lauantai 22. marraskuuta 2014

Salmiakkisukat

Salmiakki on hyvää, ja sitä on pakko saada aina silloin tällöin. 
Onneksi minulla ei ole ongelmia verenpaineen kanssa - päin vastoin.
Raskaana ollessani neuvolantäti kehotti pitämään salmiakkia aina mukana,
koska verenpaineeni oli niin alhainen,
ja minua meinasi välillä heikottaa.
Tuota neuvoa on ollut helppo noudattaa.


Tänä viikonloppuna oli aivan pakko ostaa salmiakkia,
toki ihan kuvausrekvisiitaksi...
Sain nimittäin valmiiksi pari viikkoa sitten aloittamani sukat,
jotka saivat inspiraationsa salmiakkiaskista.


Tämä musta-valko-punainen väriyhdistelmä on ollut mielessäni jo ainakin vuoden,
mutta ei vaan ole tullut aloitettua. Tämänsyksyinen Fazerin, Novitan ja Pirkan järjestämä karkkineulekisa suurensi intoani sen verran, että tuli aloitettua.


Aloittamista varmasti hidasti osaltaan myös se, etten pidä kirjoneuleista.
Salmiakkikuvioonhan pitäisi tehdä sellaista.
Tai siis niin luulin ennen Facebookkia.
Sieltä kautta löytyi niin helppo malli,
että vinoruudut tulivatkin kuin itsestään.
Mallin nimi on sopivasti vinosalmiakki,
ja pakkohan sitä oli kokeilla oikeissa salmiakin väreissä.


Varsi näyttää salmiakin vinoneliöiltä näin litteänä.
Jalkaan vedettäessä kuvio kuitenkin laajenee hieman epäsalmiakkimaiseksi, mutta eipä se haittaa. Olisi varmaankin pitänyt tehdä suurempi koko ainakin varteen, niin olisi kuvio ollut jalassa nätimpi. Mallineule ei myöskään jousta ihan niin hyvin kuin perinteinen joustinneule.


Malli on aivan superhelppo. 
Silmukkamäärän pitää olla kuudella jaollinen, 
ja sitten vaan neulotaan seuraavasti:
2 oikein, langankierto, 2 oikein ja 2 oikein yhteen.
Tätä toistetaan haluttu määrä.
Minulla salmiakin muoto tuli hyväksi,
kun tein yhdellä värillä aina neljä kerrosta. 
Viisikin olisi saattanut toimia.


Lanka on seitsemää veljestä ja puikot kokoa 3,5.
Lankaa näihin meni 120 grammaa,
ja sukat ovat kokoa 42.


Ei varmaankaan tarvitse kertoa,
mitä kuvausrekvisiitalle tapahtui?


Makoisaa viikonloppua!