maanantai 26. toukokuuta 2014

Pieni lakkitehdas

Ylioppilasjuhlia valmisteltaessa on muuten paljon tehtävää ja ajateltavaa.
Siinä kiireen keskellä pitäisi tietenkin keskittyä olennaisimpaan, 
kuten vaikka siivoamiseen ja leipomiseen sun muuhun.
Mutta sitten sitä rupeaakin värkkäämään jotakin aivan ihmeellistä.
Kuten nyt vaikka virkkaamaan pikkuisia ylioppilaslakkeja kakkujen koristeeksi.


Idea tuli Novitan jakamana tietenkin taas Facebookista.
Siellä oli linkki Lämmin ilo -blogiin, 
jossa Venla oli tehnyt tällaisia lakkeja.
Blogista löytyy myös ohje.

No eihän minulla tietenkään ollut sopivaa mustaa ja valkoista lankaa, 
joten kauppareissulla oli pakko ostaa pari kerää Novitan Kotiväkeä.
Lankalaihis meni taas toiseen suuntaan.
No sama se, kun inspiraatio iskee.
Onneksi minulla oli varastossa kultalankaa,
jota käytin joskus joulupalloprojektiini.



Tein ensin yhden tuolla Venlan ohjeella, jonka luin kaiken lisäksi väärin.
Tulos oli aika hassu.
Enemmänkin ylioppilaslierihattu.
En viitsinyt edes päätellä lankoja enkä ommella siihen kultalangalla "lyyraa".


Toinen oli jo vähän parempi, mutta en saanut lakista tasaista.
Tämä on mallia potta.


Kolmannella kerralla sovelsin silmukkamääriä ja lisäyksiä,
ja sain vihdoin jo aika hyvän.
Sitä sitten kehittelin, ja virkkailin lisää.
Kyllä nyt on ylioppilaslakkeja!


Iso ja pieniä.


Yksi iso lakki on lähes yhtä korkea kuin viiden pino pieniä.



Lankaa sain kulumaan seitsemään lakkiin peräti 35 grammaa.
Lankalaihis etenee aika hitaasti tällä kertaa...

Tuon kultaisen lyyran tein vaan yksinkertaisesti ompelemalla kultalankaa pieneksi tähdeksi. 
Miniatyyrikokoisen lyyran muotoiluun ei kärsivällisyys riittänyt.


Nyt sitten niihin oikeisiin hommiin...
Palataan asiaan juhlien jälkeen, ja katsotaan miten ne menivät,
ja söikö joku vahingossa virkatun lakin kakun päältä?

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hyvin pyyhkii ja 11 vastausta

Eipä tässä ole muuta ehtinyt valmistua, kuin yksi uusi tiskirätti.
Joten hyvin siis pyyhkii.


Virkkasin tällä kertaa Patalappuja á la Carte -kirjan ohjeen Lonely Rider.


Tähän sai upotettua mukavasti lankajämiä, 
vaikka tulos on aika karmean kirjava.
40 grammaa taas miinuksella!
Kaikki langat ovat Blend Bamboota, ja koukku taas kolmonen.
Ainakin tämä on iloinen.

Kiirettä on pitänyt.
Olen leiponut ja siivoillut ikuisuusprojekteja.
Hoidellut pihaa.
Hankkinut yhtä sun toista.
Perjantaina nimittäin varmistui, että ylioppilasjuhlat tulevat.
Tänään olisi tarkoitus lähteä lakkiostoksille.

Sain myös 11 asian haasteen Lindalta 1n 1o -blogista.
Koska olen vastannut tähän haasteeseen jo aikaisemmin täällä
ja kerran vastannut Akkelin kysymyksiin täällä,
niin päätin vain vastata Lindan kysymyksiin.
Ottakoon haasteen vastaan, ken haluaa!

