tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kupit pöytään

Tässä taannoin kerroin lapsuudenkotini
keltaisista astioista.

Samoihin aikoihin pakkailin taas kaappeihin
ylioppilasjuhlissa käyttämiäni kahvikuppeja
ja matkailin muistoissani
moniin menneisiin kahvihetkiin.


Suomalaiset juovat paljon kahvia.
Siitä varmaan johtuu,
että vanhoihin kahvikuppeihin
liittyy niin paljon lämpimiä tunteita.


Ne ovat muistoja lapsuuden ajoilta.
Niistä päivistä,
kun kylään poikettiin kutsumattakin.
Aina keitettiin kahvit.
Istuttiin keittiönpöydän ääressä
ja kuunneltiin aikuisten juttuja.

Muistoihin liittyvät monet sedät ja tädit,
sukulaiset ja kyläläiset
joita ei enää ole.


Leikit serkkujen 
ja vanhempien ystävien lasten kanssa.
Pullat ja kakut,
itse tehdyt pikkuleivät.


Metsäretkellekin pakattiin koriin
oikeat kupit,
ei mitään pahvisia tai muovisia.


Näistä lapsuuden kahvimuistoista
Myrna on varmaankin sellainen astiasto,
jonka kaikki suomalaiset tunnistavat.
Se ei ole ainakaan tällä hetkellä mitenkään trendikäs,
enkä siitä nyt niin erityisemmin pidä.

Juhlissa tuo kuppi on kuitenkin tavattoman sopivan kokoinen.
Olen oikein iloinen,
että äitini on niitä sen kymmenkunta kerännyt.
Oli mukava kattaa nämä lakkiaispöytään.


Nämä Myrnat olivat käytössä jo ristiäisissäni,
ja monissa juhlissa sen jälkeenkin.
Ristiäisiin oli lainattu
sinisiä kuppeja sukulaisilta.


Omat astiani ovat lähinnä hää-
ja kihlajaislahjoiksi saatuja.
Siis noin 25 vuoden takaa.
Pentikin Hallaa ja Arabian Lagunaa.


Jotakin ulkolaisia ruusukuppeja
olen myös saanut lahjaksi.


Arkikahvit juomme lähinnä Muumimukeista
tai yksivärisistä Teema-mukeista.
Ehkä ne ovat sitten aikanaan nostalgisia
lasteni mielestä.

Ehdottomasti rakkaimmat kuppini ovat
nämä kaksi vanhaa kahvikuppia.


Nämä ovat Arabian kuppeja,
mutta en ole saanut selville kupin nimeä.
Kuviota ei löydy Arabian sivuilla
olevista kuvista.
Kupin mallin olen kuitenkin saanut selville,
se on malli RD, ja sen on suunnitellut Reinhard Richter.


Näissä on jotakin vanhojen aikojen nostalgiaa,
enkä näitä juurikaan ole raaskinut käyttää.
Kunhan ovat silmänilona vitriinikaapissa.

Näitä oli näköjään pöydässä lapsuuden 
synttäreillänikin,
tuossa ihan vasemmassa reunassa.


Sitten on näitä kukkakuppeja,
jotka ovat olleet lapsuudenkotonani kauan.
Alkuperästä minulla ei ole tietoa,
eikä äitikään enää muista.


Nämä ovat erittäin ohuita ja hauraita.
Sellaisia, joista kahvi maistuu paremmalta.
Miksiköhän silti juomme enimmäkseen mukeista?

Viime kesänä 1700-luvun markkinoilla
lapseni voitti seurakunnan arpajaisissa
tällaisia söpöjä kahvikuppeja.



Äitini varastoista löytyy myös pari tällaista kuppia.


Nämä ovat 60-luvun Arabiaa,
kuvion nimi on Jouni.
Kuppeja on vain kaksi jäljellä,
asetteja koko kuuden setti.

Näitäkin oli pöydässä lapsuuteni juhlissa,
tuolla Myrna-kuppien vieressä näkyy.


Sitten on yksi yksinäinen asetti.
Tähän kuuluvan kupin tahtoisin.
Toivottavasti se vielä jonain päivänä löytty
jonkun kaapin tai laatikon uumenista
tai vanhojen tavaroiden kaupasta.

Meillä tosiaan sattui suuri astiakaappionnettomuus,
Silloin hyllyjen pettäessä meni paljon astioita rikki,
olisiko se syynä noihin moniin yksinäisiin astioihin.
Mökillä tai jonkun kaapin perälläkin taitaa olla vielä joitakin
yksittäisiä eriparikuppeja. 

Tämän yhden punaisen Arabian kupin 
pelastin muistoksi työpaikaltani.


Työpaikan muistoja ovat nämäkin kupit - äidilleni.
Hän teki elämäntyönsä säästöpankissa,
ja niitä peruja meillä on myös tällainen kahviastiasto.


Tähän teemaan minulla on myös
ystäväni tekemät korvakorut.
Nämä on tehty hopealusikoista.


Juhannuksen aikaan saamme
taas nauttia monia kahveja
mieheni suvun kuppivanhuksista,
joita anopillani riittää.


Sitä ennen pääsen vielä poikkeamaan
tuolla ihanassa kesäparatiisissa,
jossa tyttäreni viettää aikaa hevosten parissa.
Siellä kuvasin aikanaan nämä ihanat kahvikupit.


Nyt taitaakin olla aika 
laittaa kahvit tulelle!


Neulekuulumisia sitten taas 
ensi kerralla.



