KisSUKAT

by - 31.5.18

Viime vuonna kudoin ystäväni äidille nämä kanervaiset sukat.
Sukat olivat kuulemma olleet kovin mieluisat.


Nyt tämä ystäväni äiti on nukkunut pois.
Hautajaisten jälkeen kuulin, että nämä sukat oli puettu hänelle arkkuun. Olin kovin liikuttunut ajatuksesta. Kohti viimeistä rantaa minun neulomissani sukissa.


Halusin tehdä ystävälleni  surunvalittelukukkasten sijaan surunvalittelusukat. Käytin niihin hänen äitinsä viimeisten sukkien jämälankoja. Uusiin sukkiin tuli sillä tavalla äidin muisto mukaan.

Ystäväni on kissaihminen, joten aloin suunnitella kissasukkia Lumi Karmitsan Kissimirrit-sukkien ohjeen pohjalta. Päädyin kuitenkin ottamaan ohjeesta vain kissakaavion, muuten tein ihan omanlaiseni sukat.


Koska lankoja oli jäljellä vähänlaisesti,
otin mukaan valkoista Regiaa
sekä kissakuvioihin tummanharmaata Roosa-nauha -lankaa.


Värit näyttävät aivan erilaisilta valkoisen kanssa.


Lankaa kuluin yhteensä 95 grammaa. 
Muuten neuloin 2,5 numeroin puikoilla, mutta kissakuvioihin käytin kolmosia.


Näistä tuli kauniit ja onnistuneet sukat. 
Toivottavasti kisut kehräävät lohtua ja hyvää mieltä ystävälleni.







You May Also Like

0 kommenttia