Tässäpä Lindan kinkkiset kysymyksen ja vastaukseni:


 1. Kuinka pitkään olet harrastanut käsitöitä?
Neuloin kouluikäisenä jonkin verran, aikuisena hyvin satunnaisesti. Sitten innostuin nelisen vuotta sitten uudestaan, eikä paluuta enää ollut.



2. Mikä on lempikäsityömuotosi - neulonta, virkkaus vai jokin muu?
Neulonta, ehdottomasti. Kesäisin tulee myös virkattua. 
Ompelusta en pidä - saan ehkä suorat verhojen käänteen tehtyä...



3. Kuvaile tyyliäsi käsitöiden suhteen: pidätkö romanttisista tyylistä, toteutatko hillittyjä klassikoita, tuunaatko kaiken niiteillä, oletko kenties pesunkestävä hippi vai jotakin ihan muuta?

Taidan olla hillitty klassikko.

4. Millainen projekti sinulla on parhaillaan työn alla?
Viime kesänä aloitettua pitsineuletakkia pitäisi jatkaa.
Tiskirätti on tekeillä iltojen iloksi, kun nyt on niin kiirettä.

5. Pidätkö ruoanlaitosta / leipomisesta? Jaa linkki yhteen lempiresepteistäsi :)
Leipominen on aika kivaa, jos olisi aikaa. 
Samoin ruuanlaitto, kunhan keksii ensin, mitä tekisi.
Arkiruuanlaittoa kiireessä inhoan.
Suosikkikakkuni on äidin ohje Paholaisen kakkuun. Ei tarvitse vatkata, onnistuu helposti ja maistuukin hyvältä. Tässä melko vastaava ohje Kotikokista.
Itse sekoitan ensin munat ja sokerin, siihen kaakao ja mausteet ja voi. 
Lopuksi jauhot ja maito vuorotellen.

6. Harrastatko muutakin kuin käsitöitä?
Liikuntaa: Käyn viikoittain Pumpissa, zumbassa ja pilateksessa sekä niiden lisäksi pari-kolme kertaa lenkillä. Vaihdellen ja fiiliksen mukaan sauvakävelyä, kävelyä ja juoksua.
Luen vähintään iltaisin ennen nukkumaan menoa.
Valokuvaan aina kun saan inspiraation.
Puutahassa mieluummin lukisin, mutta teen kyllä pakolliset työt.

7. Millaisista asioista inspiroidut?
Kauniista säästä, kirjoista, kuvista.

8. Tilaatko käsityölehtiä? Jos, niin mitä?
Minulle tulee Novita, muita käyn lukemassa kirjastossa satunnaisesti.

9. Kuinka usein päivität omaa blogiasi?
Hyvin vaihtelevasti.

10. Mistä hankit käsityötarvikkeesi?
Ostan pääosin tavallisia markettilankoja, joskus ostan erikoisliikkeistä. 
Netistä olen tilannut puikkoja.

11. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Jaoin kuvia ensin kavereille FB:ssa ja sain kivaa palautetta.
Sitten ajattelin, että voisihan niistä olla muillekin iloa.
Tavallaan blogi on myös tehtyjen töiden päiväkirja itselleni.






sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Sydämiä sukissa

Ennen pääsiäistä ihastelin Ninnulin tekemiä aivan ihania keltaisia sydänsukkia.
Siitä se idea sitten lähti.

Olimme nimittäin juuri saaneet kutsun ystävämme 50-vuotispäiville.
Tuollaiset sydänsukat sopisivat tämän upean naisen muistamiseen vallan mainiosti.

Väriä mietin kauan, mutta koska olen edelleen lankalaihiksella,
oli pakko tyytyä lankavarastoni antiin.
Siellä riittää fucksianpunaista lankaa.
Ostin sitä joskus paljon, kun ajattelin tehdä neulepaidan itselleni.
Sitä on aloitettukin.
Takakappale melkein valmis.


Mutta, mutta...
ei tullut paitaa, taisi tulla monta sukkaparia.
Yksi pari tuli tehtyä jo viime syksynä.
Siinäkin oli sydämiä.


