perjantai 29. elokuuta 2014

Elonmerkkejä

Kyllä täällä ollaan elossa edelleen,
vaikkei mitään ole kuulunutkaan pariin viikkoon.
On vaan ollut niin paljon kaikkea.

Nyt alkaa arki asettua uomiinsa,
ja ehtii ajatella muutakin.
Eilen illalla istuin pitkästä aikaa sohvalla tunnin verran kutomassa.
Hitaasti ja varmasti kai alkaa tulla valmistakin.

Toiveikkaasti ilmoittauduin syös sukkasatoon tänäkin vuonna.
Jos ei tule suurta satoa, niin jospa edes pieni.
Katsotaan, kuinka käy.

Viime vuoden sukkasatoni oli tällainen.


Sinäkin ehdit vielä ilmoittautua mukaan,
mutta pidä kiirettä. 
Sadonkorjuu alkaa 1.9. ja kestää lokakuun loppuun.

Aikaa on vieneet työn ohella muutkin projektit.
Esimerkiksi vanhat valokuvat,
joita olen innostunut taas tutkimaan itsekseni ja äidin kanssa.
Niistä kerroin jo aikaisemminkin täällä.

Äitini sairastaa Alzheimerin tautia.
Hän tuntee vielä ihmiset,
ja pystyy keskustelemaan yleensä melko normaalisti.
Lähimuisti on huono.
Samat asiat puhutaan yhä uudestaan,
eivätkä eilisen tapahtumat välttämättä ole enää mielessä.
Ajan kulua on vaikea hahmottaa.

Vanhat asiat hän muistaa hyvin.
Siksi vanhat valokuvat ovat olleet korvaamatonta katseltavaa.
Olen käynyt läpi hänen omia kuviaan,
ja kirjoitellut muistiinpanoja kynä sauhuten.

Osa kuvista on kovin pieniä,
ja keksin skannata niitä tietokoneelle suurella resoluutiolla.
Sen jälkeen olemmekin katselleet kuvia iPadilta,
jossa niitä saa todella kätevästi zoomattua.
Huononäköinenkin näkee paljon paremmin.

Tein kesällä äidin kanssa retken hänen vanhaan lapsuudenkotiinsa.
Talo on nyt tyhjillään,
mutta serkkuni tuli paikalle päästämään meidät sisään.
Vierailu oli äidille yksi kesän kohokohdista.


Omaan vanhaan huoneeseen olisi ollut kova halu kurkata,
mutta pyörätuoli ja portaat ovat mahdoton yhtälö.
Yliskamari jäi äidiltä katsomatta.

Minä kävin valokuvaamassa näkymiä,
ja teetin hänelle muistoksi pienen albumin lapsuudenkodista.
Siellä oikeanpuoleisen pikkuisen oven takana oli äidin huone.
Siellä kävi isäkin aikoinaan riiuureissuilla.


Talossa oli tätini vanhoja valokuva-albumeita,
joita selailtiin innolla.
Joukossa oli paljon kuvia,
joita äidilläni ei ole.


Sain serkultani luvan ottaa albumit lainaan,
ja skannasin niitä talteen omalle koneelleni.

Katselimme niitä suurempina iPadilta,
ja kirjoittelin muistiin ihmisten nimiä.
Jonkin verran myös tarinoita.
Olin ihan ihmeissäni, 
kuinka paljon äiti niitä muisti.

Liikuttavinta oli se,
kuinka äiti liikuttui nähdessään hänelle uusia kuvia 
omista vanhemmistaan.
Omista siskoistaan.
Omista rakkaistaan,
joista kaikki ovat jo poissa.

Tässä äiti siskojensa kanssa,
äiti on tuo pienin.



Äiti silitteli kuvia ja toisteli siskojen nimiä,
toisteli äitiä ja isää.
Iloitsi ja muisteli vanhoja asioita.
Suri sitä, ettei ole enää ketään,
joka olisi tuntenut hänet alusta saakka.
Kuinka yksin hän on monien muistojensa kanssa.
Iloa ja haikeutta yhtä aikaa.

Tajusin vasta silloin,
kuinka tärkeästä asiasta oli kyse.

Mikä onni, 
että lähes ohimennen keksin pyytää kuvia lainaksi.
Se oli käsittämättömän suuri asia äidille.

Nyt hänellä on 13x18cm -kokoisina suurennoksina
kokoelma kuvia sisarensa albumeista.
Omien rakkaiden kuviensa lisäksi.

Minulle ihanin löytö oli kuva isoäidistäni kehräämässä.
Vieressä tätini pikkutyttönä.


Tuntuu hienolta,
että minä jatkan käsitöiden tekemistä.
Esiäitieni tapaan.

Koko kuva on tällainen.


