maanantai 9. lokakuuta 2017

Syksyn sukkaterapiaa

Tämä syksy on ollut raskas, joten mitään sukkaa suurempaa käsityötä en ole edes jaksanut ajatella. Surun ja sateen ja pimeän ja muun kiireen vastapainoksi sukkien neulominen on mitä parhainta terapiaa!

Nyt kaipasin jotakin värikkäämpää, joten otin käsittelyyn kanervaisista jäljelle jääneet langat.


Kanervaiset olivat aika seesteiset, joten tällä kertaa aloitin joustimen kirkkaalla pinkillä ja laitoin mukaan myös tummaa violettia. Tuli todella erilaiset!

Nuo aikaisemmat näyttävät nyt  todella haaleilta näihin verrattuna. Väliosan raidoitus on samaa kuin edellisissä, mutta tummempi kirkas pinkki ja violetti tuovat pohjaväreihinkin aivan uutta ilmettä.


Kantapään tein tiimalasina yksivärisellä.


Kaiken kaikkiaan onnistuneet sukat, joihin kului lankaa 65 grammaa. Pinkki ja vaalea lioletti ovat Roosa nauha -lankaa  ja muut Steppiä. Puikot olivat 2,5 mm.


Näiden jälkeen otinkin sitten puikoille aivan vastakkaista väriä ja paksumpaa lankaa. Minulla on ollut pitkään kerän loppu vihreäkirjavaa Step 6 -lankaa, jonka päätin vihdoin ottaa käyttöön.

Tämä Step 6 on suunnilleen saman vahvuista kuin Novitan Nalle, joten harmaa Nalle sopi hyvin pariksi näihin raitasukkiin.

Tällä kertaa tein perussukat, joiden päällisosa on sileä, mutta varren takaosa on 2 oikein 2 nurin -joustinta. Kantapää on aivan tavallinen  vahvistettu kantapää.

Näistäkin tuli aika pirteän väriset, vaikka mukana onkin tummaa harmaata.

Käytin numeron 3 puikkoja ja lankaa näihin kului 90 grammaa. Vihreää jäi vieläkin!

Kivoja sukkia ja houkutus olisi suuri  pitää ne itsellä. Laitan kuitenkin vielä odottamaan, jos vaikka tulee lahjatarvetta  tai joku ostaisi pois.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät viestin vierailustasi.