Nyt aloitin sitten nämä Maariat, joissa sydänkuvio on erilainen.
Hieman pitsimäisempi.
Kevyempi ja ilmavampi.
Kaunis ja herkkä.
Yksinkertaisesti ihana.


Hassua, kuinka sama lanka näyttää eri väriseltä erilaisissa kuvausolosuhteissa.
Tämä on aika lähellä langan oikeaa väriä.

Maariat-sukkien ohje löytyy esimerkiksi Ravelrystä,
ja myös Facebookin Voihan villasukka-ryhmän tiedostoista.
Ei ole vaikea, ja näyttää kauniilta.


Ensimmäinen sukkani oli fiasko. 
En tehnyt sitä edes ihan loppuun, vaan aloitin uuden.

Sydänkuvion vasemmassa reunassa pitää tehdä langankierto, 
jonka jälkeen tulee nurja silmukka tai kaksi nurin yhteen. 
Jostain syystä tein tuon kohdan niin löysästi, että sydänkuvion vasemman puolen reikärivistö oli ainakin kolme kertaa suurempi kuin oikealla puolella.

Sitten keksin jättää langankierron tekemättä, 
ja neuloin suoraan seuraavan nurjan silmukan.
Nostin sitten sen jälkeen silmukoiden välistä lankalenkin puikolle, 
jolloin sain sen reiän sopivamman kokoiseksi.
Oppia ikä kaikki.

Näistähän tuli aika hienot!


Valmiina sukat näyttivät todella epätasaisilta, koska ne on tehty purkulangasta. 
Kokonaan kastelu ja höyrytys silitysraudalla auttoi asiaa huomattavasti. 
En tapaa prässätä sukkia, vaan laitan silitysraudan höyryn täysille ja liu'utan rautaa ihan lähellä neulepintaa. Siten. ettei se ihan edes koske neuletta.


Sukat ovat nyt uudella omistajallaan, joten voin julkaista postauksen.
Sukat ovat kyllä olleet valmiina jo jonkin aikaa.


Sukat naiselle, koko 38-39
Ohje: Maariat
Puikot: 3,5mm
Lanka: Novita 7 veljestä fuchsianpunainen
Langanmenekki: 120g









keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Reilua kauppaa

Ostan mielelläni reilun kaupan tuotteita.
Maailma muuttuu ostos kerrallaan.
Maksan mielelläni enemmän siitä hyvästä, että voin auttaa.
Aina silloin, kun oma rahatilanne sen sallii.

Reilun kaupan tuotteista tuotot menevät oikeasti sinne, missä tuotteet tehdään.
Monissa paikoissahan rahat menevät pääasiassa välikäsille ja suurille firmoille,
ja työntekijät saavat minimipalkkaa.

Lainaus Reilun kaupan kotisivulta: 
Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla toimeen omalla työllään – myös kehitysmaissa. Reilun kaupan visiona on maailma, jossa kehitysmaiden viljelijöillä ja työntekijöillä on turvattu toimeentulo, mahdollisuus kehittyä ja päättää itse omasta tulevaisuudestaan. 

Reilun kaupan järjestelmä on luotu parantamaan kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä.

Lisää tietoa löytyy esimerkiksi täältä.

Olen ostanut reilun kaupan kahvia, banaaneja, teetä, kukkia.
Niin ja tietenkin myös lankaa.
Tässä reilu kaupan huivini Manos del Uruguayn langasta,
jolla on kansainvälinen reilun kaupan merkki.
Kallista oli, mutta on myös ihanaa.


Muita reilun kaupan lankoja en tunne,
mutta googlaamalla löytyi ainakin helposti Debbie Blissin Eco Baby.
On toki paljon ns. ekolankoja, jotka on tuotettu luonnonmukaisesti,
mutta luonnonmukaisuus ja reilu kauppa ovat eri asioita.
Molemmat toki suositeltavia.