Etualalla on mies tekemässä verkkoa.
Hänestä näkyvät vain kädet.
Viereisestä kamarista tapahtumia seuraa mies,
todennäköisesti äitini isoisä.
Oikealla joku vanha mummo mustassa huivissaan,
ja reunimmaisena luultavasti äitini isoäiti toisen rukin ääressä.
Ovisängyn reunalla näkyy lankavyyhtejä roikkumassa.
Arkisia puuhia ennen vanhaan.

Kuvien joukossa oli toinen, 
vielä vanhempi kuva äitini isän kotitalosta.
Siinäkin tehdään käsitöitä talon tuvassa.


Kuvassa näkyy räätäli ja suutari,
äitini sedästä otetaan mittoja.
Äitini isoisä istuu oikeassa reunassa,
hänen isänsä taka-alalla vasemmalla.
Vanhempi tädeistäni leikkii etualalla.

Kangaspuiden ääressä selin on äitini täti.
Se Maiju-täti, jonka näköiseksi minua on sanottu.
Se, joka kuoli ensimmäisen lapsensa synnytykseen 
yhdessä vauvansa kanssa.
Tätä tarinaa kammosin teini-iässä,
kun sitä aina toisteltiin.
Mutta oli se Maiju-täti ollut kaunis nainen.
Kai sitten minäkin.

Näistä tunnelmista palaan alakertaan sohvalleni
television ääreen.
Otan puikot ja langat esiin.
Vähän kerrallaan,
mutta kohti uutta päämäärää.

Mukavaa viikonloppua!









perjantai 15. elokuuta 2014

Hengähdystauko

Onneksi on perjantai ja pieni hengähdystauko.

Koulun aloitus on aina hektistä.
Yhtäkkiä on miljoona asiaa tehtävänä ja hoidettavana.
Päivämääriä ja deadlineja satelee sieltä sun täältä.

Aivojen säätönuppi pitäisi saada yhtäkkiä käännettyä 
loma-asennosta työasentoon.
Meinaavat aivoni vielä vastustella moista muutosta.

Käsitöihin en ole koskenut kertaakaan.
Viikonloppuna yritän.

Kerroin jokin aika sitten saamastani hienosta syntymäpäivälahjasta
ja mainostin Isonkyrön 1700-luvun markkinoita.
Siinä vaiheessa en vielä ollut itse edes varma,
pääsenkö tänä vuonna markkinoilla käymään.
Onneksi kuitenkin pääsin, sillä ne olivat oikein mukavat tälläkin kerralla.
Syntymäpäivälahjaksi saamani "lankakulhon" tekijäkin oli taas paikalla.


Monia kivoja kojuja tuli katseltua,
ja kauniita käsitöitä ihailtua.


Kardemumman talokin oli markkinoilla omalla kojullaan.
Oli ne Kardemumman lapaset ihania oikein läheltä katsottuna ja hypisteltynäkin,
erityisesti ne kissalapaset. 
Ja paljon muuta.


Monenlaista myyjää ja yrittäjää oli liikkeellä.



Kirkon aidan vieressä bongasin tällaisen polkupyörän.


Hieno virkattu istuinsuojus ja hameverkko, vai mitä?
Tällaiset olisi kyllä hauskat omaankin pyörääni.

Ostoksiakin tuli taas tehtyä jonkin verran,
mutta onneksi melko kohtuullisesti.

Unohdin lankalaihiksen hetkeksi, 
ja toin mukanani kotiin 150 grammaa uutta lankaa.
Kyseessä oli Taito Etelä-Pohjanmaan myymä tekemispaketti, 
jossa oli ohjeet ja langat 
Isonkyrön vanhan kirkon rasoihin (eli siis lapasiin...).


Ajattelin tehdä nämä miehelleni,
jonka sukujuurilla tuo kirkko seisoo.
Tarkemmin ajatellen olihan tuo kirkko minunkin esi-isieni lähin kirkko 
kauan aikaa sitten ennen omaa kirkkoa.

Ostin myös yhden valmiin käsityön.
Mustat sormikkaat, jotka on virkattu silkki-alpakkalangasta.


Nämä tuntuvat kädessä aivan ihanilta.
Suloisen pehmeät ja taatusti lämpimät.
Minulle on jo peukalon tekeminen melko rasittavaa,
saati sitten viiden sormen kahteen sormikkaaseen.
Parempi säästää hermojaan ja ostaa valmiit!

Nämä on virkattu ilmeisesti poikittain tasona.
Siten ainakin tulkitsisin tuota mallia.



Onko kukaan törmännyt tällaisiin aikaisemmin?
Osaisikohan sitä itse tehdä tällä tavalla?

Lisäksi ostin vielä nauhoja,
joita voi sitten (toivottavasti taas joskus)
kiinnittää valmiisiin käsitöihin.



