lauantai 30. tammikuuta 2016

Suklaasukat

Tytär toivoi pitkävartisia ryppyvarsisukkia,
mieluiten ruskeita.


Tytär sai anopilta joululahjaksi tällaiset,
mutta väri oli pinkkiä ja violettia,
vähän liian pikkutyttömäistä
julkisesti käytettäväksi.

Sain siis taas neuloa lempiväriäni,
tätä ihanaa suklaanruskeaa.
Tämä kuviokin näyttää ihan suklaapaloilta!


Aikaisemmin olen yhdistänyt tätä
raitalankaan.
Silloin kaipasin Geishaa...


Nyt kaipasin eniten
ihan tavallista Fazerin sinistä.
Onneksi viime viikonloppuna
äidin luona käydessäni
löysin hieman apua tuohon himoon.


Nämä saavat näkyä kengistä,
on siis samassa paketissa
sukat ja säärystimet.
Varsi voi olla pitkänä
tai pätkänä.


Tämä on kyllä kiva ja helppo malli neuloa,
mutta kun juuri hiljattain tein itselleni
tällaiset säärystimet,
niin nyt kyllä mieluummin seuraavaksi
jotakin muuta.


Lankaa kului näihin sukkiin peräti 
kokonainen kerä - 150 grammaa.
Ihan lopussa jouduin jopa
ottamaan toisesta kerästä
puolisen metriä lisää,
kun loppui hieman ennen kärkeä.


Käytin näissä
3,5 millisiä puikkoja,
kuten aina seiskaveikkaa neuloessani.


Kaiken kaikkiaan kiva malli,
ja ohjehan löytyy Novitakintsistä
ja siitä vanhemmasta Novitan sukkalehdestä.



perjantai 29. tammikuuta 2016

Perjantain piristykset

Tämän viikon päätteeksi
pari hauskaa linkkivinkkiä.

Mitäs tykkäätte tästä
käsityönä toteutetusta auton sisustuksesta?

Kuva lainattu Et-lehden blogista Reijan Räsymatto 
Tästä värikkäästä autosta
ja sen omistajasta löytyy juttu
Et-lehden blogista Reijan Räsymatto.

Toinen hauska juttu oli tämä 
traktorin tuunaus neulegraffiteilla.
Täältä voit lukea Ylen jutun aiheesta.
Kyllä ihmisillä on sitten hauskoja ideoita.

Hauskaa perjantaita
ja alkavaa viikonloppua!






perjantai 22. tammikuuta 2016

Lämmikettä säärille

Kovilla pakkasilla vedän yleensä jalkaani huopatossut.
Ostin nämä Kuoma-huopikkaat reilut pari vuotta sitten,
ja kerroin silloin ostoksestani täällä.


Joskus pitää kuitenkin käyttää
"oikeita" talvikenkiä,
ja silloin kyllä meinaa sääriä paleltaa.

Minulla on Riekerin talvikengät,
joissa on paksu karvavuori.
Ne ovat niin lämpimät,
että villasukat ovat niissä aivan liikaa.
Eli pitkät villasukat näkyviin kengistä
ei toimi säärien lämmikkeenä.

Varsista kun kuitenkin tuntuu tuulevan sisään,
säärystimet olivat siis tarpeen.


Tytär sai anopiltani lahjaksi pitkävartiset villasukat,
joissa oli kiva varsi. 
Se toimii joko suorana ja hieman pidempänä
tai sitten enemmän rypytettynä.
Ajattelin, että malli toimisi myös säärystiminä,
ja hyvin toimikin.

Tässä valmiit säärystimet suorana ja "rypytettynä".


Malli on ollut Novitan Sukkalehdessä 2011,
ja se löytyy myös Novitaknitsistä.


Tein nämä säärystimet vaalean farkun värisestä
Seitsemän veljestä Aaposta,
jota löysin loppusyksystä Citymarketista.


Kokeilin pukea noita säärystimiä eri tavoin.
Toiseen jalkaan vedin sen kengän päälle,
ja se tuntuu toimivan hyvin.


Toiseen jalkaan kokeilin laitaa alaosan
kengän varren alle.
Tuntui hieman tiukalta,
mutta kyllähän se näinkin menee.


Kaiken kaikkiaan kivat säärystimet,
ja lankaakin sain kulumaan 120 grammaa.


Tulivat sopivasti valmiiksi nyt,
kun pakkaset kuulemma vihdoin hieman hellittävät!
Kyllähän tässä onkin jo ehditty hytistä.
Meillä on tänä vuonna ollut 
yksi "lämmin" päivä, -8 astetta.
Muuten onkin ollut koko ajan pakkasta lähempänä
kahtakymmentä astetta tai enemmän.


Oikein mukavaa perjantaita.
Sehän onkin jo melkein viikonloppu,
eikä päivääkään liian aikaisin!







tiistai 12. tammikuuta 2016

Värikynät esiin

Kerroin syksyllä
vanhainkodin väritysinnostuksesta.
Silloin olin vielä sitä mieltä,
etten itse aio aikuisten värityskirjoja hankkia.
Arvatkaapas, kuinka on käynyt?


Aivan niin.
Minulla on värityskirja.

värityskirjan ostin ensin äidilleni,
sitten tyttärelleni,
ja lopuksi itsellenikin,
kun se oli tarjouksessa.

Siinä on aivan huikean kauniit 
ja hauskat kuvat.

Kirjassa on kodin esineitä jaoteltuna huoneittain.
Kirja alkaa eteisestä,
jossa on kenkiä, avaimia, sateenvarjoja, lapasia...


Keittiöstä löytyy herkkuja kakuista hillopurkkeihin.
On monenlaisia työvälineitä.
Kippoja ja kappoja ja kahvikuppeja.


