tiistai 27. tammikuuta 2015

Kissojen luona kylässä

Minä olen pienestä saakka pitänyt kissoista.
Lapsuudenkodissani oli aina kissa.
Syntymäni aikoihin meillä oli Sirkku,
jota en enää muista.
Se sai kuitenkin seurailla kävelyharjoituksiani.


Mustavalkoinen Tiku oli ensimmäinen kissa,
jonka muistan hyvin.
Se taisi myös olla melko pitkäikäinen.
Tämän kuvan Tikusta lähetin seitsemänvuotiaana 
Seura-lehden lasten palstalle,
jossa se jopa julkaistiin.
Se oli siihen aikaan suuri juttu!


Tikun jälkeen meille tuli maailman suloisin pentu,
jolle emme keksineet tarpeeksi hyvää nimeä.
Se jäi sitten Kisuksi.
Tässä pikkuinen Kisu on päässyt minun 
ja kummieni kanssa kuvaan konfirmaatiopäivänäni.


Kisu oli meillä siihen saakka,
kun muutin pois kotoa,
ja vielä sen jälkeenkin.
Se oli todella mukava kissa.

Olin kuvitellut, että minulla olisi myös omassa kodissani kissa.
Toisin kuitenkin kävi.
Kaikista maailman miehistä parhaimmaksi osoittautui sellainen,
joka on allerginen kissoille.


Anoppilassa on kuitenkin kissoja,
joten siellä käydessämme saa silitellä.
Ja varjella lankakeriä.




Toisenlaistakin apua kissankaipuuseen löytyy nykyään Tampereelta.
Siellä on nimittäin avattu Suomen ensimmäinen kissakahvila.
Juuri vähän aikaa sitten Mii kertoi vastaavanlaisesta kahvilasta Saksanmaalla.

Kävimme viikonloppuna Tampereen kissakahvilassa koko perheen voimin,
ja olipas siellä mukavaa.


Kahvilassa voi istahtaa kahvittelemaan,
ja siinä lomassa voi ihailla, silitellä ja leikittää kissoja.
Harvassa kahvilassa ihmiset kulkevat ympäriinsä 
ja melkein konttailevat lattialla kissoja seuraten.
Täällä se on kuitenkin aivan normaalia käytöstä.


Sisään tullessa riisutaan kengät 
ja käydään käsipesulla ennen kissojen silittelyä.
Jos on kylmä varpaisiin,
on eteisessä tarjolla monessa korissa lainaksi villasukkia.
Mukavan kotoisaa!



Minä kaivoin itselleni yhden parin tämän kissan vahtimasta korista.
Hyvin oli esilämmitetyt villasukat,
eikä vahtikissa korvaansa lotkauttanut sukkia etsiessäni.


Pois lähtiessämme se sentään hieman raotti silmiään
kun palautin sukat paikalleen.


Kahvit nautittiin ihan oikeista kahvikupeista,
eikä mistään tusinamukeista.
Tiikerikakkupala oli laitettu tarjolle kauniisti suklaakastikkeen kera.
Tyttären kaakaossa oli vaaleanpunaisia sydämiä.


Jos tuolilla oli kissa,
tuotiin asiakkaalle toinen tuoli,
eikä kissaa häädetty pois.
Kissat eivät kuitenkaan hyppineet pöydillä,
vaikka tokihan herkut hieman kiinnostivat.


Tämä valkoinen nuori kissa oli löytänyt hyvän maastoutumispaikan
kahvilan näyteikkunalta.


Herättyään se jaksoi leikkiä.


Yhden pöydän alla "riippumatossa"
lepäili yksi kehrääjä.


Kahvila on kissojen koti,
jossa kissafanit saavat käydä vierailulla.
Oikein mukava, kotoisa ja viihtyisä paikka.


Valitettavasti hinta oli melko korkea,
koska kahvilaan on viiden euron sisäänpääsymaksu.
Siihen päälle tulee sitten tarjoilujen hinta.

Hinnasta viis,
oli mukava käydä kylässä kissojen luona.


Jos kiinnostuit,
löytyy kahvilalta myös oma blogi 
ja tietenkin myös Facebook-sivut.

Miau!





sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Pumpulin pehmeyttä

Huomasin, että onkin vierähtänyt pari viikkoa viime postauksesta.
Mihinkäs ne viikot menivät?
Hukkaanko?
No ei sentään.

Olen tehnyt tyttärelle neulepaitaa,
ja siihen meni melkein kaksi viikkoa.
Eilen sain langat pääteltyä 
ja tänäaamuna vielä vähän höyryttelin.


Malli on aivan peruspaita raglanhihoilla 
Novita Helpot -lehdestä,
jossa se on vihreä-harmaaraitaisena heti kansikuvassa.

Kuva: Novita
Samalla ohjeella tein noin vuosi sitten samaiselle tyttärelle


Kuten kuvasta näkyy,
paita on aika väljä.
Käytössä se on vielä venynyt,
joten nyt se on jo tyttären makuun liian suuri.