Pohjalaisia perinnesukkia-vihkonen päätyi myös kassiini.
Tämä on jäänyt aikaisemmin ostamatta,
vaikka periaatteessa minun pohjalaisena kuuluu tämä omistaa!


Vihkosessa on perussukan ohjeen lisäksi 13 erilaista ohjetta: 
eri pitäjien perinnesukkamalleja sekä 
pohjalainen Jussi-sukka ja 
Isonkyrön herättäjäjuhlien Körtti-sukka.

Markkinapäivän päätteksi lauantaina olikin melkoista pauketta ja jytinää,
kun Napuen taistelun 300-vuotisjuhlavuoden kunniaksi esitettiin taistelun tapahtumia n. 350 esittäjän voimin. Katsojiakin oli paikan päällä lehden mukaan jopa 10000 henkeä.




 Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.
Minä aion kerätä voimia tulevalle työviikolla ja kaivaa langatkin taas esiin.
Eiköhän tähän työarkeenkin taas totu.
Jospa ensi viikon lopulla ei olisi enää ihan näin väsynyt.




torstai 7. elokuuta 2014

Back to bisnes

Vuosi sitten kerroin uudenlaisesta arjestani.
Vuorotteluvapaa on nyt ohi.
Edessä on uusi ja puhtoinen päiväkirja.


Siihen laitettu ne tärkeimmät merkinnät,
joiden avulla parhaiten jaksaa aloittaa pyörityksen.


Avaimet työpaikalle on saatu,
ja uusi kahvimuki loistaa kirkkaana.
Lontoontuliaismuki odotti puoli vuotta pussissaan,
kunnes se tiskattiin ja korkattiin käyttöön työpaikalla.
Sanoma sopinee hyvin pikaisiin välituntikahveihin,
jos niitä ehtii juoda.


Pää on täynnä kaikenlaista.
Tuntuu, kuin se kaikki olisi jotakin vierasta kieltä.
Niin hyvin teki 14 kuukauden tauko tehtävänsä.

Nyt on järjestelty luokkaa,
tutustuttu uusiin kirjoihin,
yritetty löytää tavaroita ja opetella uutta tekniikkaa.
Oppilaat vielä lomailevat maanantaihin saakka.

Parin viikon päästä arki on varmaan jo imaissut otteeseensa.
Kaikki tuntuu taas tutulta.
Uudet nimet alkavat painua mieleen.
Käytävillä ei ole enää vieraita kasvoja.
Muistan, miksi työni on aika mukavaa,
vaikka toisinaan rankkaakin.

Onneksi kesä on ollut ihana,
ja on vieläkin.
Kelit tosin eivät tue töihinpalaamismotivaatiota.
Mieluummin sitä vaikka liottaisi varpaitaan rantavedessä.


Kesän aikana tapahtui monenlaista.
Oli iloa ja surua.
Juhlaa ja arkea.
Lepoa ja touhua.
Kylmää ja lämmintä.

Yksi mukava projekti oli tämä.


Josta tuli tällainen.


Mansikat menivät pakkaseen.
Vitamiineja talven varalle.



Joskin purkkirivistöni eivät taaskaan olleet sellaisia
kuin haaveitteni Muumimamma-hillokaapissa.


Herukat odottavat mehustamistaan,
tosin edelleen pensaissa.
Ehtiihän sitä vielä,
teinityövoimalla vaikka.

Pitäisi sitä 
ja pitäisi tätä.
Minä en oikein saa mistään kiinni.

Muistelen menneitä kauniita hetkiä ja yritän pitää niistä kiinni.





Auringonlaskun sävyt kuvaavat hyvin tunnelmaani nyt.






Aurinko laskee yhden ajan ylle.
Uusi aurinko nousee,
ja uudenlainen arki alkaa.

Monta kokemusta rikkaampana
ja rahallisesti köyhempänä takaisin työhön.

Kaikkea ei kuitenkaan voi mitata rahassa.
Olen kiitollinen saamastani tauosta.
Kiitollinen siitä kaikesta mukavasta,
mitä ehdin tehdä ja kokea.

Nyt taas jaksaa,
ja motivaatiokin taitaa olla sopiva.

Elämä on mukavaa,
ja kyllä sitä neuloakin ehtii.
Niin ja nauttia kauniista kesästä -
toivottavasti vielä pitkään!



maanantai 4. elokuuta 2014

Syntymäpäivälahja

Täytin viime kuussa vuosia,
ja sain kälyltäni ihanan lahjan.


Ihailin ensin kaunista astiaa,
kunnes tajusin sen jujun.


Siinä voi pitää lankakerää,
jottei se pyöri pitkin lattiaa.


Pari lisäreikääkin on kirjoneuleita varten.
Oi, kuinka ihana.


