Kevättalven väriterapiaa

by - 5.3.18

Meillä oli viime viikolla hiihtoloma.


Lomalla oli tarkoitus käydä kotipuolessa ja anoppilassa.
Oli tarkoitus lepäillä ja ulkoilla,
ladata akkuja loppukevättä varten
hiihtäen, lukien ja kutoen.


Olin jo ennen lomaa ehtinytki hiihtää monta kertaa.
Tosin hyvin palvelleiden suksieni 
pohjat alkoivat irrota takaosasta.


Heti loman alkajaisiksi kävinkin lauantaina
ostamassa itselleni uudet sukset.
Vanhat Peltoset päivittyivät uusiin
kotimaisiin suksiin.


Sunnuntaiaamuna heräsin kuitenkin 
pää ja kurkku kipeänä.
Tyttärellä samat oireet.
Meidän kahden hiihtolomasta
tulikin sitten sairasloma.

Niistimme ja pärskimme kilpaa,
nukuimme ja tylsistyimme sohvalla
ja katselimme paljon telkkaria.
Minulla ei ollut edes mitään kudinta kesken,
kun Tsiisukset olivat juuri valmistuneet.

Tylsistymisen estämiseksi päätin kokeilla väriterapiaa
ja laitoin puikoille lankakaapistani


Otin sille kaveriksi turkoosia ja violettia
ja sain aikaiseksi todella iloiset sukat.


Nämä ovat ihan tavalliset perussukat.
Resori ja kärki on turkoosia,
kantapää tummaa violettia.


Koko varren takaosa on resoria,
minusta se istuu jalkaan niin mainiosti.


Sukat on kudottu 3,5 mm:n puikoilla
ja lankaa kului 105 grammaa.
Lisäksi näissä on varmaankin
ainakin ziljoona flunssapöpöä,
joten täytynee desinfioida sukat pakastamalla.


Kyllä näiden tekeminen hieman piristi,
mutta tauti ei valitettavasti parantunut tällä terapialla.
Uudet sukset odottavat vieläkin ensikokeiluaan,
sillä kunto ei ole vielä kohdillaan.


Olisihan se loma voinut mukavamminkin sujua,
mutta tulipa sentään edes yhdet sukat valmiiksi.














You May Also Like

0 kommenttia