perjantai 20. tammikuuta 2017

Projektipussukat

Pitkän aikaa minulla oli korillinen
virkattuja neliöitä ja lankakeriä,
joista niitä oli virkattu.
Nyt peitto on valmis ja kori kaikuu tyhjyyttään
valmiina ottamaan vastaan uusia projekteja.


Siitä tulikin mieleeni,
että minulla on melkoinen kokoelma
erilaisia koreja ja pussukoita ja kasseja,
joissa säilytän keskeneräisiä töitäni
tai jotakin tiettyä työtä varten hankittuja lankoja.

Olohuoneessa asustaa tällainen
pieni pyöreä kori,
jossa on kaikkea tarpeellista -
ainakin sakset, mittanauha, puikkomitta,
päättelyneuloja, muistivihko ja kynä.


Tässä korissa pidän yleensä
myös kulloinkin keskeneräistä työtäni,
jos se ei ole kovin suuri.

Mutta eihän keskeneräisen työn säilytys
 aivan niin yksinkertaista ole,
jos sattuu omistamaan monta keskeneräistä työtä.
Pitää olla monta jemmapaikkaa.
Nyt paljastan niistä suosituimmat.

Tämä kori sijaitsee tällä hetkellä
sänkyni vieressä makuuhuoneessa.


Päällimmäisenä on villasukkia
valmiina jalkaan vedettäväksi.
Taustalla näkyvät paperit
ovat sekalaisia printattuja ohjeita.
Pohjalla on muutamia mallitilkkuja 
(uskokaa tai älkää, neulon joskus mallitilkkujakin)
ja jotakin sekalaista käsityötarviketta.

Yöpöydän ja seinän välisessä nurkassa
on myös tällainen kori. 


Siinä päällimmäisenä on yksi pussukka
ja sen alla monta pientä keskeneräisyyttä,
esimerkiksi kesällä 2014 aloittamani patalappu.
On se kumma, että ihmiseltä voi jäädä kesken
jotakin niinkin pientä kuin patalappu :-)

Korin uumenista löytyy myös monta muuta
kassia ja pussia, jotka eivät juuri nyt ole käytössä.

Päällimmäisenä oleva violetti pussi on se,
jota käytin ala-asteella käsityöpussina.
Sen minulle ompeli oma isäni,
ja olen kertonut siitä isänpäivänä 2013.

Sen sisällä on nykyään tällaisia lankakeriä.


Näistä on tekeillä kesäinen neuletakki,
joka varmaankin otetaan työn alle
taas keväämmällä.


Tuo keskeneräinen neuletakki löytyy
tällaisesta mustasta kassista.


Tämä on ostettu kauan sitten Lontoosta 
Marks & Spencerin ruokaosastolta.
Mukavankokoinen käsityökassiksi,
vaikka sillä alunperin kannettiinkin evästä.

Viime syysloman Lontoon matkalta
ostin itselleni matkamuistoksi
yhden pienen laukun ihan käsitöitä ajatellen.


Tämä kassi on tukevaa vahakangasta.
Tukevan pohjansa ansiosta se pysyy hyvin pystyssä,
ja on ollut nyt jatkuvasti käytössä.
Laukun koko on vain n. 25 x 25 cm,
joten siihen mahtuu mainiosti
vaikkapa keskeneräinen sukankudin
ja pari lankakerää.

Suunnilleen samankokoinen
pieni ostoskassi huuteli tässä talvella
nimeäni eräässä S-Marketissa.


Tämä kassi on S-ryhmän kaupoissa myytävä
lasten ostoskassi. Tämäkin on juuri sopiva käsityökassiksi,
ja kuvassa olevan nallen päällä on aiheeseen sopivasti neulepaita.
Kassin toisella puolella nallen paita on punainen.


Pakkohan tällainen pieni 1,50 maksava aarre
oli ottaa kaupasta mukaan.

Jos otan käsityön mukaani siten, 
että se täytyy pakata johonkin toiseen laukkuun,
otan mieluiten tällaisen Novitan pussukan.


Tässä on nimittäin kätevät kiristysnyörit,
joten tarvikkeet pysyvät hyvin tallessa
eivätkä sekaannu muihin tavaroihin.
Tätä pussukkaa voi myös halutessaan
kantaa selässä kuten reppua.
Tämän ostin monta vuotta sitten
Tuurin kyläkaupan lankaosastolta
muistaakseni eurolla.
Tyttäreni sai samanlaisen.

Nämä esittelemäni korit ja laukut ovat
kaikki tällä hetkelläkin käytössä
sisältäen jotakin tärkeää.

Näiden lisäksi minulla on vielä
monta muuta pussia tai kassia,
jotka ovat pakattunu yllä esiteltyyn koriin.

Suosikkejani niistä on tällainen vanha kissakassi,
jonka kälyni on ommellut kauan sitten
lahjaksi lapselleni.


Käyttämättömänä on myös tämä retrokassi,
jonka olen tehnyt ala-asteella käsitöissä.
Mitä ihania 70-luvun tilkkuja!
Tästä olen kertonut ennenkin täällä.


Ja sitten on ainakin vielä
nämä Finlaysonin ja
Loop-lankakaupan kassit.


Sekä Gudrun Sjödenin kiva
pallokuosinen kassi.


Lisäksi saatan säilyttää
joitakin tukevia tai erityisen hienoja
paperikasseja vastaisuuden varalle.


Minkäslaisissa jemmoissa
te lukijat pidätte 
keskeneräisiä käsitöitänne?
Minusta tuntuu,
etten ole ainoa,
jolla sellaisia jossakin on...


Mukavaa viikonloppua ystävät!