Reilun kaupan kukkia olen ostanut usein.
Kaksi viikkoa sitten ostin reilun kaupan terttuneilikoita,
joita ihailin jo tässä postauksessa
Ne ovat kahden viikon jälkeen vieläkin näin kauniita.


Olen leikannut kymmenkunta lakastunutta kukkaa pois,
mutta edelleen kimpussa on myös nuppuja, jotka ovat vasta aukeamassa.

Tänään ostin uuden kimpun samanlaisia neilikoita.


Kimpussa kerrotaan kukkien tuottajista, ja miten kukkien tuottaminen on auttanut.


Toukokuun ajan kimpun sisällä on myös pieni yllätys.
Afrikkalainen käsintehty rannekoru.


 

Korun mukana oli myös kuvaus eri heimojen koruista, 
ja tietoa siitä, mikä perhe korut on valmistanut.

Ostin viime viikolla äidilleni viemisiksi kaksi eriväristä neilikkakimppia.
Silloin löysin ensimmäisen kerran kummastakin rannekorut.
Äiti lähetti molemmat mukanani paluupostissa tyttärelleni.
Tänään tyttö sai jo kolmannen rannekorunsa.



Toinen ostoksiin liittyvä asia, joka on sydäntäni lähellä,
on suomalaisten tuotteiden suosiminen.
Sinivalkoinen jalanjälki-kampanjan nettisivuilla kerrotaan, että jos jokainen suomalainen ostaisi  kuukaudessa kymmenellä eurolla enemmän suomalaisia tuotteita ja palveluita, saataisiin Suomeen aikaiseksi 10000 uutta työpaikkaa.
Aika hurjaa.

Olen yrittänyt olla tarkkana kaupassa, mutta se ei ole helppoa.
Monet tuotteet, joita myydään tutuilla suomalaisillakin nimillä,
ovat itse asiassa ulkomailla tehtyjä.
Ruokaostoksillakin saa olla todella tarkkana.
Erityisesti kaupan omien merkkien kanssa.

Viimeksi viikonloppuna esimerkiksi etsin juoksevaa margariinia.
Sellaista oli Prismassa todella montaa eri merkkiä.
Suurimmassa osassa ei kerrottu alkuperämääta, vain suomalaisen edustajan yhteystiedot.
Kahdessa pullossa oli Suomen lippu, ja selkeästi kerrottu suomalaisen valmistajan nimi.
Eli jos valmistajatietoja ei tahdo löytyä, tuote on todennäköisesti ulkolainen.
Ja uskomattoman moni on.

Laktoosittomuus on minulle yksi suuri syy, miksi suomalaista kannattaa suosia.
Lakoositon maitojuoma on meinaan suomalainen keksintö.
Suomessa löytyy nykyään lähes kaikkea laktoosittomana,
jäätelövalikoimakin on jo melkoinen.
Täydellisyydestä puuttuu enää Fazerin sininen maitosuklaa laktoosittomana,
tumma suklaa on huono korvike.

Uusin suosikki on tässä.


Ensimmäinen maitokahvijuoma, jota voin juoda!
Kolme makua, joista kaikki hyviä.

Taidankin mennä aamupäivän välikahville.






maanantai 12. toukokuuta 2014

Tiskirättikokemuksia

Silloin kun itse tehtyjen tiskirättien buumi alkoi, olin hyvinkin skeptinen asian suhteen.
Mitä vikaa kunnon sieniliinoissa on?
Entäs mikrokuituliinat?
Miksi tuollaisia pitäisi itse ruveta tekemään?

No käsityötä rakastavanahan sitä pitää kokeilla kaikkea.
Ja mikäs olisi sen mukavampi pikaprojekti kuin tiskirätti?

Viime kesänä neuloin ensimmäisen.




Ja sitten virkkasin vielä yhden.


Näitä oli tosi kiva tehdä!