Olohuoneessa on huonekaluja
ja koriste-esineitä.


Makuuhuoneessa myös sivun verran rintsikoita
ja tietenkin sukkia.
Väritellessä voisi suunnitella villasukkamalleja.


Lisäksi löytyy tavaraa kylpyhuoneesta:
koruja ja kaiken maailman purkkeja ja purnukoita.
Työhuoneesta kirjoituskoneita 
ja erilaisia kyniä sun muita.

Kaiken kaikkiaan ihastuttava värityskirja.
Tosin olen värittänyt vasta yhtä sivua
Aloitin tietenkin eteisen
neulotuista lapasista.

Mutta entäs te muut neulojat,
oletteko jo väritelleet?

Mitenkäs olisi tällainen värityskirja?

Kuva täältä
Yllä oleva linkki vie sivulle,
jonka alareunasta
saa ladattua itselleen ilmaiseksi
yhdeksänsivuisen neulonta-aiheisen värityskirjan.
Minä tulostin jo omani!
Käykääpäs kurkkaamassa.







keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kassitossut

Lomalla oli niin tuskaista,
kun olisi ollut aikaa neuloa,
mutta ei yhtään ideaa päässä.

Olen salaillut Ravelrya ja Pinterestiä,
omia kirjoja ja lehtiäni.
Mikään ei ole sytyttänyt.

Ajattelin sitten,
että pakko tehdä ainakin joku
pikkuinen välityö.

Otin tummansinistä seiskaveikkaa
ja aloin neuloa tossuja.
Kivat pikku käsilaukut tuli, 
vai mitä?


No kaikkihan varmaan tietävät,
etteivät nämä mitään kasseja ole,
vaan tossut.
Jalassa ne näyttävät tältä.


Luntakin tuli juuri sopivasti
kuvausrekvisiitaksi.
Mutta auts, kun paleli tuolla pakkasessa.


Nämä tossut ovat kai viralliselta nimeltään
etuperin-takaperin -tossut.
Ne kun voi pukea päälleen ihan kumminpäin vaan,
kunhan vaan sujauttaa jalkansa
jomman kumman reunan aukosta sisään.


Ohjeet löytyvät punomosta.

Aluksi neulotaan yhtenä kappaleena tällainen pötkö.


Sitten käännetään se kaksinkerroin,
ja neulotaan reunat yhteen.
Samoin nuo kapeat kohdat.

Nopea ja mukava pikku välityö.
Käytin 3,5-numeroisia puikkoja,
ja lankaa meni 55 grammaa.
Ja sain paitettua ensimmäisen
Valmistuneet 2016 -tunnisteen!
Sohvaneulomon neulevuosi on virallisesti aloitettu.


Arki alkaa taas huomenissa,
joten neulomisaika vähenee olennaisesti.
Enkä ole vieläkään keksinyt
suurempaa projektia.
Perussukkia taas puikoilla.

No eiköhän se inspiraatiokin taas löydy,
samaan aikaan kun olisi 
miljoona muuta asiaa tehtävänä...

Mukavaa loppiaista!



sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Viime vuoden viimeiset

Viime vuoden viimeiset valmistuneet ovat
jämälankavillasukkajoulukalenterisukkani.


Nämä valmistuivat kyllä jo viime vuoden puolella,
mutta lankojen päätteleminen
onnistui vasta tänään,
samoin kuin kuvaaminenkin.
Mutta hyvää kannatti odottaa,
näistä tuli tosi kivat sukat!


Näistähän olen kertonut matkan varrella 
kaksi kertaa.
Ensimmäiset viisi päivää täällä,
ja 20 päivän päivitys täällä.

21. päivänä piti valita väri A-sukkaan
puhelimen tai tietokoneen taustakuvan innoittamana.

Minulla on jo pitkään ollut
puhelimen lukitusnäytöllä taustakuvana
kuva itsestänä kahlaamassa järvessä
sinivalkoisessa hameessa ja sinisessä paidassa.
Siis tällainen sinivalkoinen raita.


22. päivä palattiin B-sukkaan
ja valittiin väri Beatrix Potter-hahmon mukaan,
jota testin mukaan eniten muistuttaa.
Minulle tuli sama Siiri Sipinen -siili
kuin Vyyhdillekin.
En kuitenkaan jaksanut nyt kirjoneuletta,
joten tein raitoja ruskealla siilin värillä
ja pinkillä tuon siilirouvan puvusta.


23. päivä tehtiin B-sukkaan viimeinen raita
onnenpyörän avulla.
Minulle tuli vihreä,
ja tein siitä ihan tylsän yksivärisen.


Sitten oltiinkin jo jouluaatossa,
jolloin neulottiin A-sukan viimeinen raita.
Siihen piti valita väri
tuon päivän edellisen postauksen
uusimmasta kommentista,
ja sitten piti jättää oma kommentti seuraavalle.
Minun piti tehdä oman reppuni värillä,
ja Ikean kirkas pinkki reppu
on kulkenut mukanani töissä
jo puolitoista vuotta.


Sitten vaan molempii sukkiin
joustinta ja kantapäät.

Tässä valmis A-sukka.


Ja tässä B-sukka.


Hienot ovat.


Ja istuvat jalkaani todella hyvin!
Tämä jälkeenpäin neulottu kantapää 
on todella hyvin istuva.


Huomasin kuitenkin heti,
että koska nämä ovat melko pitkävartiset,
ne hieman valuvat käytössä.


Taidan pitää kuitenkin enempi
joustinneulevarsista.


Mukavaa alkavaa viikkoa
ja sunnuntain loppua!