tiistai 6. joulukuuta 2016

Sininen ja valkoinen

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!


Päivän kunniaksi keräsin 
sinivalkoisia lankoja
koko Suomen täydeltä.


Sinivalkoisia neuleitahan
olenkin tehnyt viime aikoina
oikein urakalla.

Ensinnäkin tein Suomi 100 vuotta 


Tämän jälkeen olen neulonut

Itsenäisyyspäivän kunniaksi
olisi varmaankin aika
esitellä niitä lisää.
Nyt on nimittäin valmiina
kolme uutta.

Maija-langasta syntyi tällainen
sinivalkoinen sydänpipa.


Seuraavassa on sekaisin
Maijaa ja Nallea.


Kahdeksas pipa on tehty
sinikirjavasta Roosa Nauha -langasta
ja valkoisesta Alizesta.
Kirjoneuleraitoja keksin omasta päästä
sitä mukaa kuin pipa eteni.


Nyt on sinivalkoista
lahjoitettavaksi ensi vuonna 
syntyville Suomen juhlavuoden vauvoille!

Tässä vielä kaikki yhdessä.


Aamulehti järjesti myös vauvapipatalkoot.
Sinne olisi ollut hauska päästä katsomaan,
kuinka esimerkisi Bull Mentulalta
sujuu puikkojen heiluttaminen.
Tässä linkki juttuun tuosta hauskasta tapahtumasta.

Mukavaa päivänjatkoa!