Kaikki muut yhtä lukuunottamatta on tehty Hjertegarnin Blend Bamboo-langasta.
Siinä on bambua ja puuvillaa, ja se toimii oikein hyvin.
Punainen on virkattu Novutan bambulangasta, eikä siinäkään ole valittamista.


Mahtava tiskirättien ja lankojen vertailu muuten löytyy Handmade Hippu-blogista.
Siellä Emmi on kokeillut monta lankaa ja kertoo kaikkien rättien plussia ja miinuksia. 
Kannattaa lukea!
Siellä voittajaksi selviytyi juuri tuo minunkin sattumalta suosimani Blend Bamboo.

Itse tehdyt tiskiträtit ovat paitsi kauniimpia kuin ostetut, myös ekologisia. Niitä kun voi käyttää vaikka kuinka kauan, kunhan heittää välillä pesukoneeseen. 
Pesu on tarpeen noin kerran viikossa tai silloin kun rätti alkaa haiskahtaa.


Olen pessyt näitä ensin 40 asteessa, koska niin sanotaan langan vyötteessä. 
Mutta nykyisin olen pessyt 60 asteessa, eikä mitään kamalaa ole tapahtunut. 
Onpa näitä eksynyt kuivauspumpuunkin, ja ovat senkin kestäneet moitteetta. 
Ovat pitäneet muotonsa, ja imukyky vain parantuu pesujen myötä. 

Noista malleista sen verran, että ensimmäinen oli hyvä, mutta liian pieni.
Toisen tein samalla ohjeella, mutta vähän suurempana.
Saisi olla vieläkin suurempi.


Suosikkini on ollut tuo viimeinen, tummanruskea "vohvelimainen".
Se on melko paksu, mutta kuitenkin ilmava.
Se on tuntunut kädessä mukavalta.
Suosikkini ehdottomasti, vaikkakin joukon rumin.

Isoäidinneliö oli kai huonosti päätelty, 
sillä se on lähtenyt purkautumaan ja joutunee pian roskiin.
Sääli, sillä se oli nätti.



Kun sitten koitti viime lauantainen Euroviisuilta, eikä ollut mitään käsityötä kesken, niin mitäpä sitten muutakaan kuin bambulankapussi ja virkkuukoukku esiin ja tiskirättiä virkkaamaan.
Tällainen tuli valmiiksi.
Kuvassa ihan luomuna, ilman silittämistä tai oikomista.
pesukoneen kautta se kuitenkin menee heti käyttöön.


Hieman huvitti, kun luin Hupsistarallaa-blogista ihan samanlaisen kokemuksen viisuillasta. Norsis tosin ehti saada kaksi rättiä valmiiksi. Puolustukseksi sanottakoon, että minä virkkasin pienemmällä koukulla ja olen vanhempi...

Tein tämän samalla mallilla kuin aikaisempi suosikkini, eli Patalappuja á la Carte-kirjan lettukestit. Tuo vohvelikuvio syntyy tavallisten ja kohopylväiden yhdistelmällä. 
Aina kaksi kumpaakin, ja kääntöpuolella ne menevät eri kohtiin.
Tässä lähikuva pinnasta.


Reunaan virkkasin ohjeen mukaisesti kierrereunuksen, johon otin mukaan vaaleanvihreän langan.
Tässä lähikuvassa näkyy hyvin Blend Bamboo-langan huonoin puoli: 
sen hajoaa helposti, ja irrallisia säikeitä jää roikkumaan todella helposti.
Tässä reunuksessakin kolme ärsyttävää pientä lankalenkkiä melkein vierekkäin.
En kuitenkaan jaksanut purkaa ja korjata.
Kai se nyt tiskirätissä menee näinkin.


Joka tapauksessa hyvä tästä tuli, ja seuraavakin on jo aloitettu!
Ei sitten muuta kun keittiötä siivoamaan.


