torstai 15. joulukuuta 2016

Raitasukat

Tein äidille viime vuonna tällaiset sukat 
Austermannin Step 6 -langasta.


Lanka oli niin ihanaa, 
että ostin sitä myöhemmin
toisessakin värissä.
Niistä tein itselleni sukat


Keristähän jäi vielä jämiä,
joten nyt kun tuli tarve tehdä 
uudet sukat äidille,
päätin yhdistellä näitä kahta lankaa
ruskean ja mustan kanssa.


Aloitin mustalla ja tein sitten 
kolme kerrosta kirjavalla, yhden ruskealla 
ja kolme toisella kirjavalla.
Tiimalasikantapäähän ja 
sädekavennettuun kärkeen
otin mustan langan.


En yrittänyt tehdä sukista samanlaisia.
Sinisävyinen lanka osui alkamaan samasta kohdasta,
ja punasävyisessä oli noin yhden raidan heitto.
Joten melko samanlaiset näistä kuitenkin tuli.


Käytin kolmosen neliskulmaisia puikkoja,
ja lankaa kului 95 grammaa.
Jämiä jäi vieläkin,
joten jotakin näistä saa vieläkin keksiä!


Äiti piti näistä kovasti,
ja ne laitettiin heti jalkaan.