon räätälinliikkeitä. Yhden ikkunalla oli esitelty miesten pukua esilaisissa työvaiheissa, ja mallinukella oli suuri lankarulla kädessä. Käsityö ja laatu ovat arvossaan.


Mutta vaikka Britit ovat ehkä hieman konservatiivisiä ja pitävät kiinni perinteistään, niin kyllä ajat silti muuttuvat sielläkin. Perinteisten puhelinkoppien rinnalle on tullut uudempia, joissa onkin lankapuhelimen sijaan langaton verkko. Nerokasta.



Vaikka Lontoo onkin suuri kaupunki, on siellä myös paljon vihreää ja monia suuriakin puistoja.
Hyde Park, Kensington Gardens, Regent's Park, Green Park, Hampstead Heath, ...

Tämä kuva On St. James's Parkista.


Erikoisuutena ovat yksityiset puutarhat kaupunkikorttelien keskellä. Puutarhat ovat aidattuja ja lukittuja, ja vain aukiota ympäröivien talojen asukkailla on avaimet portteihin. Aika hienoa asukkaille.


Yhdessä lempielokuvistani, Notting Hillissä, Hugh Grant ja Julia Roberts kiipeävät tällaiseen yksityispuutarhaan. Se kohtaus löytyy tietenkin myös Youtubesta, klik

Puistonpenkit ovat liikuttavia, sillä monissa niistä on muistolaattoja edesmenneille puiston käyttäjille. 




Kuten kuvasta näkyy, ruoho oli jo melko vihreää ja kevät olikin paljon pidemmällä kuin Suomessa.
Mukava kohtaaminen sattui Green Parkissa, jossa ratsupoliisi antoi hevosensa maistella tuoretta ruohoa. Ohikulkijat kävivät taputtelemassa hevosta, ja kuvassa näkyvä kiharapäinen kolmivuotias oli kovin huolissaan siitä, että jos se syö vahingossa nuo kauniit kukat, joita näkyy alemmassa kuvassa.
Poliisi selitti kärsivällisesti pikkuiselle, että ei se syö, koska sitä on kielletty ja että se on hyvin tottelevainen hevonen.




Puissa ei vielä ollut lehtiä, mutta tulppaanit ja krookukset ja jotkut puutkin jo kukkivat.
Lämpötila oli 10-15 astetta päivisin, aamulla oli melko koleaa. Loppua kohti lämpeni, ja viimeisenä päivänäni oltiin varmaankin jo kahdessakymmenessä asteessa. Oli mukava haistella jo vähän kevättä.

Tässä muutamia kukkaistunnelmia puistoista.







Tein pitkän kävelyn Regents Parkissa viimeisenä päivänä ennen lentokentälle lähtöä. 
Puistossa on myös puutarha, Queen Mary's gardens.
Jotkut aikaiset ruusulajikkeetkin olivat siellä jo kukassa, ja toisaalla taas ei vielä näkynyt mitään elämää.





Puistossa olevan järven rannalla liikui paljon ihmisiä nauttimasta kesäisestä sunnuntaipäivästä.
Tunnelma oli kuitenkin mukavan leppoisa.


Regentäs canalilla on myös hauskoja, kapeita asuntoveneitä.



Kaiken kaikkiaan matkani oli todella onnistunut.
Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän tässä jo tullut tarpeeksi kiusattua teitä Lontoon kuulumisilla. Vielä muutama kuva loppuun.

Erilaisia taloja.





Fiktiota

Sherlock Holmesin koti, 221B Baker Street

King's Crossin aseman laituri 9 3/4, josta Harry Potter lähti Tylypahkaan
Poliisipuhelinkoppi, vai Doctor Whon Tardis?
Tällä mallillahan tein kerran sukatkin.

 Polkupyöräkulttuuria

Pyöräparkki Lontoon malliin
Vuokrattavia kaupunkipyöriä
Kahviseuralaiseni Kensington Gardensin puistokahvilassa

Palataan taas ruotuun ja neulomiseen seuraavassa postauksessa.
Jotakin on meinaan valmistunutkin, mutta valitettavasti Zauberball-sukat ovat edelleen siinä vaiheessa, mihin ne jäivät paluulennolla.