Virkattu tiskirätti
Ohje: Patalappuja á la Carte-Lettukestit
Lanka: Hjertegern Blend Bamboo
Virkkuukoukku: 3mm
Langanmenekki 40g






sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivä

On suuri kiitollisuuden aihe olla äiti.
Lapset ovat lahja, 
jonka saaminen ei ole itsestäänselvyys.

Minua on hemmoteltu runsain mitoin.
Eilen illalla miehen valmistama pihvi-illallinen punaviinin kera.
Tänä aamuna herkkuaamupala lämpimine sämpylöineen.
Tyttären leipomia kuppikakkuja ja jäätelöä.
Suklaakeksejä.
Karkkipussi.


Tytär oli piirtänyt hienon ruusukortin. 
Teinipojan kortissa oli QR-koodi.
Osasin kuin osasinkin skannata sen puhelimella, 
ja löysin sähköisen äitienpäivätervehdyksen.
Ajat muuttuvat.



Omaa äitiäni kävin tervehtimässä jo loppuviikosta parin päivän ajan.
Kukat kuulemma kukkivat edelleen mainiosti.

Vein äidille oman lapsuuteni valokuva-albumin.
Siinä meillä riittikin hauskoja juttuja pitkäksi aikaa.
Jätin albumin äidille, olen skannannut kuvat itselleni talteen digitaalisiksi.
Olin minäkin joskus suloinen vauva.


Äidiltäni opin kutomisen.
Äidin tekemiä käsitöitä on edelleen tallella.
Niistä olen kertonut aikaisemmin klikklik ja klik.
Tässä yhdet lempparini äidin tekemistä sukista.



Pohdin tänään myös rooliani äitinä sukupolvien ketjussa.
On hienoa olla yksi lenkki pitkässä ketjussa.
Ilman esiäitejäni ei minua olisi.


Toivottavasti äitin ketju saa jatkua minunkin jälkeeni.
Ketähän tulevia äitejä ei olisi ilman minua?

Ihanaa äitienpäivää sinullekin, joka saat olla äiti.
Samoin sinulle, jolla on äiti.






keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kirjayllätys

Tilasin taannoin kaksi Cookie A:n sukkakirjaa nettikirjakaupasta.
Sukkia.Rakkaudella -kirjasta kerroin kahdennessasadannessa postauksessani joulukuussa.

Silloin lähetyksestä jä tulematta toinen kirja Suloisimmat sukat, josta oli painos lopussa.
Olin jo lähes unohtanut koko kirjan, kun yllättäen viime viikolla sain postia.




 Tämä kirja sisältää 15 sukkaohjetta. Alussa on 50 sivua sukkien suunnittelusta.
Ihan hyvän tuntuinen sukkakirja, joskin Sukkia.rakkaudella on kauniimpi katsella.
Suloisimmat sukat -kirjasta löytyy hyvä arvostelu esimerkiksi Ullasta.

Tämä kevät on ollut nyt todella kiireistä, ettei uutta raportoitavaa juurikaan ole.
Yhdet sukat ovat työn alla, mutta edistyvät hitaasti.
Eivät meni niin kuin Strömsössä taaskaan, sillä joudun tekemään kolme (!) sukkaa.
Ei minulla suinkaan kolmijalkaista ystävää ole, mutta ensimmäiseen tuli niin paha virhe, ja järki on niin epätasaista, että purkuun meni.

Näissä sukissa käytän ensimmäistä kertaa kerintälaitteellani kerittyä lankakerää.
Aloitin kerän keskeltä, ja toimii aivan mainiosti.
Kerä pysyy hyvin kasassa.
Olen edelleen enemmän kuin tyytyväinen hankintaani.



Ennen vappua ostin ilokseni neilikkakimpun, joka jaksaa kukkia ja pysyä kauniina.
Vieläkin on monta nuppua vasta aukeamassa.
Näihin kukkaistunnelmiin täältä tänään.
Aurinkoista päivää!