torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus

Vuoden loppuessa on mukava katsella hieman
tilastoja kuluneesta vuodesta.
Sohvaneulomossa on heiluteltu puikkoja
ja jonkin verran myös koukkua.

Valmistuneita töitä ei kuitenkaan
ole tullut kovin valtavasti,
tahti on ollut verkkaisempi kuin edellisenä vuonna.

Vuosi oli siitä hyvin tavanomainen,
että eniten valmistui sukkia.


Niitä tuli tehtyä yhdeksän ja puoli paria,
kun oli se yksinäinen joulusukka joukossa.

Suosikkini, ja myös eniten huomiota saanut sukkaprojektini
oli Kuortaneen puvun inspiroimat sukkani.



Näistä saamani palaute oli huikeaa,
ja ohjettakin olen lähetellyt moneen suuntaan.
Toivottavasti jossain on päätynyt toteutukseen saakka.


Sama malli taipui sittemmin myös lapasiksi.


Muitakin lapasia tein tänä vuonna,
yhteensä valmistui kuusi paria ja yhdet kämmekkäät.
Omat suosikkini tänä vuonna olivat ehdottomasti kissalapaset.


Toisaalta nämä Tardis-lapasetkin olivat aika hienot.
Tällä mallilla tein myöhemmin myös kämmekkäät.


Isompia töitä sain tehtyä itselleni kaksi.
Musta pitsineulejakku aloitettiin tosin jo edellisenä vuonna.
Tätä olen pitänyt paljon.


Puuvillasta ja merinosta tekemäni neuletakki
on myös ollut kovassa käytössä.


Tyttärelle neuloin kaksi erilaista paitaa.
Tällainen tuli Rosen jämistä.


Ja kesäinen paita Kaisla-langasta.


Tänä vuonna ei ole huiveja tullut tehtyä,
mutta sentään pari tuubia ja yksi pipo.


Virkkailuja tuli tehtyä enemmän kesällä,
ja tiskirättejä valmistui viisi erilaista.
Niistä on kerrottu täällä, täällä ja täällä.





Patalappuja tuli tehtyä muutama.
Tässä pääsiäisen aikaan valmistuneet.


Ja yksi riemunkirjava


Lisäksi virkkasin vähän harvinaisempiakin juttuja,





Vuoden aikana olen myös virkkaillut neliöitä,
mm. mukavalla Rooman matkalla lokakuussa.


Neliöitä on nyt valmiina 64 kpl.


Saapas nähdä, mitä näistä tulee.
Vai tuleeko mitään vielä ensi vuonnakaan.



Tällaisia valmistui tänä vuonna,
ei muuta kuin uusia suunnittelemaan!
Niin ja vuoden 2015 lankalaihis...
Ei puhuta siitä,
koska plussalle jäi.
Jos joku ehdottaa ensi vuonna
jotakin yhtä hölmöä,
kieltäkää minua osallistumasta!


Käsityörikasta ja onnellista
uutta vuotta teille jokaiselle!
Istahtakaahan sohvalleni
jatkossakin.