tiistai 10. marraskuuta 2015

Kaivattuja värejä

Joskus ärsyttää se,
että lankojen värikartat muuttuvat niin usein.
Sitä vaan tykästyy niin kovasti johonkin väriin,
että harmittaa todella paljon, 
ettei sitä enää löydy.

Näin minulle kävi Novitan suklaanruskean kanssa.
Viimeiset jämät käytin tyttären hevossukkiin.


Onneksi maaseudun pienessä sekatavarakaupassa
oli tuota väriä vielä jäljellä,
ja sain perustettua uuden varaston.

Näin ihania suklaisia yhdistelmiä 
sain neulottua siitä viime talvena.
Nykyinen seiskaveikan ruskea ei ole läheskään 
yhtä kaunis sävy.



Toinen pitkäaikainen suosikkini on ollut vaalea farkku.
Minulla oli sitä väriä Nallea,
ja tein siitä mm. marjaretki-mustikan kanssa
raidoittaen nämä sukat.


Yksivärisenä tein tuosta väristä
Tässä kuvassa väri näyttää kyllä paljon tummemmalta.


Itselleni tein samalla ohjeella Pilatessukat
ihanasta kanervanvärisestä Nallesta.


Tätä lankaa oli jäänyt tyttären tunikasta.


Tuota kanervan väriä ja vaalea farkkua
olin jäänyt kaipaamaan.
Kunnes sitten vihdoin oli onnea!

Viime perjantaina kävin ruokaostoksilla Citymarketissa
ja kurvasin lankaosaston ohikin.
Siellä meinasin seota,
kun näitä molempia värejä oli tarjolla 7 Veljeksestä.


Lankalaihis unohtui nopeasti,
ja langat hyppäsivät kuin itsestään kärryyni.

Kyseessä on lanka nimeltä 7 veljestä Aapo.


Lankaa myydään 100 gramman kerissä,
ja Cittarista sitä sai neljä kerää kympillä.
En ole näitä Aapoja muualla nähnyt,
tietääkö joku, mistä on kyse?
Onkohan kyseessä joku kampanja?

No oli kyse mistä tahansa,
kaappiini tuli kaksi kerää kumpaakin.
Hyviä ja monikäyttöisiä sävyjä molemmat!