keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Maariat

Tämän vuoden toinen valmistunut sukkapari on tässä.

Sukat on neulottu ystävälleni, jonka syntymäpäivä on lähellä ystävänpäivää. Siksi päätin tehdä sydänsukat.

Nämä sukat ovat Niina Laitisen suunnittelemat Maariat, joiden ohje löytyy Ravelrysta. Sukkani on tehty tumman viininpunaisesta 7 veljeksestä, jolle ohjekin on kirjoitettu. Tuota sydänpalmikkokuviota on toki helppo soveltaa muillekin lankavahvuuksille. Ravelryssa on kuitenkin ohje myös Nallen vahvuiselle langalle nimellä Maariat II

Olen tehnyt tällä mallilla jo yhdet sukat muutama vuosi sitten, ne olivat kirkkaan pinkit ja vähän pienemmät.

Ohje on selkeä ja kohtuullisen helppo. Koska ohjeen koko on 38-39, tein tällä kerralla mallikertaa viisi kerrosta enemmän ennen kantapäätä. Näin sain sukan terän pidemmäksi suurijalkaiselle ystävälleni, koska halusin kuitenkin tehdä kärkikavennukset ohjeen mukaan, jotta kärkeen tulisi täydellinen sydänkuvio. 

Sydänkuviota neuloessani jätin langankierrot tekemättä vasemmalla puolella, siis aina ennen nurjia silmukoita, koska muuten rei'istä meinasi tulla ihan liian suuret ja rumat. Poimin sitten seuraavalla kierroksella lankalenkin puikolle siinä kohdassa, johon langankierto olisi tullut. Näin sain reiät molemmille puolille samankokoisiksi ja napakammiksi. Kaiken kaikkiaan sukat onnistuivat hyvin. Lankaa näihin kului 120 grammaa.

Kuvasin sukkia terassilla 15 asteen pakkasessa. Kuvaussession jälkeen olikin syytä viedä samalla vajasta puita sisälle ja mennä lämmittelemään takkatulen ääreen. 















keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Itävallan ja Suomen värejä

Sohvaneulomo ylpeänä esittää: sukkapari, joka saa tässä blogissa ensimmäisenä tunnisteen "Valmistuneet 2019".


Ystäväni Itävallassa täytti pyöreitä vuosia. 35 vuotta kestäneen ystävyytemme kunniaksi neuloin hänelle sukat Itävallan ja Suomen lippujen väreissä.



Näistä tuli ihanan raikkaat ja iloiset sukat.


Aloitin näiden neulomisen joulunpyhien aikaan juuri, kun olin saanut lahjaksi Mariannekarkkeja. Niitä samalla herkutellessani tuli mieleeni, että nämä voisivat olla hyvin myös Mariannesukat.


Sukat on neulottu Novitan Nallesta, koska halusin käyttää nimenomaan suomalaista lankaa näihin ulkomaille meneviin sukkiin. Sukkien saaja on myös neuloja, joten ajattelin häntäkin kiinnostavan enemmän sukat, jotka on tehty jostain hänelle vieraasta langasta. Laitoin sukkien mukaan toki myös lankavyötteen, nykyäänhän Novitan vyötteissä on tiedot myös englanniksi. Lankaa näihin sukkiin kului 75 grammaa, joten vuoden langankulutustaulokkoon tuli ensimmäinen merkintä.


Sukat on tehty ihan tavallisella vahvistetulla kantapäällä. Varsissa on joustinneuletta sukan takana. Olen viime aikoina tehnyt paljon sukkia tällä tavalla, sillä näin saa tehtyä etupuolelle siistiä sileää pintaa, mutta sukka istuu takajoustimen ansiosta jalkaan paremmin kuin kokonaa  sileävartinen sukka.



sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Viime vuoden viimeiset

Oikein mukavaa tätä vuotta! Vaikka uutta vuotta on kulunut jo monta päivää, on viime vuoden viimeiset käsityöt vielä raportoimatta.

Saimme kyläkutsun vuodenvaihteeksi ja päätin virkata jotain pientä tuliaisiksi. Päädyin villaisiin patalappuihin, koska varastossa ei ollut sopivaa bambulankaa tiskirättejä varten. Valitsin malliksi vanhan tutun "tähtihetkiin" -patalapun "Patalappuja á la Carte" -kirjasta, koska sen tähtimalli sopii mielestäni hyvin joulun aikaan. Näitä patalappuja olen virkannut jo monta kertaa aikaisemminkin. Tällä kertaa virkkasin ensin yhden vihreällä ja valkoisella.





Toisesta tein punavalkoisen.



Minusta nämä kaksi ovat sopivasti jouluisen väriset, mutta eivät liikaa. Nämä pienet virkkuut olivat viimeiset, jotka saivat tunnisteen "valmistuneet 2018".





Viime vuosi ei ollut mikään kovin valtaisa käsityövuosi. Sain valmiiksi vuoden aikana jälleen kerran eniten sukkia - yhteensä 14 paria. Mukana oli monet tavalliset perussukat, mutta itselle mieluisimmat neulottavat olivat varmaankin Marisukat, joita tein viime vuonna kaksi erilaista paria. Näiden molempien suunnittelu oli antoisaa ja neulominenkin mukavan yllätyksellistä. Marisukat menivät kahdelle hyvälle ystävälleni 50-vuotislahjoiksi, postaukset sukista löytyvät täältä ja täältä. Tämän vuoden tavoitteena on tehdä Marisukat myös itselleni.



Marisukkien lisäksi kissasukat jäivät viime vuoden sukista parhaiten mieleeni.
Aina niitä perussukkia kuitenkin on mukava neuloa ja ainakin minä käytän mieluiten ihan tavallisia villasukkia. Tällaisia ainakin tuli viime vuonna neulottua.

Sukkien lisäksi tuli tehtyä neljä patalappua, kaksi pipoa, kaksi tiskirättiä, yksi kauluri ja kahdet lapaset. Siililapasista kerroinkin hiljattain ja ne toiset olivat iki-ihanan Tsiisukset.




Vuonna 2018 ostin lankaa 2,2 kg ja valmiisiin käsitöihin kulutin 2,13 kiloa. Tätä kutsuisin jo lähes täydelliseksi balanssiksi, koska erotus on vaivaiset 70 grammaa.

Tämän vuoden ensimmäinen sukkaparikin on jo valmis, mutta kerron siitä paremmalla ajalla. Nyt nauttimaan viimeisestä lomaillasta, aamulla sitten pitkästä aikaa kohti työpaikkaa!