perjantai 14. marraskuuta 2014

Puhelimen päivitys

Puhelimeni sanoi sopimuksensa irti.
Melkein kolme vuotta se palveli hyvin.
Kertakäyttötavaraa tuntuu nykyteknologia olevan.

Sain nettikaupasta tilaamani uuden puhelimen maanantaina,
ja hyvältä se tuntuu käytössä.
Pitäydyin edelleen Android-käyttöjärjestelmässä,
koska olen tottunut sitä käyttämään.
Ja satsasin kameraan,
koska pääsyn sillä paljon tännekin kuvaamaan.
Nyt puhelimessani on 20 megapikselin kamera.

Kaikki tietoni oli tallella googlen pilvessä,
joten ei muuta kuin Sim-kortti sisään ja menoksi.
Osoitekirjat ja kaikki ostamani sovellukset latautuivat ihan itsekseen.
Helppoa kuin sukan neulominen.

Uutta käyttöön ottaessa tuli sitten selailtua kaikenlaista,
kun piti muokata puhelinta itseni näköiseksi.
Vanhassa oli ollut pitkään taustakuvana kirjahylly,
jossa sovellukset olivat kirjankansien näköisinä hyllyillä.
Nyt piti etsiä jotakin uutta ja piristävää.

Puhelimen omista taustakuvista löytyi käsiyöihmiselle sopiva kuva!



Tämä oli kuitenkin hieman sekava,
kun siihen päälle tuli sovelluksia sun muuta.
Joten lisää selailua sovelluskaupassa.
Kun rupesin etsimään sieltä teemoja, 
löysin sattumalta aivan superihanan.
Kaiken lisäksi ilmaiseksi.
Ja katsokaas,
millaisilla kuvakkeilla nyt pelataan!



Löytyy lankakerää ja lankakoria 
ja nappeja ja vaikka mitä hauskaa.
Kotinäyttöni muokkautui tällaiseksi.


Lankakerästä aukenee nettiselain, 
lankakorista menen sovellusvalikkoon.
Ja puhelut soitan vanhanaikaisen puhelimen kuvan takaa.

Taustakuvaksi oli kaksi vaihtoehtoa valmiina.
Tuo äskeisessä taustalla näkyvä näkyy paremmin tässä.


Toinen taustakuvavaihtoehto oli "ateljee".

Sovellusvalikossa taas näkyy työpöytä ja viirinauha,
jota ruutukaappaus ei kuitenkaan suostu tässä alas asti kokonaan näyttämään.



Pari päivää tätä katseltuani totesin taustan liian sekavaksi.
Siirryin tummaan taustakuvaan.
Ja tämä taitaa jäädä käyttööni.
Voi tätä pienen ihmisen suurta iloa näin pienestä asiasta.
Että on kivat kuvakkeet kännykän näytöllä.




Tarkkasilmäisimmät huomasivatkin jo,
mitä kalenteriwidgettini merkinnässä lukee.
Kädentaitomessut alkavat perjantaina klo 10.00
ja jatkuvat koko viikonlopun.

Minun ja kälyni perinteeksi on tullut käydä joka vuosi messuilla.
Niin tänäkin vuonna.
Sitä ennen saan vielä hyvän ystävän yökylään.
Voi kuinka kiva viikonloppu edessä!

Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin!