keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Välipalavirkkuita pääsiäiseksi

Pääsiäisen alla iskee aina jossain vaiheessa
into tehdä jotakin keltaista,
ja jotakin vihreää,
ehkäpä oranssiakin.


Kuinka ollakaan
Tokmannilla sattui olemaan seiskaveikkatarjous.
Oranssia ja vihreää oli pakko ottaa vanhan
keltaisen jämäkerän seuraksi.


Suuren mustan projektin valmistuttua
on pakko hengähtää,
ja virkata jotakin pientä 
ja värikästä
ihan vaan välipalaksi.

Vaikkapa ensin kasa lappuja.


Sitten työstämään 
kolmenvärisiä patalappuja.


Minä sitten tykkään tästä mallista.
Viime pääsiäisen alla tein 
samalla mallilla
keltaisen ja oranssin patalapun


Sitä ennen olin jo tehnyt jouluisia
Ohje on Patalappuja á la carte -kirjasta.

Näissä uusissa onkin pikku juju,
sillä toinen puoli on eri väriä.
Jokainen on siis erilainen.


Olipas pirteitä pikkuvirkkuita,
ja lankaakin noihin kaksinkertaisiin lappuihin
sain menemään 50 grammaa jokaiseen.


Nyt kun on uusia patalappuja,
pitäsi kai seuraavaksi pohtia,
että mitähän sitä sitten kokkaisi?