Kun tutkimme taannoin lankavarastojani,
löysimme Kelo-lankojen lisäksi 
vanhoja Rose Mohair -keriä.
Siis ihan siltä ajalta,
kun Rosessa oli vielä mohairia.

Kun tuubihuivi Kelosta tuli valmiiksi,
oli seuraava idea heti odottamassa.

Syreeninvärisestä huivista oli jäänyt violettia.


Jotakin toista projektia varten olin ostanut valkoista,
jota ei kuitenkaan ollut tullut käytettyä.

Näistä sitten alkoi syntyä idea raidallisesta paidasta.
Yläosa pitäisi olla valkoinen,
joten aloitin violetilla ja siirryin vähitellen kohti valkoista.
Tällainen siitä tuli.


Tällä kertaa tein XS-koon,
mutta ohjetta pienemmillä puikoilla,
jotta siitä tulisi tiukempi.
Käytin resoreissa kutosen puikkoja
ja muuten seiskoja.


Suunnitelma onnistui,
ja paidasta tuli hyvin vartalonmyötäinen,
joka sopii mainiosti hoikalle tytölle.


Paita olisi kuulemma saanut olla lyhyempi,
mutta minusta ainakin näyttää hyvältä pidempänäkin.

Lankaa kului 140 grammaa,
eli kovin on höyhenenkevyt 
ja pumpulinpehmeä pusero.
Tuolla määrällä pääsin lankalaihiksessa
ensimmäistä kertaa miinukselle tänä vuonna.



Pumpulin pehmeyttä olen yrittänyt viime aikoina
löytää myös jalkojeni alle.
On meinaan ottanut niin kovasti päähän 
ja erityisesti kantapäähän.


Oikeassa kantapäässäni on ollut kipua jo parisen kuukautta,
ja nyt siihen sattuu oikein kunnolla jokaisella askeleella.
Silikonipehmusteet kantapäiden alla auttavat hieman,
mutta kipu on siellä edelleen.

Lääkärin määräyksestä koitan nyt vähentää rasitusta
ja jättää liikuntaa vähemmälle.
Se tuntuu vaikealta.

Käsityön lisäksi juuri liikunta pitää minun pääni kunnossa.
Pitänee nyt sitten tehdä käsityötä sitäkin enemmän.
Ja tassutella pehmustetuilla kantapäillä.
Näissä vanhoissa huopatossuissa on kantapäiden hyvä olla.


Seuraavaksi taidankin käydä huopuvien lankojen kimppuun.
Taitaa olla tästäkin langasta jämiä jäljellä.


Mukavaa pyhäpäivää
ja alkavaa viikkoa!







maanantai 12. tammikuuta 2015

Raitatuubi

Lankavarastoja tutkiessani löysin yhden täyden kerän valkoista Kelo-lankaa.
Ostin sitä reilut kaksi vuotta sitten yhden kerän liikaa,
kun tein tyttärelle tuubihuivia.


Tein myöhemmin samaisesta Kelosta 
itselleni palmikkoisen kaulaliinan viininpunaisena.
Tästä projektista oli myös jäänyt hieman vajaa kerä.



Pyörittelin näitä kahta kerää käsissäni,
kun tytär pyyhälsi paikalle.
Mitäs näistä voisi tehdä?
Olisiko ideoita?

Tyttären vastaus oli,
että tietenkin hänelle 
uusi raitainen tuubihuivi.
Samalla tuli myös idea uudesta neulepaidasta,
joihin saisin kulutettua Rose-langan jämiä.
Hyvä tyttö!

Siitä sitten tuumasta toimeen,
ja olikin vaihteeksi mukava tehdä 
paksusta langasta,
suurilla puikoilla,
pelkkää ainaoikeaa.


Siinä vaiheessa kun viininpunainen lanka loppui,
huivi oli vielä liian lyhyt.
Purkuhommiahan siitä sitten seurasi,
ja uusi yritys kapeampaa huivia.
Pirteä ja iloinen tuubi siitä tuli.


Laiskana kuljetin molempia värejä reunassa mukana,
se hieman ärsyttää minua,
mutta ei onneksi käyttäjää.


Tein huivin kasin puikoilla,
ja leveys on 20 silmukkaa.


Sinne se sujahti tyttären ulkovaatelokeroon,
alla näkyy se vanha valkoinen huivi.



Nuo Ikean muoviset Trones-kenkälokerikot ovat muuten 
huippuhyviä hanskojen ja pipojen ym. säilytykseen. 
Jokaisella kolmella lapsellamme on ollut jo toistakymmentä vuotta tuollainen oma "loksu", 
josta omat hanskat ja kaulaliinat ja pipot sun muut aina löytyvät (jos eivät loju lattialla...)
Meidän eteisessämme on kapea välikkö, 
jonka eteen tuulikaapin ovi aukenee. 
Siellä on juuri sopiva kolo tuollaisille "kenkäkaapeille". 



Lankaa sain kulumaan taas 120 grammaa,
mutta toisaalta viikonloppuna tuli taloon 200 grammaa Joki-lankaa.
Eli eipä se lankavarasto oikein meinaa pienentyä,
lisääntyy vaan.
Pääasia sentään,
että saa käytettyä noita vanhoja jämiä, 
ja tulee uutta tilalle.
Uusista saa aina uutta potkua!

