torstai 25. kesäkuuta 2015

Muissa maailmoissa

Käykö teistä kenellekään niin,
että uppoutuu lukemaan jotakin kirjaa,
eikä enää näe eikä kuule, 
mitä ympärillä tapahtuu?
On ihan muissa maailmoissa?

Minulle kävi juuri niin muutamaksi päiväksi.

neuleaiheisista murhamysteereistä.
Niistä jälkimmäinen oli jo loppusuoralla,
kun lähdimme juhannuksen viettoon.
Oli pakko keksiä mukaan jotakin muutakin luettavaa.

Otin kirjahyllystä kirjan,
jonka olin ostanut Englannista vuonna 2008.
Luin sen silloin,
ja pidin siitä todella paljon.
Niin paljon, 
että se olisi aika lukea uudestaan.


Kirja on australialaisen Kate Mortonin kirjoittama
Tämä unohdettu puutarha on julkaistu viime vuonna suomeksi 

Vaikka tiesin kirjan juonen periaatteessa,
uppouduin siihen taas aivan täysin.
Yllättävän paljon yksityiskohtia oli unohtunut
seitsemässä vuodessa.

Kirjaa oli pakko lukea koko ajan,
ruokaa laittaessakin kirja oli koko ajan käsillä.
Toisaalta taas teki mieli hidastella,
että kirja kestäisi pidempään.
Suorastaan täydellinen lukuromaani
kesälomaan!

Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi sellaiselle,
joka kaipaa luettavakseen mukaansatempaavaa tarinaa,
joka polveilee neljässä eri ajassa,
johon sisältyy salaisuuksia menneisyydestä
nostalgiaa ja puutarhaa,
ripaus romantiikkaakin.

Jos kiinniostuit,
tässä pari hyvää  blogikirjoitusta kirjasta:

Sattuneesta syystä neulekaan ei ole edistynyt...


Toukokuussa tilaamastani Cotton Merinosta 
on tekeillä neuletakki.
Lanka loppui harmittavasti ensimmäisen hihan jälkeen,
mutta onneksi Lankaideasta tuli taas paketti nopeasti.

Nyt on kirja luettu,
ja ellei löydy uutta yhtä mukaansatempaavaa,
saattaa tämä takki tästä jopa valmistua pikapuoliin!