Välipäivien Välimäki

by - 28.12.17

Joulu tuli ja meni ja se oli oikein mukava.
Toivottavasti sinullakin.


Ostin marraskuussa käsityömessuilta Frida Fuchsin käsinvärjättyä Schickimicki-lankaa.
Se on merinon ja silkin sekoitusta, pumpulinpehmeää ja ihanaa.


Jo silloin messuilla päätin, että teen näistä langoista huivin.
Joululahjaksi meinasin, mutta välipäivinä se vasta valmistui.


Katselin messuilla Veera Välimäen suunnittelemaa The First Light -huivia sillä silmällä, ja sen sitten toteutinkin.


Huivi on ensimmäinen toteuttamani Veera Välimäen ohje, vaikka montaa olen aikaisemminkin
ihaillut. Ohje on hyvin kirjoitettu ja selkeä seurata.


Huivi on puolikuun muotoinen. Se on enimmäkseen ainaoikeaa neulosta, mutta keskellä on yksinkertainen pitsineulosraita.


Nimi sopii hyvin tähän keskitalveen, sillä päivät ovat pitenemässä
ja ensimmäiset valoisat päivät edessä.


Pidän huivin epäsymmetrisestä kuviosta.
Valo ja varjo vaihtelevat kivasti.


Lanka on ohutta fingeringiä, mutta huivi neulottiin 4,5 millin puikoilla, joten se on aika ilmavan tuntuinen. Lankaa kului 155 grammaa.


Toki huiviin jäi pari ärsyttävää virhettä, mutta niin kai käsityössä aina pitääkin.


Huivi on suoraksi vedettynä lähes 190cm pitkä, joten sen saa kiedottua ympärilleen monella tavalla.


Välipäivien Välimäen valmistuttua suunnataan katseet kohti uutta vuotta.

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä sinulle!

You May Also Like

0 kommenttia