lauantai 17. elokuuta 2013

Sukkia uudella tavalla

Olin tällä viikolla lankakaupan järjestämällä kurssilla, jossa opeteltiin neulomaan kaksi sukkaa kerrallaan kärjestä aloittaen Magic loop-tekniikalla. Minulla on aiheesta kirjakin, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi lukea sitä ajatuksella ja opetella tekniikkaa. Nyt oli mukavaa istua iltaa viiden neulojan ja kahden lankakaupan tädin kanssa yhteisen pöydän ääressä rupatellen ja opetellen.

Ostin langat paikanpäältä, ja kyseessä oli Lang Touring-lanka. Valitsin syksyisen ruskan värin, josta tuli mieleeni pihlajanmarjat.



Vaikenta oli silmukoiden luominen magic cast on-tekniikalla. Opettaja näytti sen minulle kädestä pitäen useamman kerran, koska se tuotti minulle päänvaivaa ja moninkertaista purkamista, mutta onnistuinpa lopuksi ja pääsin alkuun.


Aluksi en osannut millän kuvitella, että tästä tulisi sukkapari.




Mutta muutaman kerroksen jälkeen ne alkoivat jo näyttää tossun kärjiltä.



Hetken päästä bikinien yläosalta tai kissankorvilta...





Ja projektin edetessä alkoi jo hahmottaa, että kyllä siitä sukkapari voi hyvinkin syntyä. 

Kahden lankakerän kanssa en oikein meinannut osaa olla, ja sainkin aikaan monta monituista solmua. Kiitin onneani, että en aloittaessani päättänyt tehdä raitasukkia. Tällä tekniikalla EI missään nimessä ikinä mitään kirjoneuletta!



Kiilalisäysten alkaessa alkoi tuntua, että kaikki on vinksin vonksin... Yleensähän tehdään kiilakavennuksia, mutta nyt lisäyksiä. Muutenkin koko kantapää tuli tehtyä vaan ohjetta lukemalla, ja vasta kun eka oli valmis, aloin tajuta, mitä oli tullut tehtyä. Emme ehtineet yhdessä opettajien kanssa kantapäähän saakka, mutta he näyttivät tekniikkaa ja suomensivat ohjeesta hankalia kohtia. Selvisinkin kantapäästä yllättävän hyvin yksinäni.

Loppujen lopuksi sukat onnistuivat hyvin, ja ne istuvat jalkaani mainiosti! 





Lanka: Lang Touring
Puikot: 4,5mm pyöröpuikko, aluksi 80cm kaapeli, jonka vaihdoin pidempään kotona. 


10 kommenttia:

  1. Uskomatonta, siis kahdet sukat samalla puikolla ja alotus kärjestä.
    Luulen että mie en tuota ihan heti tajuais, vaikuttaa niin vaikealta, mutta sie sait sukat tehtyä ja komiat sukat teitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin, etten tajuaisi ikinä, mutta niin vaan tajusin. Ei se sitten loppujen lopuksi ollut edes vaikeaa, kun sen idean sisäisti. Nyt on ainakin yksi uusi asia kokeiltu ja opittukin vuorotteluvapaan aikana.

      Poista
  2. Mulla on varmaan sama kirja ;o). Ei oikein innosta kokeillakaan sukkia magic loopilla, kun tiedän et sitten on sekaisin puikot ja langat! ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden kerän kanssa se alkoi sujua, kun tajusi miten päin työ kannattaa aina kääntää. Mutta nuo varren raidat kun tein katkaisematta lankoja... Siinä tuli kyllä solmua! Mutta suosittelen silti kokeilemaan. Tässä oli parasta se, että ei tarvi laskea kertoksia ja miettiä, kuinka lanka riittää. Molemmista tulee yhtä suuret ja varsia voi jatkaa niin kauan kuin lankaa on. Mua ainakin aina sukanvarsia tehdessäni jännittää, että kunka pitkät varret uskaltaa tehdä, jos on vaikka vaan yksi kerä jäljellä. Samoin oli ihanaa, kun ne tuli molemmat valmiiksi kerrall! Ei tarvinnut psyykata itseään aloittamaan sitä toista sukkaa. Vai onko kenellekään muulle iknä käynyt niin, että toisen sukan aloitus jää...

      Poista
  3. Kokeilin kerran ja parasta noissa oli tosi nätti kärki. Näistä tuli oikein hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kärki on nätti. Kantapää samoin. Joskin lyhennettyjen kerrosten kanssa tuli jotakin häikkää, kun toinen reuna ei ole ihan niin nätti.

      Poista
  4. ONNEKSI OLKOON , HIENOT TULI ! KIVA OPETELLA UUTTA, EIKÖ ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin! Oli mahtava tunne, kun tajusi oppineensa jotakin uutta!

      Poista
  5. Kauniit sukat tuli♥.. tällä tavalla en ole koskaan neulonut sukkia!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät viestin vierailustasi.