keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Villasukan mittainen matka

Millainen on villasukan mittainen matka?
Kartalla vaikkapa tällainen.


Varren paikkeilla on koti ja Helsinki,
josta lähdimme lentoon.
Mutta minne se kärki oikein osoittaa?
Katsotaanpa tarkemmin.


Kanarian saarethan ne siellä häämöttävät.
Kohteemme oli Gran Canaria.

Menomatkalla aloitin sukan kutomisen harmaasta nallesta ja kirjavasta joulupuusta. Jo Helsingin ja Tukholman välillä pääsin hyvään alkuun.


Onneksi olin kerinyt lankakerät hienolla kerintälaitteellani, joten kerät eivät pyörineet pitkin lentokoneen ahdasta lattiaa. Kerän sai todella näppärästi laitettua sinne pieneen istuintaskuun, ja lanka soljui sujuvasti kerän sisältä. 


Lennon aikana pääsin jo kantapään yli,
ja siitä sitten jatkettiinkin jo hotellin parvekkeen mukavalla rottinkidivaanilla.


Uima-altaan reunallakin tuli jatkettua jonkin verran.


Sää oli kuitenkin sen verran lämmin, ettei villalangan käsittely tuntunut kovin mukavalta. Taustalla näkyvä hömppäkirja sen sijaan vei heti alusta niin mukanaan, että neuleet unohtuivat nopeasti. Hotellissa oli suuri kierrätyskirjahylly, josta sai ottaa luettavaa. Löysin sieltä tuon kirjan, ja ehdin lukea sen parissa päivässä ja viedä takaisin hyllyyn.

Loma oli juuri sopiva.
Sopivasti aurinkoa ja tuulta, ettei ollut liian tukalaa.
Sopivasti uima-altaalla laiskottelua ja polskimista.
Kolmena päiänä ehdin jopa hotellin järjestämään vesijumppaankin.


Sopivasti merta ja hiekkaa.
Luonnonmukaista jalkahoitoa.









Vuokrasimme auton kahdeksi päiväksi ja kiertelimme saarta. Näin kauniita maisemia löytyi vuoristosta. Teimme patikkaretken, ja kiipesimme 1745 metrin korkeuteen. 
Meren takana häämötti naapurisaari Teneriffa.





Eksoottisia lintuja ja perhosia näimme eläinpuistossa. 







Kauniita kukkia oli joka puolella. 
Suosikkini on tämä Strelitzia eli kolibrikukka. 
Niitä kasvoi hotellin puutarhassa.


Muitakin erikoisempia kukkia näimme.




Nämä orkideat löytyivät Palmitos park -eläinpuiston orkideatalosta.





Piikikkäitä kaktuksia oli paljon.




Anopillekin olisi löytynyt jakkaroita.


Ja kaktukset myös kukkivat, toisin kuin omani...



Pehmeitä siliteltäviä kissoja oli hotellin pihalla, 
ja usein jaloissa puskemassa.


Upeita auringonlaskuja näkyi meren rannalla.



Kivoja taloja ja parvekkeita löytyi kaupungeista.
Nämä bongasin Las Palmasissa.






Kaiken kaikkiaan mukava loma!
Ja kestoltaan todellakin villasukan mittainen,
sillä laskeuduimme Helsinkiin muutama minuutti sen jälkeen, kun olin saanut sukan valmiiksi. Hullunkurinen neuloja lentokoneessa iPadin Photoboothilla ikuistettuna. Tytär vähän leikki...





Tällainen siitä matkasukasta sitten tuli.


Sen parikin on jo aloitettu,
mutta siitä ei tule niin kansainvälinen.
Ensimmäinn sukka on ainakin lämmin,
kun villa sai kerätä auringon lämpöä itseensä :-)

Näillä energioilla ja D-vitamiineilla jaksaa ottaa talven vastaan!