Mukavaa viikkoa!







torstai 8. tammikuuta 2015

Kolme vuotta!

Tänään on kulunut kolme vuotta 
Tämän postauksen julkaisin samalla kellonlyömällä
kuin sen ensimmäisen kolme vuotta aikaisemmin.

Ensimmäinen varsinainen postaukseni,
jossa esittelin joitakin töitäni,


Siinä kerroin lapsuuden murteestani,
jossa joustinneuletta sanotaan kairaksi.
Kaharen lykyn kairaa on tullut kudottua paljon senkin jälkeen,
vaikka juuri nyt pidän enemmän yhyren lykyn kairasta.

Ennen blogin aloittamista olin neulonut mm. tällaisen tunikan,
joka on edelleen käytössä.
Olisi vaan riittävän kylmä!


Tyttären bolero ja tunika ovat valitettavasti jo liian pieniä.





Vuoden kuluttua kerroin uusista asusteistani päivää ennen blogin vuosipäivää.
Tämä pipo oli muuten tänäänkin päässäni!



Silloin oli myös suuri patalappubuumi menossa,
kun kokeilin eri malleja uudesta Patalappuja a la Carte -kirjastani.
Esimerkiksi näitä.





Kaksivuotispäivä meni huomaamatta ohi,
mutta niihin aikoihin kerroin lankalaihikseni aloittamisesta.
Mm. tätä kasaa oli tarkoitus laihduttaa,
ja pienenihän se kahdella ja puolella kilolla.



Kolmeen vuoteen on mahtunut keskimäärin 100 postausta vuodessa,
tämä on numero 302.

Aluksi ajattelin blogini olevan päiväkirja itselleni.
Lukijoita on kuitenkin löytynyt koko ajan lisää.
Lukumäärät ovat melko vähäisiä:
seuraajia on kertynyt tänne blogiin 40
ja Bloglovinin kautta 27.

Kävijöitä on kuitenkin päivittäin keskimäärin n. 200,
toisinaan jopa 350 kävijää päivässä.
Eli kyllä tätä joku lukee,
vaikka kaikki eivät ole liittyneet lukijoiksi.

Kiitos ja kukkanen sinulle, 
että sinä luet.
Olet tärkeä!


Blogin kautta olen myös tutustunut moniin ihaniin ihmisiin,
löytänyt paljon uusia blogeja ja
oppinut paljon uutta.

Jännityksellä odotan,
mitä neljäs blogivuosi tuo tullessaan.




keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Riemuraitaa

Onko kenelläkään muulla siellä täällä pikkuisia lankakeränloppuja?


Osaa langoista olisi riittävästi vaikkapa sukkien raitoihin,
mutta joitakin värejä on vaan pikkuruisia nöttösiä.

Mitäs niistä sitten voisi tehdä?

Jotakin värikästä.
Vaikkapa tällaista.



Näyttää melkein räsymatolta,
mutta eipäs olekaan.

On ihan tavallinen patalappu.


Virkkasin kesällä opiskelija-asuntoon muuttaneelle lapselleni 
pari patalappua tällä mallilla, 
ja nyt sain aikaiseksi tehdä itselle samanlaisen.

Lappu on kaksinkertainen ja paksu,
ei polta taatusti näppejä tositoimissakaan.

Virkkasin ihan sikinsokin sekaisin lankoja,
satunnaisia määriä aina yhdellä värillä,
pikkuisia pätkiäkin tuli mukaan.

Langanpäitä virkkasin mukana hetken aikaa 
ja jätin päät tuonne sisälle tuomaan lisää paksuutta lappuun. 
Todella kätevä idea tuhota langanloppuja! 
Kannattaa kokeilla.

Tällainen on lapun toinen puoli.


Ohje on kirjasta Patalappuja a la Carte,
mutta kerroin teko-ohjeita tarkemmin myös täällä.
Samanlainen ohje löytyy myös Kauhavan kangasaitan sivuilta.

Tällä kerralla virkkasin 7 veljeksen paksuisia lankoja 3,5 mm:n koukulla.
Laitoin aloitusketjuun 120 silmukkaa,
ja koko on aika sopiva.
Ehkä muutama silmukka enemmän olisi ollut vielä parempi.
Jämiä upposi tuonne sekamelskaan 60 grammaa.

Minulle tästä tuli mieleen riemunkirjava räsymatto.


Voi kuinka ihanaa olikaan pikkutyttönä juoksennella pitkin räsymattoja,
hyppiä raitojen yli,
yrittää saada jalkaa mahtumaan leveämpien raitojen väliin.
Tuli heti idea hankkia keittiöön oikein iloisenkirjavat räsymatot.

Jospa kokkauskin sujuisi taas hieman iloisemmin,
kun se ei arjen kiireissä aina tunnu niin iloiselta puuhalta.

Laitoin jo alulle toisen samanlaisen,
ohuemmista langanlopuista
pienemmällä koukulla.

Sitä on sitten mukava aina jatkaa,
jos ei ole muuta tekemistä.