sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulukuusia

Kävin ostoskeskuksessa,
jossa oli siellä täällä joulukuusia.
Niitä olivat koristelleet paikalliset yhteisöt, järjestöt ja seurat.
Siellä sai myös äänestää suosikkiaan näistä kuusista.


Kuuset oli koristeltu pääosin itsetehdyillä koristeilla,
kuten yllä olevassa Marttojen koristelemassa kuusessa.
Siihen oli tehty koristeita kuvista, 
joihin oli virkattu ympärille reunukset ja ripustuslenkit.
Kiva ja helppo idea!

Yhdessä kuusessa oli lankatupsuista tehdyt pallot,
mutta valitettavasti se kuva meni pipariksi.

Huovutettu pöllö yhden kuusen latvassa oli myös aika suloinen.


Entäs sitten vanhoista kirjojen sivuista tehdyt lippunauhat?


Virkattuja koristeita oli tietenkin myös käytetty.
Tässä muutama virkattu lumihiutale.


Ehdoton suosikkini oli kuitenkin tämä kuusi.
Lappujen tekijöinä oli seurakunnan kerho,
jossa tehdään Äiti Teresa-peittoja.
Niin ihanan kotikutoista!


Pitäisiköhän sitä vaikka virkata tai neuloa joulukuusenkoristeita?

Ihanaa adventin aikaa sinulle.
Ensimmäinen kynttilä on jo syttynyt!