Oikein ihanaa juhannusta,
ellei sitä ennen tavata!




perjantai 17. kesäkuuta 2016

Jännittävä kenkälaatikko

Minä sain postissa kenkälaatikon.


Se on kauniin kukkainen,
ja siellä on näköjään sandaalit.


Olisiko peräisin Pohojammaalta,
kun väriksi on merkitty punaanen
punaisen sijaan...


Mutta ehei, 
ei ole Sohvaneulomo muuttunut vaateblogiksi.
Ei tule päivitystä uusista kengistä.
Huijausta koko kenkälaatikko!


Tuossa eräänä iltana nimittäin kävi niin hassusti,
että tuli selailtua nettiä oikein urakalla.
Selasin ensin Ravelrya kivoja ohjeita etsien.
Sitten siirryinkin lankakauppojne sivuille.
Tuo on kuulkaas vaarallinen yhdistelmä.

Siitä seurasi sitten tämä kenkälaatikko,
lähettäjä on Lankatalo Tapion kauppa.


Vaaleaa violettia.
Vihdoinkin jotakin muuta
niiden ainaisten sinisten sijaan.


Kesäistä ohutta villatakkia meinaan,
sellaista edestä aukinaista.


Mutta nyt tehdään tavoista poiketen ensin mallitilkku,
sitten päätän mallin parista vaihtoehdosta.
Ellen sitten päädy etsimään vielä lisää ohjeita.


On tämä loma ihmeellistä terapiaa.
Toukokuussa ei huvittanut mikään käsityö,
väkisin virkkailin niitä neliöitä peittoa varten.
Ja nyt on yhtäkkiä pää täynnä ideoita,
ja to-do -listalla ei loppua näy.


Toivottavasti ehdin toteuttaa mahdollisimman paljon
ennen elokuussa alkavaa uutta hullunmyllyä.
Mutta siihen on vielä aikaa.
Nyt nautitaan kesästä!


Mukavaa alkavaa viikonloppua!




keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Vain mielikuvitus rajana

Täällä Sohvaneulomossa 
neulotaan usein televisiota katsellen.
Olen joskus aikaisemmin postannut neulebongauksista 
tv-sarjoissa ja elokuvissa,
mutta viime kerrasta onkin aikaa
yli kaksi vuotta.


Kyllä tässä välilläkin on televisiota katseltu,
ja muutamia mukavia bongauksiakin tehty.
En ole kuitenkaan jaksanut niistä sen kummemmin raportoida,
kunnes tänään sain inspiraation.

Tallennan päivittäin digiboksille Yleltä
Sarja tulee arkipäivisin viiden aikaan.

Se on sellainen harmiton ja perienglantilainen sarja,
jossa kerrotaan pienen maalaiskylän tapahtumista.
Tarina sijoittuu 1950-luvulle.

Kuva: YLE
Pääosassa on kylän lääkäri ja hänen perheensä.
Henkilökaartissa on mukana lisäksi sekalainen valikoima
kyläläisiä: poliisi, kirkkoherra, pubinpitäjä, 
 asemamies, romukauppias
sekä erilaiset "kylähullut" ja juorukellot.

Sarja on siis sellaista sopivaa aivojen nollausta
samalla kun tekee käsitöitä.
Ei mitään huippua,
muttei erityisen ärsytävääkään.

Kuva täältä
Nyt sain taas katsottua yhden jakson
samalla kun virkkasin.
Kyseisessä jaksossa tulikin
sen verran hauska neulejuttu,
että päätin oikein pitkästä aikaa kuvata telkkariruutua
ja jakaa tämän teillekin.

Tässä jaksossa perheen isoäiti tulee vierailulle.
Jo hänen asemalle saapuessaan
käy ilmi hänen harrastuksensa:
Hänellä on yllään pitkä oranssi neuletakki
ja päässään virkattu hattu.


Asemalta laukkujen kantoavuksi värvätty nuorukainen
ihmettelee, miksi laukut painavat niin paljon.
Vastaukseksi hän saa, että painavat laukut ovat täynnä villaa.

Perille päästyä käy sitten ilmi,
millaista villaa laukuissa on.
Mummo alkaa nimittäin jakaa tuliasia
talon miesväelle.



Vävyn isä on tämän anopin suosikki,
ja hän saa näin hienon villatakin.


Onneksi vävypoikakaan ei jää ilman tuliaisia.


Mutta mikähän tämä oikein on?


Tällä mummolla on 
aivan mahtava asenne neulomiseen.
Tekstityksessä on neulojan sanomisia aiheesta.
Vain mielikuvitus on rajana!



Suomennos on aivan hyvä,
mutta alkukielellä sanonta oli paljon elävämpi:

"Needlecraft is the broadest of churches.
The only limit is your imagination."

No olivatko lahjat mieluisia?
Sen voitte päätellä isän ja pojan ilmeistä.



Mummolla oli itsellään vielä
yksi kiva pitsineuletakki yllään.


Ja talon tyttären neulepuseron
olisin halunnut nähdä paremmin!


Tämä olikin hauska jakso, 
varsinkin kun kyseistä mummoa näytteli Gwen Taylor.
Hän oli pitkään mukana yhdessä
suosikki-brittisarjassani
Sydämen asialla.
Siitä sarjastakin löytyi joitakin neulejuttuja,
niistä kerroin täällä ja täällä ja täällä.


Nyt vaan uusia töitä suunnittelemaan,
kun tänään muistutettiin mieleen,
että ainoastaan mielikuvitus on rajana.
Ja sitähän meillä neulojilla riittää!