Lahja on kuulemma ostettu Isonkyrön Taito-shopista, 
Tekijä on saviverstas Musta lintu.


Tekijä on ollut yleensä dreijaamassa ja myymässä tuotteitaan Isonkyrön 1700-luvun markkinoilla, jotka ovat muuten taas ensi viikonloppuna, 8.-10.8.
Menkää ihmeessä markkinoille, jos vain suinkin pääsette.
Ne ovat meinaan aika mukava tapahtuma.
Kerroin viime vuoden markkinoista täällä.

Katselin viime vuonna ottamiani kuvia, 
ja olihan minulla sattumalta myös kuva tuosta tekijästä. 


Oikein mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille.
Minä jo palailen vähitellen työasioiden äärelle reilun vuoden tauon jälkeen.





sunnuntai 3. elokuuta 2014

Toinen vinoraitaneliö

Eilen kerroin kokeilemastani uudesta patalappumallista.
Nyt sain toisenkin valmiiksi.

Toinen puoli on tällainen.


Ja toinen puoli tällainen.


Keskikohdissa tuli minusta hieman liian paljon samaa väriä.
Pitää muistaa seuraavalla kerralla vaihtaa väriä heti ketjusilmukoiden jälkeen.
Tuo pystyraita on lopetusreuna, 
ja siinäkin olisi kannattanut vielä vaihtaa väriä.

Tällä kerralla tein aloitusketjuun 120 silmukkaa,
ja tuli edellistä suurempi lappu.

Tässä vielä ensimmäinen ja toinen rinnakkain.


Molemmat pääsevät lapsen opiskelija-asuntoon.
On sinne jo kattiloitakin hankittu,
ja ylioppilaslahjaksi tuli paistinpannu.
Toivottavasti jotakin kokkaillaankin.

lauantai 2. elokuuta 2014

Vinoraitaneliö

Rouva Pioni pohdiskeli taannoin
ostamansa kirjavan patalapun arvoitusta täällä.

Minulle jäi mieleen aiheesta kehkeytynyt pitkä keskustelu Facebookissa,
jonne Virveriikka-blogin Auli teki
sanamalehtipaperista hyvät taitteluohjeet.

Olin nähnyt tämän mallin ennenkin Patalappuja á la Carte -kirjassa.
Siinä se oli tehty mustavalkoisena,
eikä ollut ollenkaan niin näyttävän näköinen,
että olisin mallia sen tarkemmin tutkinut.


Kun näin tuon Rouva Pionin kirjavan version,
ja hyvä taitteluohjeet,
jäi malli kummittelemaan mieleeni.

Nyt esikoinen on muuttamassa opiskelija-asuntoon.
Kyllähän sinne on pakko laittaa mukaan äidin virkkaama patalappu.
Lankakori siis esiin.


Patalappu virkataan tekemällä ensin pötkö ketjusilmukoita.
Minä virkkasin 106,
ihan näppituntumalla.

Silmukkaketju yhdistetään aloituspäähän piilosilmukalla,
ja sitten vaan aloitetaan virkkaamaan tuubia,
kunnes korkeus on puolet leveydestä.

Valmis kappale litteänä.


Ja sama tuubina.


Tästä olisi toki voinut tulla vaikka ranteenlämmitin,
paitsi että minulle se olisi vähän liian iso.


Sitten vaan taitellaan tuo putki niin, 
että aloitusreunat tulevat yhteen.


Aloitusreunat yhdistetään,
ja samoin lopetusreunat.
Vinoneliö on valmis.
Tai siin neliöhän se on,
mutta raidat ovat vinossa.


Yhteen kulmaan vielä ripustuslenkki,
ja niin on kirjava patalappu valmiina käyttöön.

Tässä valmis versio molemmilta puolilta.



Käytin tähän monenlaisia jämälankoja,
osa oli vain pieniä pätkiä.
Pääasiassa varmaankin seiskaveikkaa.

Lankoja vaihtelin ihan satunnaisesti, 
en edes kerroksen vaihtumiskohdassa.
Silmukat virkkasin takareunoistaan.

Virkkasin uutta lankaa aina vähän aikaa mukana,
ja päät jätin vaan roikkumaan lapun sisään.
Paksu ja tukeva tästä tuli.

Koko on tosin vähän liian pieni,
14,5 x 14,5 cm.
Seuraavasta teen suuremman.
Sekin on jo tekeillä, 
120 ketjusilmukan aloituksella.
Katsotaan sitten, 
kumpi lähtee ylioppilaan mukaan.


Patalappu jämälangoista
Koko 14,5 x 14,5 cm
Malli: Patalappuja á la Carte: Paistinkääntäjä
Koukku 3,5 mm
Langanmenekki 45g