sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Viime vuoden viimeiset

Viime vuoden viimeiset valmistuneet ovat
jämälankavillasukkajoulukalenterisukkani.


Nämä valmistuivat kyllä jo viime vuoden puolella,
mutta lankojen päätteleminen
onnistui vasta tänään,
samoin kuin kuvaaminenkin.
Mutta hyvää kannatti odottaa,
näistä tuli tosi kivat sukat!


Näistähän olen kertonut matkan varrella 
kaksi kertaa.
Ensimmäiset viisi päivää täällä,
ja 20 päivän päivitys täällä.

21. päivänä piti valita väri A-sukkaan
puhelimen tai tietokoneen taustakuvan innoittamana.

Minulla on jo pitkään ollut
puhelimen lukitusnäytöllä taustakuvana
kuva itsestänä kahlaamassa järvessä
sinivalkoisessa hameessa ja sinisessä paidassa.
Siis tällainen sinivalkoinen raita.


22. päivä palattiin B-sukkaan
ja valittiin väri Beatrix Potter-hahmon mukaan,
jota testin mukaan eniten muistuttaa.
Minulle tuli sama Siiri Sipinen -siili
kuin Vyyhdillekin.
En kuitenkaan jaksanut nyt kirjoneuletta,
joten tein raitoja ruskealla siilin värillä
ja pinkillä tuon siilirouvan puvusta.


23. päivä tehtiin B-sukkaan viimeinen raita
onnenpyörän avulla.
Minulle tuli vihreä,
ja tein siitä ihan tylsän yksivärisen.


Sitten oltiinkin jo jouluaatossa,
jolloin neulottiin A-sukan viimeinen raita.
Siihen piti valita väri
tuon päivän edellisen postauksen
uusimmasta kommentista,
ja sitten piti jättää oma kommentti seuraavalle.
Minun piti tehdä oman reppuni värillä,
ja Ikean kirkas pinkki reppu
on kulkenut mukanani töissä
jo puolitoista vuotta.


Sitten vaan molempii sukkiin
joustinta ja kantapäät.

Tässä valmis A-sukka.


Ja tässä B-sukka.


Hienot ovat.


Ja istuvat jalkaani todella hyvin!
Tämä jälkeenpäin neulottu kantapää 
on todella hyvin istuva.


Huomasin kuitenkin heti,
että koska nämä ovat melko pitkävartiset,
ne hieman valuvat käytössä.


Taidan pitää kuitenkin enempi
joustinneulevarsista.


Mukavaa alkavaa viikkoa
ja sunnuntain loppua!